Ajatuksia menneestä keväästä ja tulevasta kesästä

Olen viettänyt tämän kevään aika rennoissa tunnelmissa. Maaliskuussa kirjoitin postauksen henkisestä hyvinvoinnistani, jossa kerroin ajatuksistani keväästä. Tuolloin pohdin, kannattaisiko 19 h/vko työn lisäksi ottaa jotakin muita töitä, artikkelin kirjoitusta tai muuta vastaavaa rinnalle. Silloin jätin suunnitelmat vielä aika avoimiksi, koska halusin jättää tilaa levolle. Olihan takana nimittäin aika rankka syksy ja talvi, kun olin yhteensovittanut koulun ja työn.

Nyt tuosta postauksesta on kulunut yli kaksi kuukautta. Mitä olen siis tänä aikana tehnyt? No, en juurikaan mitään. Olisi ehkä kuitenkin voinut päättämällä päättää tehdä edes jotakin, koska laiskuuteen taipuvainen luontoni vain oleili einkä sitten saanut lopulta tehtyä mitään järkevää. Tuntuu, että olen sellainen ihminen, joka aivan hyvin voisi oleilla vapaalla loputtomiin. Tarvitsen jonkin pakon lähteä liikkeelle ja tarttua toimeen, koska muuten lykkään asioiden aloittamista ja oleilen. Tämä luonteenpiirre tuli hyvin tutuksi kandin ja gradun kirjoittamisen yhteydessä. Molemmissa oli ajanjaksoja, jolloin vain lykkäsin tutkielmien edistämistä ja se sitten kostautui myöhemmin, kun tuli kauhea kiire ja paine kaiken kanssa. Huoh, milloinhan sitä oppisi ottamaan itseään niskasta kiinni ajoissa.

Toisaalta nyt ei ollut kukaan tai mikään taho painostamassa tekemään mitään. Paitsi tietysti oma mieli. Ehkä vähän häpeissäni olen siitä, että olen antanut ajan vain kulua tekemättä paljon mitään. Toisaalta yritän kovasti vaientaa sen kaihertavan tunteen ja sen sijaan ajatella, että tarvitsin tällaisen ajan, koska olen saanut rauhassa latautua. Väsymys kyllä näkyi maalis-huhtikuussa. Töitä lukuun ottamatta löhösin kotona. Aluksi oli kyllä innostusta kirjoittamiseen ja muuhun, mutta sekin vähitellen haihtui. Kesäkelien tulon myötä olen vähitellen viimein toipunut henkisesti ja jaksanut oikeasti lähteäkin neljän seinän ulkopuolelle.

Roihuvuoren Hanamissa kirsikankukat olivat ehtineet jo suurimmaksi osaksi kukkia. Tämä oli niitä ainoita vielä kukassa olevia. Onneksi täällä Tikkurilassa on myös kirsikkapuita, joita kävin ihailemassa.

Kirsikankukkien lisäksi omenapuut kukkivat muutama viikko sitten ihanasti.

Rakastan kesää ja lämpöä ja olen halunnut nauttia täysillä näistä toukokuun säistä, koska loppukesähän voi olla jotain aivan muuta. Joka päivä olen sen vuoksi lähtenyt ulos ja nyt useana viikonloppuna lähtenyt ihmisten ilmoille. Parhaita tapahtumia ovat olleet Roihuvuoren Hanami, Semmarien konsertti Tikkurilassa, museokäynnit Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä ja Designmuseon Timo Sarpaneva -näyttelyssä, ystävän draamaryhmän esiintyminen ja tapaamiset ystävien kanssa. On oikeasti tuntunut siltä, että elän tätä elämää enkä vain anna sen lipua ohi. Olen niin pitkään halunnut jaksaa käydä tapahtumissa ja museoissa, mutta ei vain ole löytynyt voimavaroja. Ihan mahtavaa, kun nyt on oikeasti löytynyt sitä kauan kaivattua jaskamista.

Olen myös innostunut uudelleen asioista, joista olin innostunut joskus 10 vuotta sitten. Tällä tarkoitan lähinnä Fullmetal Alchemist -animesarjaa. Sarjasta on kaksi eri versiota, koska toinen on tehty ennen kuin sen perustana oleva mangasarja oli valmis ja toinen perustuu kokonaan mangaan. Tänä keväänä olen katsonut ne molemmat ja ollut yhtä innosta vääränä kuin silloin kun katsoin ne ensimmäisen kerran. Katsoin alkuperäisen sarjan siis 12 vuotta sitten ja toisen version 8 vuotta sitten. Ja vaikka se edelleen on pysynyt suosikkianimenani, silti ehdin jo unohtaa, miten hyvä se oikeastaan onkaan. Muutenkin kyllä Netflixiä on tullut käytettyä aika paljon. Jossain vaiheessa lopetin tilauksen, mutta lanko oli ilmeisesti saanut ilmaiseksi useamman kuukauden ja jakoi meillekin tunnuksen. Nyt katseluaika on päättymässä, mikä toisaalta surettaa, mutta on ehkä kuitenkin ihan hyväksi.

Todella paljon kuvia on tullut räpsittyä, kun olen käynyt viikonloppuisin kävelyillä fiilistelemässä kesää.

Nyt tämä vapaa kevät on päättymässä, sillä aloitin jo tämän viikon puolella kouluun liittyvän harjoittelun. Nuo pari päivää tein päällekkäin harjoittelua ja töitä. Onneksi harjoittelun alku oli todella rento ja lähinnä paikkaan, ihmisiin ja tuleviin työtehtäviin tutustumista. Siten työt eivät tuntuneet kovin raskailta sen päälle. Huomenna, maanantaina, palaan harjoitteluun tositoimissa eli luvassa on seuraavat kolme viikkoa oikeasti fyysisesti kuormittavaa työtä. Onneksi asia järjestyi nyt niin, että olen nuo kolme viikkoa palkallisella lomalla siivoustöistä. Saan siis keskittyä täysillä harjoitteluun. Kolmen viikon jälkeen harjoittelu jää tauolle elokuuhun asti, koska harjoittelupaikassa kaikki ohjaajani ovat lomalla. Sen ajan jatkan siis siivoojana ja tarkoitus olisi heinäkuun loppuun mennessä lopettaa tuossa työssä kokonaan. Nyt olen tosin kallistunut siihen, että lopettaisin jo 1,5 viikkoa ennen heinäkuun loppua, jotta saan edes vähän kokoaikaista lomaa, jolloin pystyn matkustelemaan pitkin Suomea perhettä ja kavereita tapaamassa. Harjoittelu jatkuu sitten vielä koko elokuun ja sen jälkeen palaan suoraan opiskelujen pariin.

Odotan kyllä tätä kesää innolla. Harjoittelupaikasta jäi kyllä ensimmäisten päivien perusteella hyvä fiilis, vaikka hiukan mokailinkin. Onneksi nykyään on itsetunto melko lailla kohdillaan ja osaan olla ottamatta mokia liian vakavasti. Varsinkin, kun tämä virhe oli helposti korjattavissa. Ainoa asia, mikä harjoittelussa mietityttää on se, että en vielä tiedä, pääsenkö kuitenkaan ihan niin paljon oppimaan uutta. Nämä ensimmäiset kolme viikkoa teen siis oikeastaan työtä, joka on jo tuttua ja johon minulla on pätevyys. Siihen oli tarkoitus yhdistää uutta opiskelualaani, mutta en kuitenkaan tiedä miten paljon se on mahdollista. Ehkä hiukan siis mietityttää oma harjoittelupaikan valinta. Onneksi ensi lukuvuonna on vielä toinenkin harjoittelu tulossa, joten sen kohdalla on ainakin mahdollista korjata asiaa, jos tässä harjoittelussa uuden oppiminen jää turhan vähäiseksi.

Olen ollut ihan ihmeissäni, kun kaikki kasvit ovat kukkineet niin nopealla aikataululla. Syreenitkin alkavat jo lopettaa kukintaansa pian.

Tänä viikonloppuna Tikkurilassa oli Kansainväliset suurmarkkinat, jossa tulin tilanneeksi suosikkigelatoani, Limonea.

Lopuksi vielä voisin listata hieman asioita, joita odotan tältä kesältä. Haluaisin viettää aikaa perheeni kanssa. Olisi todella hauskaa vaikkapa käydä huvipuistossa tai muussa mukavassa paikassa porukalla. Kovasti olen yrittänyt kutsua siskoja perheineen käymään täällä pääkaupunkiseudulla, jossa olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa. Haluan räjäyttää siskonpoikani tajunnan sillä, miten paljon Pokéstoppeja on Helsingin keskustassa, haha. Tänä kesänä haluan myös viettää paljon aikaa ulkona rennosti kirjan kanssa ja tapahtumissa käyden. Haluan syödä paljon jäätelöä ja varsinkin pehmistä nyt kun mansikan maku on palannut laajalti kioskeihin. Haluan syödä mansikoita ja käydä uimassa. Yksi iso tavoite olisi myös tutustua Vantaan eri alueisiin, kuten Kuusijärveen ja Helsingin pitäjän kirkonkylään. En ole siis vieläkään käynyt edes Vantaan keskiaikaisessa kivikirkossa, Pyhän Laurin kirkossa. Näihin haluaisin tutustua nimen omaan pyöräillen.

Tällaisia ajatuksia minulla on ollut tästä keväästä ja tulevsta kesästä. Laittakaa omat kesävinkkinne kommentteihin. Hyvää kesää kaikille lukijoille! Yritän jatkossakin kirjoitella useammin.

Kuinka voin fyysisesti?

Koska aiemmin kirjoitin postauksen siitä, kuinka voin henkisesti, ajattelin vastineeksi kirjoittaa hieman fyysisestä kunnostani. Kirjoitin vuoden 2017 alussa siitä, että halusin pudottaa painoa ja parantaa kuntoani. Henkisesti rankka kevät lopulta vei sen innostuksen mennessään, eivätkä asiat parantuneet vielä pitkään aikaan. Nyt on kuitenkin fysiikkakin vihdoin paljon paremmassa kunnossa.

Jo viime syksystä lähtien kiloja alkoi pikku hiljaa karista pois. Painoindeksi oli jossain vaiheessa jo ylipainon puolella, joten pudotettavaa oli. Rasvaa kertyi erityisesti suoraan vatsan alueelle, eli rasvamaksaa sun muuta ohessa varmasti syntyi. Onneksi syksyllä viimein alkoi tuloksia tulla ja paino tippui vähitellen alle 70 kilon. Tähän vaikutti eniten kaksi asiaa: toinen on se, että arkiliikunnan määrä moninkertaistui fyysisen työn myötä. Siivoaminen ei ole vain moppaamista, vaan työergonomian vuoksi esimerkiksi roskiksia tyhjentäessä ja uutta pussia laittaessa pitäisi aina kyykistyä, jotta rasitus menee jalkojen isoille lihaksille selän heikkojen lihasten sijaan. Kaikki se kyykistely ja muu aktiivinen liikkuminen kiireisellä työtahdilla sai rasvan palamaan.

Lenkillä on mukavaa käydä, kun maisemat näyttävät mukavan keväisiltä

 Toinen tärkeä seikka painon putoamisessa ovat olleet muutokset ruokavaliossa. Alun perin painoa alkoi kertyä, koska omaksuin huonoja ruokailutottumuksia mieheltäni. Mieheni on toisaalta tehnyt ruokailulle hyvää siinä, että hän on opettanut minua luopumaan nirsoilusta ja monipuolistamaan ruokavaliota. Mutta huonona puolena on se, että vaivihkaa annoskoot alkoivat kasvaa ja erityisesti rasvaisia ruokia alkoi tulla ruokavalioon enemmän. En esimerkiksi yksin asuessani ostanut melkein koskaan juustoa, mutta miehen tultua osaksi elämää aloin sitä jälleen ostaa ja käyttää. Meillä on myös ollut tapana tehdä toisillemme iltapalaa, ja mies ei oikein ymmärtänyt, kuinka paljon vähemmän minä oikeastaan söin. Niinpä vaivihkaa annoskoot sitten alkoivat kasvaa, ja jossain vaiheessa mukaan tuli vielä leipägrilli ja juustoa tursuavat grillileivät. Kesällä päätin alkaa pienentää annoskokoja, mikä on tuonut tuloksia.

Nyt paino on jo pudonnut noin 6-7 kiloa. Painan tällä hetkellä siis noin 67 kg ja painoindeksi 21,46 eli olen sen mukaan normaalipainoinen. Vatsakumpu on pienentynyt, reidet hiukan hoikistuneet ja kasvotkin tuntuvat kaventuneen hieman. Haluaisin kuitenkin saada painoa putoamaan vielä lisää. Itse asiassa olen aina tykännyt kurvikkaasta ruumiinrakenteesta. Ongelma on vain se, että minun ruumiinrakenteeni on ollut ja on edelleen kurvikkaan sijaan ylipainoisen näköinen. Olen nuorempana ollut ruumiinrakenteeltani todella hoikka ja siro ja pohjimmiltaan se ei ole muuttunut. Lähinnä sen siron rakenteen päälle on tullut rasvaa epäimarteleviin kohtiin. Rintani ovat esimerkiksi edelleen pienehköt, minkä vuoksi pömpöttävä maha erottuu todella selkeästi. Ja se korostuu vielä enemmän, koska äiti sukuvian perineenä minulla on notkoselkä. Käytännössä ruumiinrakenteeni näyttää siis siltä kuin olisin raskaana. Ja ei, tämä ei ole vain omaa mielikuvitustani, koska useampi - mielestäni aika tahditon - ihminen on kysynyt, että olenko pieniin päin. Se on ollut todella noloa ja saanut minut turvautumaan telttamaisiin paitoihin, jotta maha peittyy. Ulkonäkö ja parempi terveys ovat siis motivaattoreitani saada painoa alaspäin. Jos saavuttaisin 60-65 kg:n painon, niin siihen voisin olla jo ihan tyytyväinen. Tällä hetkellä tuo 65 kg on isoin tavoite.

Työ on vaikuttanut vahvasti siihenkin, että kuntoni on noussut. Aluksi työ oli todella raskasta, koska jalkapohjani kipeytyvät todella herkästi useamman tunnin seisomatyöstä. Minulla on ollut tätä ongelmaa jo ainakin kymmenen vuoden ajan. Vieläkin on hieman epäselvää, mistä se johtuu, koska lääkäri on sanonut jalkojeni holvikaaren olevan hyvän eikä mitään rakenteellista vikaa varsinaisesti ole. Ilmeisesti jalkapohjan lihakseni ovat todella kireät tai vastaavaa. Tällä hetkellä ongelma ei ole enää yhtä paha. Luultavasti jalat ovat tottuneet seisomiseen jo jonkin verran. Pohjalliset ovat toinen hurjasti kipua helpottanut asia. Tällä hetkellä en oikeastaan tarvitse pohjallisia, koska hankin vuodenvaihteen tienoilla uudet lenkkarit, joiden pohjat ovat memoryfoamia, eli ne muotoutuvat helposti oman jalan mukaan. Ne ovat olleet hyvät jaloilleni. Jonkin verran kipeytymistä on edelleen, etenkin jos olen töiden lisäksi muutenkin paljon seisaallani. Kylmägeeli, jalkapohjien hieronta ja lepo auttavat yleensä silloin.

Fyysisen työn lisäksi olen yrittänyt kohottaa kuntoa erityisesti lisäämällä arkiliikuntaa, koska etenkin silloin kun oli koulua, aikaa ja energiaa liikuntaan ei oikein ollut. Niinpä olen pyrkinyt nousemaan portaita hissin sijaan ja kävelemään ja pyöräilemään lyhyitä matkoja. Etenkin nyt kun koulun takia minulla ei ole enää bussin kausilippua ja kevät on sulattanut tiet, kuljen töihin oikeastaan pelkästään kävellen tai pyörällä. Sen lisäksi käyn useimmiten viikonloppuisin pitemmillä kävelylenkeillä. Sainpa juuri tänään käytyä pitkästä aikaa uimassakin. Viime postauksessa mainitsin myös hankkineeni tasapainolaudan helppoa kotikuntoilua varten ja saatan kotona lisäksi jumppailla ja venytellä selkä- ja hartiakipujen lievittämiseksi.

Huonoja puolia työssä on se, että juurikin selkä kipeytyy, koska aina en malta olla ergonominen. Kiireessä roskat tuleekin noukittua nopeasti selän kustannuksella ja usein mopatessakaan en jaksa olla niin tarkka asennoista. Samoin kun pölyjä pyyhiessä ja mopatessa tuijottaa alaspäin, niska pääsee usein jäykistymään. Nämä ovat isoimmat ongelmani, joihin koetan töitä tehdessäni kiinnittää enemmän huomiota. Pienempiä krenkkoja on ollut myös oikean käden ranteessa ja olkapäässä. Erityisesti tuo olkapää pelottaa, koska se muutama vuosi sitten naksahti hassusti kun meinasin liukastua pyörää taluttaessa. Ja vielä enemmän siksi, koska äidilläni ja siskollani on molemmilla löystynyt olkapää niin, että se on mennyt toistuvasti sijoiltaan. Kauhistuttaa ajatus sijoiltaan menemisestä, koska olisin varmaan aivan paniikissa enkä uskaltaisi liikuttaa sitä tai yrittää muljauttaa sitä takaisin. Hyi hyi hyiii, ajatuskin on kamala! Täytyy toivoa, että sama geeni ei ole minulla. Ja opetella tekemään töistä vasemmalla kädellä.

Liikunta ja ruokavalion muutos ovat siis parantaneet fyysistä oloa todella paljon. Olo on paljon kevyempi ja jaksan paremmin. Kaikista isoin fyysiseen terveyteen vaikuttanut seikka on kuitenkin vielä yksi toinen asia. Nimittäin se, että aloin ottamaan alkuvuodesta D-vitamiinilisää. Todella nopeasti töissä tunnin jälkeen tuleva väsymys lähti ja jaksoin paljon paljon paremmin. Aiemmin olin jokseenkin skeptinen sen suhteen, että tarvitseeko sitä vitamiinilisää oikeasti. Kyllä muuten tarvitsee. Ei täällä Suomessa näköjään oikeasti saa D-vitamiinia talvella tarpeeksi. Se on luultavasti ollut fyysisen väsymykseni takana ennenkin, mutta en vain ole tajunnut sitä. Jatkossa aion kyllä käyttää D-vitamiinilisää talvisin. Minut on vakuutettu!

Edelleen aion syödä kesällä paljon jäätelöä, vaikka se painonpudotukseen hiukan vaikuttaisikin.

Kaiken kaikkiaan siis, fyysinen olo on verrattuna esimerkiksi vuoden takaiseen paljon paljon parempi. Ja olen ylpeä noista tiputetuista kiloista. Ne motivoivat tosi paljon liikkumaan ja syömään terveellisemmin. Herkutkin jäävät nykyisin paljon helpommin kaupan hyllylle, kun tietää että ilman niitä paino lähtee vieläkin helpommin. Yritän kuitenkin välttää liian pakkomielteistä laihdutusta, koska edelleen haluan nauttia elämästä, hyvästä ruuasta ja siitä että välillä saan olla sohvaperunana. Paino on tähän mennessä tippunut hiljalleen, eikä se minua niin paljon haittaa. Tietysti olisi kivaa saada tuloksia nopeasti, mutta meiluummin muutan elämäntapojani parempaan suuntaan pikkuhiljaa, asia kerrallaan. Tähän mennessä se on toiminut hyvin.

Mun viime aikojen lempparit

Nyt väliin vähän kevyempi postaus. Tällä kertaa kerron, mitkä ovat olleet viime aikoina lempparijuttujani.

Tummat suklaat
Olen tykännyt syödä paljon tummaa suklaata. Yhtenä syynä on se, että olen yrittänyt ohjata fyysisen työn sivuoireena (tai ehkä muutenkin arkipäiväistä...) karkinhimoa terveellisempään suuntaan. Mutta tykkään kyllä muutenkin tummasta suklaasta. Pandan tumma suklaa on ollut aiemmin pitkään suosikkini, koska se on ihanan ohutta eikä liian makeaa, toisin kuin Fazerin versio. Nyt vahvaksi suosikiksi on noussut Pirkan minttusuklaa. Siinä suklaa on unelmaohutta ja sisällä ihana minttutäyte. Sen lisäksi olen ihastunut 70 % suklaaseen, jossa on makuja. Maraboun 70 % minttukrokanteilla on ehkä lempparini juuri nyt.

Tuo 70 % minttu on niin hyvää. Lemon&Gingeriä en ole vielä päässyt maistelemaan, mutta kuulostaa jännittävältä!

Jauhemaiset salmiakkipastillit
Toinen lemppari karkeissa on ollut salmiakkipastillit, jotka hajoavat pureskellessa jauhemaiseksi. Tämä trendi on jatkunut syksystä asti. Tähän kategoriaan kuuluvat siis esimerkiksi Lakrisal-pötköt ja irtokarkkien ruosteiset autot. Yksi kaikkien aikojen lemppareitani on ollut ruosteisten autojen tekijöiltä veturin muotoiset samantapaiset salmiakit, mutta ne ovat ikävä kyllä kadonneet kaikista tutkimistani irtokarkkihyllyistä. Onneksi uutena tuttavuutena jauhesalmiakkipastilleista olen löytänyt Finlandia Candyn Pohjanmaan pastillien salmiakkiversion, joka tällä hetkellä on ehdoton suosikki niistä. Ja niitä onneksi löytyy läheltä Tikkurilan aseman Karkkitorilta.

Pari pastillipussin raatoa jäänyt pyörimään yöpöydän laatikkoon. Ihan parhaita!

Toffeet
Olen jo muutaman vuoden ollut hullantunut toffeisiin. Edelleen toffeekarkit ovat olleet viime aikojen lemppareissa. Omar-kermatoffeet, Dumlet ja Cloettan Rollo-toffeet ovat suosikkejani. Lidlistä tulen aina silloin tällöin ostaneeksi toffeesekoituksen, mutta vasta avattuani muistan, että en tykkää kyseisessä pussissa erityisen paljon mistään muusta kuin minttutoffeesta, joka onkin sitten superhyvää.

Valkosipuli
Valkosipuli on ruoanlaitossa yksi ykkösmauistani. Ennen käytin sitä enimmäkseen jauhemuodossa ja joskus ostin sitä myös säilöttynä purkissa. Nyt kuitenkin olen täysin koukkuuntunut ostamaan sen tuoreena vihanneshyllyltä. Koska vaikka säilöttyä versiota hehkutetaan mukamas yhtä hyvänä kuin tuoretta, ei se mielestäni yllä lähellekään. Aiemmin en ole tykännyt ostaa valkosipulia tuoreeltaan, koska sen pilkkominen on niin työlästä ja jos ostaa murskaajan, se on ärsyttävää puhdistaa. Nyt olen opetellut pilkkomaan valkosipulia paremmin, eikä se loppujen lopuksi ole niin työlästä. Ja se on niiiiin hyvää. Tykkään. Viime aikoina suosikkireseptini on ollut hunaja-valkosipulikana, jota tein itse asiassa juuri eilen.

Tuoretta sen pitää olla.

Taikakaura
Kaura on suosikkiviljani, joten Taikakaura on noussut ihan ykköseksi leivistä. En erityisemmin ole välittänyt Taikarukiista, vaan tykännyt enemmän Vaasan Ruispaloista. Siksi kesti varmaankin jonkin aikaa ennen kuin edes huomasin kauraversion. Aivan superhyvää.

Maustamaton jogurtti + banaani + hunaja
Tämä on ollut noin vuoden ykköstapani syödä maustamatonta jogurttia. Toimii edelleen. Nyt kun kiivit ovat olleet sesongissa, olen välillä korvannut hunajan kiiveillä. Sekin toimii tosi hyvin.

Tasapainolauta
Tulin kokeilleeksi tasapainolautaa tässä alkuvuodesta ja huomasin sen aktivoivan todella hyvin lihaksia. Facebookin roskalavaryhmästä sitten löytyi sellainen itsellenikin. Monesti saatan lueskella kirjaa ja tasapainoilla samalla. Tosi helppoa käyttää edes muutama minuutti päivästä sen päällä ja hiukan aktivoida kehon lihaksia. Pitäisi varmaan etsiä jostain vinkkejä, miten siitä voisi saada vielä enemmän irti.

Soundcloud
Olen viime aikoina kuunnellut paljon kaikenlaista Soundcloudista. Aluksi kuuntelin lähinnä esimerkiksi Suhen Ja Northwind Churchin saarnoja, mutta olen laajentanut myös muihin podcasteihin. Lempparini on Kertojan ääni -podcast, jossa on paljon hyviä vinkkejä kirjoittajille. Tykkään laittaa jotain soimaan Soundcloudista samalla kun esimerkiksi viikkaan pyykkejä tai meikkaan.

Bepanthen
Tämän talven suosikkituote on ollut Bepanthen-voide. Huuleni rohtuvat kauheasti talvisin, joten Bepanthen on ollut kovassa käytössä. Tosin edes se ei ole aina auttanut rohtumiin, mutta melko hyvin kuitenkin jos välillä kuorii rohtumat pois ja lisää uutta Bepanthenia tarpeeksi usein.

Tähän mennessä paras apu rohtuneisiin huuliin. Putkilosta näkee, että on ollut käytössä.

Latte
En juo kahvia vaan tykkään teestä. Kahvi on kitkerää ja pahaa. Se antaa kuitenkin tosi kivan sivumaun lievempänä, joten erilaiset kahvijuomat ovat olleet tosi hyviä todella laimeina (esimerkiksi Frezza Mocchiin tykkäsin nuorempana lisätä maitoa, koska ne olivat liian kahvisia). Vähitellen olen tottunut kahvin makuun enemmän ja nykyään tilaan kahvilassa useimmiten latten. Varsinkin erityislattet, kuten vanilja- tai kinuskilattet, ovat mieleeni, koska normaali latte on monessa paikassa vieläkin aavistuksen liian vahvaa. Mutta riippuu todella paljon kahvilastakin. Ihan lemppareita ovat Valion kylmät lattet, joissa on juuri sopivasti kahvia minun makuuni.


Tästä listasta tuli ehkä hiukan syömispainoitteinen, mutta sain sentään muutaman muunkin suosikkijutun listalle. Ruoka ja erityisesti karkit ovat kyllä niin lähellä sydäntä, että väistämättä lempparit liittyvät niihin. Kertokaa toki tekin, lukijat, mitkä ovat teidän lemppareitanne ja oliko listalla mitään mitä itse rakastatte/inhoatte.

Kuinka voin henkisesti?

Päätin talvilomaviikolla jättää vihdoin masennuslääkityksen pois. Sain sen siis viime kesänä, taisi olla heinäkuussa. Silloin lääkärin kanssa sovittiin, että koska minulla on ollut vuosien varrella lieviä masennuskausia toistuvasti, pidetään lääkitystä puoli vuotta ja samalla saisin keskusteluapua depressiohoitajalta. Lääkkeenä käytin siis 10 mg essitalopraamia, joka siis nostaa serotoniinitasoja. Kesällä kun oli akuutti tilanne, voimat oli suhteellisen lopussa ja ahdisti, niin silloin lääkityksen teho näkyi kyllä. Olo koheni niin paljon, että pystyin ottamaan osa-aikatyön siivoojana. Pitemmän päälle aloin kyllä epäillä, tarvitsinko lääkettä enää. Tuntui lähinnä todella ylipirteältä ja siltä että lääkkeillä minusta nyt pumpataan tuottava kansalainen. Päätin kuitenkin noudattaa lääkärin ohjetta ja jatkaa lääkitystä.

Puoli vuotta aloituksesta meni siis tammikuussa, mutta en uskaltanut lääkitystä vielä lopettaa, koska elämä oli niin hektistä enkä uskonut kestäväni, jos lopetuksesta seuraisi henkinen romahdus. Helmikuun lopussa talvilomaviikolla ajattelin sitten tulleen hyvän hetken, kun kaikki tärkeät projektit koulussa oli melko lailla tehty ja siksi tarvittaessa olisin voinut olla sieltä poissa. Onneksi omat fiilikset henkisen hyvnvoinnin kohentumisesta osuivat melko hyvin oikeaan, eikä pahempia vieroitusoireita tullut. Pahin hetki taisi olla loman jälkeisen viikon maanantaina töissä, kun yhtäkkiä tuli henkisesti todella tukala ja ahdistunut olo. Onneksi se meni melko nopeasti lopulta ohi ja sain työtkin tehtyä joten kuten loppuun, vaikkakin siivoustahti hidastui ja siksi meni reilusti ylitöiksi. Muutamana muunakin päivänä huomasin, että negatiiviset ajatukset jäivät helposti kiertämään päässä kehää. Onneksi olen jo hieman kehittynyt siinä, että osaan ottaa niistä irtiottoa ja pysäyttää negatiivisen kierteen. Jonkin verran huomasin myös huimaavaa tunnetta päässä, mutta onneksi sen osasi aika pian yhdistää lääkkeen lopettamiseen.

Nyt lopettamisesta on useampi viikko. Edelleen tuntuu, että henkisesti pärjään ihan hyvin. Mieliala on ehkä hieman alavireisempi kuin lääkityksen aikana, mutta ainakaan ei enää ole yhtä ylivirittynyt olo. Nyt on sellainen mukava normaali olo, johon kuuluvat sekä ilot että surut sopivissa määrin. Ehkä häiritsevin tunne edelleen on henkinen väsymys. Aluksi se liittyi aika vahvasti ihan fyysiseen väsymykseen. Töissä tuli puolen tunnin jälkeen fyysisesti heikottava olo. Rupesin asiaa tarkemmin pohtimaan ja tutkimaan ja silloin keksin. D-vitamiinin puutos. Aloin käyttämään omega-3- ja D-vitamiinivalmistetta ja ihme ja kumma - heikottava olo hävisi.

Henkinen väsymys kuitenkin oireilee edelleen. Ei sinällään ihme, koska olen oikeasti ollut aika tiukilla koulun ja töiden kanssa. Nyt olen ollut viikon täysin vapaalla koulusta ja se on ollut todella rentouttavaa. Ehkä tässä kun ottaa aikaa itselleen, niin henkiset voimavarat alkavat palatua. Tarkoituksena olisi myös lopettaa työt siihen, kun kesällä menen harjoitteluun. Syynä tähän on ennen kaikkea se, että työpäivä tulee olemaan kahdeksan tuntia koulun kuuden sijaan ja näillä näkymin se tulee sisältämään myös fyysisesti rasittavaa työtä. En siis usko millään jaksavani siivousta siinä ohessa. Aika näyttää, hankinko esimerkiksi harjoittelun jälkeen uuden osa-aikatyön koulun ohelle. Luultavasti en ainakaan ota työtä, jossa on näin paljon työtunteja.

Yks harmillinen seikka tässä kaikessa on ollut se, että keskusteluapu, joka masennuksen hoidossa on se tärkein apu, jäi jossain vaiheessa pois. Tarkoituksena oli aloittaa nettiterapia, mutta jotenkin tuntui etteivät henkiset voimavarat riittäneet siihen juuri silloin. Ehkä nyt keväällä saisin aloitettua senkin. Tällä hetkellä olen henkisen olon kanssa avoimilla mielin. Lepään nyt jonkin aikaa ja pohdin, kuinka edetä. Toisaalta olisi intoa kaikenlaisiin projekteihin tai lisätöihin, mutta hiukan epäilyttää että ajanko kuitenkin itseni sitten loppuun jos lähden harkitsemattomasti johonkin. Saattaahan olla, että innostus onkin oikeastaan suorituspaineita ja jokin osa minusta vastustaa ajatusta, että teen pelkästään 19 tuntia töitä viikossa ja olen muuten vapaalla. Joten ehkä paras idea on nyt ainakin tämän kuun loppuun asti on vain ottaa rennosti ja miettiä teenkö töiden ohella tänä keväänä jotakin ja millä motiiveilla. Sounds like a plan!

Kun tie katoaa mutkan taakse

Hei! Minulla on ollut pitkä blogitauko, anteeksi siitä. Kun viimeksi kirjoitin, olin toiveikas siitä, että nyt elämä lähtee nousuun ja energiaa löytyy taas. No, eipä sitten käynyt niin. Kevät oli henkisesti raskas. Tuntui että aina kun tuntui että alkoi toipua vanhoista asioista, tuli jokin uusi asia joka painoi alas. Loppukeväästä sitten tuli elämään yksi hyvin vaikea asia, jonka seurauksena kulunut kesä oli ehkä elämäni rankin henkisesti. Kaiken tämän keskellä blogin kirjoittaminen ei ole oikein maistunut.

Liittyy kevääseen ja kesään positiivisiakin asioita. Yksi merkittävimpiä lienee se, että huolet alkoivat painaa niin kovasti, että päätin hakea tukea opintopsykologilta. Se oli hyvä ratkaisu, koska siellä sain purkaa omaa elämäntilannetta ja miettiä, mitä sen parantamiseksi voisi tehdä. Tapasimme viimeisen kerran toukokuun puolivälissä kun olin henkisesti aika romuna. Silloin psykologi onneksi painotti minulle, että haen kunnallisen terveydenhuollon puolelta tukea myös kesän ajalle. Tein niin ja yllättäen minulla todettiin keskivaikea masennus, johon sain lääkkeet. Alun epäilyn jälkeen huomasin että juuri sitä tarvitsin, koska lääkkeet ovat oikeasti auttaneet pääsemään paremmin elämään kiinni ja huomaan olevani enemmän oma itseni kuin pitkään aikaan.

Tällä kertaa siis omat voimat eivät riittäneet kaiken henkisen taakan alta ylös pääsemiseen. Lääkkeiden käyttö ei hävetä, vaan hyväksyn sen että tarvitsen juuri nyt niiden apua normaaliin elämään. Sen lisäksi käyn depressiohoitajalla saamassa keskusteluapua. Olen ollut tyytyväinen siihen, että sain juuri tämän kesän aikana tällaista tukea. Olisin varmaankin pärjännyt ilmankin sitä, mutta en todellakaan olisi näin hyvässä kunnossa henkisesti.

Tämä kesä on ollut hyvin vaikea syistä, joita en näin julkisesti voi avata. Olen kuitenkin joutunut hyvin paljon kamppailemaan sen kanssa, että en ole tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen joutunut miettimään isoja kysymyksiä ja päätöksiä samalla kun elämä on ollut täydessä myllerryksessä. Juuri nyt tilanne tuntuu vihdoinkin jonkin verran rauhoittuneen. Juuri nyt on hyvä ja suhteellisen varma olo. Silti edelleen tulevaisuudessa on monia avoimia kysymyksiä, jotka mietityttävät. Ne voivat merkitä sitä, että jotkin unelmat jäävät toteutumatta ja lisää vaikeita elämäntilanteita. En tiedä. En voi nähdä mutkan taakse ja tietää mitä tuleman pitää.

Edelleen kaiken keskellä on ollut helpottavaa kun kaikista isoimmatkin ongelmavyyhdet on saanut antaa isompiin käsiin. Jumala on pitänyt huolta kaiken keskellä. Olen saanut suunnatonta rohkaisua Häneltä. Sen lisäksi Hän on antanut minulle upean tukiverkon perhettä ja ystäviä. Monet heistä ovat kuunnelleet huoliani kesän aikana, kantaneet rukouksin ja rohkaisun sanoin ja järjestäneet aivan upeita juttuja, jotta olen saanut välillä pitää hauskaa ja ottaa taukoa huolista. Olen muun muassa käynyt tälle kesälle kahdessa kylpylässä, yhdessä huvipuistossa, saaripiknikillä, frisbeegolfaamassa, museoissa ja sen lisäksi olen saanut saunoa ja uida järvessä.

Tähän syksyyn lähden siis myös virkistyneenä kesän lomailusta, vaikkakin henkisesti hiukan väsyneenä vielä, uudella energialla ja askel kerrallaan. Koulu alkoi viime viikolla ja olen nyt kuukauden ollut lisäksi töissä iltasiivoojana. Aika iso pala on tullut haukattua siis työmäärällisesti. Ainakin vielä se on tuntunut hyvältä, mutta aika näyttää kuinka hyvin voimavarat riittävät. Tulevaisuus mietityttää, mutta koetan pysyä positiivisena ja muistaa myös hyvät asiat elämässäni.

Yritän kirjoittaa blogia taas aktiivisemmin, joten pysykää kuulolla!

Keveämpi kevät 2017

En yleensä tee uudenvuodenlupauksia. En ota vuoden vaihtumista niin uudistavana tai suurena muutoksena. Pitää vain jatkossa muistaa kirjoittaa 2017 2016 sijaan, siinä kaikki. Nyt kuitenkin  suurimmasta väsymyksestä toipuminen sattui juuri tähän loppuvuoteen ja se on inspiroinut tekemään minua suunnitelmia ensi vuoden varalle. Kyllä niitä voisi jopa uudenvuodenlupauksiksi nimittää.

Olen todella iloinen siitä, että energiaa todella tuntuu olevan nykyään enemmän. Kotitöiden tekeminen ei tunnu yhtä raskaalta ja ystävien näkeminen tuntuu mukavalta eikä ahdistavalta tai väsyttävältä. Haluaisin kuitenkin karsia lopunkin "plösöytymisen" elämästäni. Plösöytymisellä tarkoitan toimettomuutta, laiskuutta, passiivisuutta. Sen vuoksi olenkin suunnitellut palauttavani liikunnan harrastamisen elämääni. Syksyllä kävin silloin tällöin lenkillä ja yritin myös pitää tanssiharrastusta yllä improvisaation avulla. Satunnainen kotona ja sen lähettyvillä heiluminen ei selkeästi kuitenkaan ole tarpeeksi, koska kiloja on kertynyt syksyn aikana hieman lisää.

Liikuntaharrastusta aion palauttaa elämääni ennen kaikkea säännöllistämällä sitä. Ostin korkeakoululiikunnan liikuntapassin, jolla pääsen ilmaiseksi tanssitunneille. Uimisharrastusta aion myös herätellä eloon ja houkutella mahdollisimman usein myös mieheni mukaan. Jos sen lisäksi vielä jotakin mukavaa löytyy, voin lähteä mukaan. Esimerkiksi hydrobiciä voisin kokeilla. Olisi mukavaa, jos edes pari kertaa viikossa tulisi jotakin rankempaa liikuntaa harrastettua. Tämän lisäksi olen suunnitellut palauttavani lihaskuntotreeniä viikko-ohjelmaan. En hirveästi tykkää ohjatusta jumpasta enkä kuntosalitreenistä, joten luultavasti toteutan tätä ihan vain kotona. Olen jopa vannottanut itseäni treenaamaan lankkua, jota vihaan yli kaiken. Pitää varmaan ottaa se haasteena; katsoa kuinka kauan kevään lopulla jaksan pitää asentoa yllä.

Tännekin päin saapui tällä viikolla talvi. Pakkasta on ollut lähes -20 astetta.

Liikunnan lisäämisen ensisijainen tarkoitus on tuoda enemmän energiaa arkeeni, mutta tietenkin myös paino olisi mukavaa saada putoamaan hiukan. Olen huomannut, että painon nousu on alkanut vaikuttaa muun muassa siten, että selkä saattaa kipeytyä helpommin ja astmaoireet ovat pahentuneet. Sen lisäksi ei ole tietenkään mukavaa, kun vaatekoko kasvaa eikä tiukkoja vaatteita kehtaa käyttää pömppiksen takia. Viimeinen masentava fakta tuli ilmi terveydenhoitajalla käydessäni, sillä hän totesi painoindeksini ylittäneen ylipainon rajan. Olen suurimman osan elämästäni kuullut terkkareilta olevani hoikka ja että painoni voisi vähän nousta. Siksi ylipainon puolelle joutuminen oli aika rankka paukku, joka todellakin laittoi minäkuvaa uusiksi. En kuitenkaan aio aloittaa mitään himorääkkiä. Minua ei haittaa, vaikka muotoni olisikin hiukan kurvikkaampi kuin ennen, vaan ennen kaikkea toivon että yleinen hyvinvointini paranisi.

Painonnousuun lienee vaikuttanut myös se, että syksyllä tuli syötyä karkkia aika paljon enemmän kuin ennen. Suurin syy tähän oli todennäköisesti stressi, mutta makeanhimo jäi kyllä päälle. Etenkin joulunaikaan kun tuli paljon syötyä konvehteja, alkoi huomata suoranaisia vieroitusoireita kun sitten tulikin suklaaton päivä. Tämän vuoksi päätin haastaa itseäni myös karkinsyönnin vähentämiseksi. Aloitan ensi viikon alusta karkkilakon, joka kestää pääsiäiseen asti. Karkit ja muu makea naposteltava saa jäädä. Sen verran ainoastaan armahdin itseäni, että kerran kuukaudessa sallin itselleni miehen kanssa jaetun sipsipussin.

Tällaisilla eväillä olen siis lähdössä uuteen vuoteen. Toivottavasti projekti tuottaa tulosta ja olo kohenisi entisestään. Teittekö te uudenvuodenlupauksia?

Mitä katselen Youtubesta?

Meillä ei ole televisiota, mutta tietokoneen kautta tulee katsottua paitsi tv:n nettikanavia, myös Youtuben kautta videoita. Youtube onkin varmasti eniten käyttämäni sosiaalinen media. Koska olen aiemmin tehnyt päivityksiä kuuntelemastani musiikista, lukemistani kirjoista ja suosikkitelevisiosarjoistani, luonnollisena jatkona on se, että jaan tänne blogiin eniten seuraamiani Youtube-kanavia.

Aiemmin musiikkipostauksessa kerroinkin, että haluan kuunnella musiikkia nimenomaan siten, että saan keskittyä siihen. Suurin osa musiikin kuuntelustani tapahtuukin nykyään Youtuben kautta. Pidän erityisesti siitä, että Youtubessa musiikki on musiikkivideoiden muodossa, jolloin samalla saa nähdä taidolla tehtyjä, kauniita videoita. Esimerkiksi Lindsey Stirlingin ja 2Cellosin musiikkivideot ovat aivan upeita visuaalisia teoksia. Instrumentaalia pianolla ja sellolla tehtyjä cover-kappaleita esittävä The Pianoguys on myös tilauksessa. Nykyään he tosin eivät ole julkaisseet paljonkaan uusia kappaleita, mikä on hieman harmi. Ohessa on 2Cellosin viimeisin musiikkivideo Queenin kappaleesta The Show Must Go On.

Musiikkikanavista seuraan tällä hetkellä eniten Evynne ja Peter Hollensia. Peter on erikoistunut acapellacovereihin, jotka ovat todella taitavasti tehtyjä. Juuri nyt hän julkaisee viikottain uuden version jostakin joululaulusta, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Peterin vaimo Evynne on hänkin upea laulaja, ja hänen erikoisuutenaan on ollut viime aikoina versiot Disneyprinsessojen kappaleista. Eniten nautin kuitenkin Peterin ja Evynnen lumoavan kauniista duetoista. He ovat todella suloinen pariskunta ja heillä on myös hirmuisen suloinen pieni poika, Ashland. Ohessa Peter Hollensin viimeisin joululauluvideo, Carol of the Bells, sekä Evynnen ja Peterin duetto Beauty and the Beast elokuvasta Kaunotar ja Hirviö.

 

 

Musiikin lisäksi katselen useita eri kanavia liittyen eri aiheisiin. Yksi pisimpään seuraamiani kanavia on Fine Brothers Entertainmentin React-kanava. Kanavalla on eri ikäryhmiä, joille näytetään esimerkiksi suosittuja Youtube-videoita, pelejä, puhelinsovelluksia ynnä muuta, ja ryhmän reaktiot ja kommentit näytetään katsojille. Lopuksi kysytään vielä kysymyksiä liittyen aiheeseen. Videot ovat usein todella hauskoja ja nostalgisia. Yleiseksi on tullut myös se, että jos reaktiovideo liittyy tiettyyn tubettajaan, kuvataan vielä vastareaktiovideo jossa kyseinen tubettaja vastaa ryhmän reaktioihin. Kanavalla on lisäksi alkanut olla enemmän erilaisia haastevideoita, joissa pitää arvata elokuvia tai musiikkia ääniraidan perusteella sekä sarja, jossa ryhmälle näytetään hauskoja videoita, mutta heidän on oltava nauramatta tai hymyilemättä pysyäkseen pelissä. Ohessa on yksi näistä videoista.

Myös erilaiset elokuviin liittyvät kanavat ovat mieleeni. Screen Junkies -kanavalla on Honest Trailers -sarja, jossa elokuvista tehdään elokuvaa todenmukaisesti analysoivat trailer-pätkät. Lopputulos on yleensä hulvattoman hauska sisältäen teräviä huomioita elokuvista. Toinen elokuviin paljon keskittyvä kanava on WatchMojo.com, joka tekee erilaisia Top10-listoja. Toplistoja löytyy esimerkiksi huonoimmista näyteltyistä aksenteista elokuvissa, hauskimmista elokuvasankareista ja huonoimmista elokuvan loppuratkaisuista. Elokuvien lisäksi listoja on tehty musiikista, peleistä, julkkiksista ja mitä kummallisimmista aiheista, kuten vaarallisimmista lasten leluista. WatchMojolla on myös sisarkanava MsMojo, jossa on erityisesti naisille suunnattuja listoja.

Rehellinen traileri Yksin kotona -elokuvasta

Tykkään myös todella paljon Youtube-persoonista, jotka tuovat arkielämänsä vlogien muodossa näkyville. Aloin vastikään seuraamaan kokonaista perhettä, jossa jokainen jäsen on mukana Youtubessa. Tubettaminen alkoi heillä Matthias-nimisen tubettajan huumorivideoilla saamasta suosiosta. Yhdessä veljensä ja lankonsa kanssa Matthias perusti Team Edge -kanavan, joka julkaisee yksinomaan erilaisia haastevideoita. Matthiaksen lisäksi muilla Team Edgen muilla jäsenillä, Matthiaksen veljellä J-Fredillä ja langon Bryanin perheellä, joka käyttää nimeä The Crazie Crew, on omat pääosin vlog-kanavat. Myös Matthiaksen vaimolla Amanda Fayella on oma muun muassa kauneudenhoitoon, muotiin ja hyvinvointiin keskittyvä kanava ja lisäksi heillä on yhteinen Matt&Amanda vlog-kanava, joka esittelee heidän normaalia elämäänsä, johon nykyään kuuluu myös pieni vauva Luna. Tykkään näistä kanavista erityisesti sen takia, koska ne eivät sisällä kiroilua eivätkä kovin likaista huumoria. Lisäksi ainakin osa perheestä ovat kristittyjä, mikä näkyy henkilökohtaisissa vlogeissa jonkin verran. Lisäksi koko perhe vaikuttaa todella hyvissä väleissä olevalta ja hauskalta, joten heitä on mukava seurata.

Tämä on loistava esimerkki siitä, miten hulluja ideoita Team Edgellä on haasteissa, Whack-a-mole challenge.

Tässä vielä koko perheen haaste Crazie Crewn kanavalta

Tässä oli pieni katsaus siihen, mitä laitan yleisimmin Youtubesta pyörimään. Anteeksi, että ne olivat kaikki englanniksi, en juurikaan seuraa kotimaisia tubettajia. Jos tiedätte hyviä kanavia, jakakaa ihmeessä kommenteissa niitä!

Mistä olen kiitollinen

Yhdysvalloissa vietettiin pari päivää sitten kiitospäivää. Vaikka se ei kuulukaan suomalaiseen juhlakalenteriin, on aina silloin tällöin hyvä pysähtyä miettimään, mistä kaikesta olen tänään kiitollinen. Tässä muutamia asioista, joista olen valtavan kiitollinen.

Olen kiitollinen siitä, että valmistuin maisteriksi. Virallinen valmistumispäivä oli 24.11. ja eilen postiluukusta putkahti paketti, joka sisälsi tutkintotodistukseni. Olen ylpeä, että jaksoin tehdä töitä tutkinnon eteen. Välillä se oli hyvin epätoivoista, kuten olette kevään, kesän ja syksyn blogipostauksista nähneet. En olisi uskonut, että gradu vaatii niin paljon työtä, mutta olen ylpeä siitä, että jaksoin panostaa siihen ja sain siitä hyvän arvosanan.

Olen kiitollinen siitä, että kaikki on järjestynyt elämässäni taas niin hienosti. Saan opiskella kauan unelmoimaani alaa. Vaikka välillä omien kädentaitojen karkeus pelottaa, olen kuitenkin innoissani kun saan mahdollisuuden yrittää pärjätä tällä alalla. Saan asua tilavassa ja mukavassa asunnossa, joka on myös halpa. Ihmetyttää jo, miten ihmeessä mahduimme elämään aiemmassa 42 neliön kaksiossamme. Olen kiitollinen, että halvalla ostamamme astianpesukone toimii ja helpottaa arkea huomattavasti.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on upea aviomies, joka saa minut hyvälle mielelle ja tuntemaan itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi. Olen kiitollinen siitä, että Jumala on auttanut minua toipumaan pahimmasta väsymyksestä niin, että jaksan huolehtia kodistamme edes kohtalaisen hyvin. Kun muistelee viime kevään väsymystä ja sitä, että en oikeasti jaksanut siivota moneen kuukauteen kunnolla, on oikein tyytyväinen tähän hetkeen, kun siivottua tulee yleensä useamman kerran kuukaudessa.

Olen kiitollinen myös perheestä, joka on kaukana mutta kuitenkin olemassa. Sen lisäksi minulla on myös mahtava uusi perhe miehen puolelta, joka saa minut tuntemaan itseni tervetulleeksi. Sen lisäksi olen valtavan kiitollinen ystävistä, jotka jaksavat pitää yhteyttä ja sopia tapaamisia, vaikka itselläni ei ole energia riittänyt siihen. He saavat minut rentoutumaan ja tuntemaan, ettei minun suorittamiseni määrittele arvoani, vaan minä itsessäni olen arvokas.

Olen kiitollinen toimivasta pienestä läppäristäni, jota voin pitää sylissäni juuri nyt ilman että se ylikuumenee tai sekoilee. Toimivat näppäimet eivät edeltävän kuuden vuoden jälkeen ole itsestäänselvyys, joten kiitän niistä. Olen kiitollinen tästä blogista, johon saan kirjoittaa tuntojani ja kehittää itseäni kirjoittajana. Toivon myös, että tämä blogi saa antaa lukijoillensa iloa ja ajateltavaa.

Ennen kaikkea olen kiitollinen anteeksiantavasta Jumalasta, joka kaikkien mokailujeni ja laiminlyömisteni jälkeenkin haluaa ottaa uudelleen kädestäni kiinni ja jatkaa matkaa yhdessä kanssani. Emme ole tämän syksyn aikana kovin montaa kertaa päässeet käymään seurakunnassa kaiken väsymyksen keskellä, mikä harmittaa. Olen kuitenkin kiitollinen, että saan ottaa aikaa levolle kun sitä tarvitsen. Toivon mukaan jossain vaiheessa voimia tulisi siihen, että seurakuntaan jaksaisi mennä ja myös harrastuksia aloittaa. Olen kiitollinen siitä, että huomenna on ensimmäinen adventti ja lämpöinen joulunaika saa alkaa siitä. Ja kolmen viikon päästä alkaa pitkä joululoma, jolloin ainakin saan levätä kunnolla, nähdä perhettä ja ystäviä ja tietenkin rauhoittua kunnolla joulun sanoman äärelle.

Ihanaa joulunaikaa kaikille!

Hyvä alkuviikko

Tämän viikon alkupuoli on ollut vähän rankka, koska meillä on ollut kemian labroja nyt kolmena päivänä noin 6 tuntia päivään. Toisaalta oli kiva, että ne sai nopeasti alta pois, mutta toisaalta yhteen pötköön se oli yllättävän rankkaa, erityisesti kun loppupäivästä olisi pitänyt kaivaa looginen päättelykyky aivojen perukoilta esiin ja laskea, kuinka 2-molaarisesta suolahaposta saadaan 0,1-molaarista. Ei riitä aivokapasiteetti, ei.

Onneksi näihin rankkoihin päiviin mahtui myös monta ilonaihetta. Maanantaina tulin kotiin väsyneenä, mutta mieli piristyi kummasti, kun huomasin graduni tulleen hyväksytyksi arvosanalla 4 (toiseksi paras)! On pitänyt pari päivää ihan sulatella sitä, että nyt se on ihan oikeasti ohi ja 24.11. minä valmistun Filosofian maisteriksi. Ja ihanaa, että kova työni palkittiin noin hyvällä arvosanalla. Viitosta en odottanutkaan saavani, koska gradusta sen saavat vain ne, jotka ovat tehneet aivan huippuhyvän gradun. Olen siis todella tyytyväinen neloseeni. Nyt on jäljellä enää se, että lähetän tutkintotodistushakemuksen yliopistolle ja sitten yliopisto olisi käyty. Aika hurjaa, kun jossain vaiheessa tuntui, että ei tämä lopu ikinä, mutta tässä sitä nyt ollaan!

Tiistain ilonaiheena oli se, että kävin hakemassa paketin, joka sisälsi uuden läppärini. Edellinen läppäri on melkein 6,5 vuotta vanha, ja sen kyllä huomaa. Näppäimet ovat toimineet kunnolla viimeksi kolme vuotta sitten, joten sen jälkeen olen käyttänyt erillistä näppäimistöä. Sen lisäksi netti on pätkinyt välillä todella häiritsevästi ja kaiken huippuna koneella on ollut käynnistymisvaikeuksia. Esimerkiksi kun kirjoitin viimeistä esseetä tutkintoa varten tuossa pari viikkoa sitten ja saunan jälkeen aioin tarkistaa sen loppuun ennen arvosteltavaksi lähettämistä, kone jäi hurraamaan ikään kuin valmiustilaan eikä käynnistynyt. Meinasi itku jo tulla, kun varmuuskopiointi oli unohtunut ja monen päivän työ oli menossa hukkaan. Onneksi kuitenkin vuodet ovat opettaneet koneen niksit ja vanha kunnon kikka antaa koneen ylikuumentua ja sammua siten itsekseen sai sen käynnistymään.

Vanha ja kovia kokenut vanha koneeni pääsee eläkkeelle

Ymmärrätte siis, että ei tuollaisella koneella voi enää jatkaa, kun se saattaa hajota milloin tahansa. Niinpä oli aika ostaa uusi. Onneksi miehelläni on ystäviä, joilla oli vinkata paikka, josta saa ostettua käytettyjä toimistoläppäreitä. Saimme siis hyvän koneen ostettua halvalla. Uusi koneeni on siis pieni ja näppärä Lenovon Thinkpad X230. Vaikka läppäri on käytetty, se vaikuttaa aivan uuden veroiselta. On ihanaa, kun voi kirjoittaa koneen omalla näppäimistöllä ja netin pätkiminen ei haittaa työskentelyä. Lisäksi vanha koneeni tosiaan ylikuumeni todella helposti ja päästi kauhean kovaa ääntä. Tämä taas on tosi hiljainen siihen verrattuna.

Uusi koneeni

Keskiviikkoa piristi se, että tänne pääkaupunkiseudullekin satoi reilu kerros lunta. En ole mikään kauhean innokas talvi-ihminen, mutta kyllä lumi mielestäni kuuluu marraskuuhun. Marraskuu on mielestäni kaikista ankein kuukausi ilman lunta: on pimeää, harmaata ja puut ovat paljaita. Sen sijaan heti kun lunta sataa vähänkin, valon määrä moninkertaistuu ja ankeus peittyy. Siksi olin lumisateesta iloinen. Onneksi ei tosin tarvinnut mennä junalla minnekään, koska koulusta lähtiessäni vilkaisin alikulkutunnelissa juna-aikatauluja ja kaikki junat olivat myöhässä. Joten kaikille lumen tulo ei varmaankaan ollut mieleen.

Ihanaa, kun lumi ei sulanut heti pois.

Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa tätä viikkoa eteenpäin. Hyvää loppuviikkoa myös teille, lukijat!

Uusi koti ja uusi elämä

Elämä Vantaalla alkoi jo noin kaksi kuukautta sitten, joten eiköhän vihdoin ole aika kertoa, kuinka täällä on sujunut. Elämä on asettunut uomiinsa ja tänne on ehtinyt jo hieman sopeutua.

Muutto itsessään sujui melko näppärästi täällä päässä. Päädyimme ottamaan käyttöömme muuttofirman, koska pakettiauton vuokra ja bensakulut olisivat tulleet aika lailla yhtä kalliiksi. Onneksi ystävä sattui suosittelemaan firmaa, joka kuljetti tavaramme edullisesti. Ainoa miinus oli siinä, että aikataulut heittivät aika paljon. Olimme ystävän luona Espoossa majailemassa, kun saimme puhelun firmalta. He sanoivat, että ovat uudella asunnollamme puolen tunnin-tunnin päästä. No, me tosiaan olimme Espoossa täysin valmistautumattomina lähtöön emmekä millään olisi ehtineet paikalle ajoissa. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät. Firman miehet olivat tullessamme kantaneet paljon tavaraa porrastasanteelle, josta he sitten kantoivat ne asuntoon. Olin hyvästä palvelusta kiitollinen, koska miehelläni oli selkä kipeänä ja minulla taas oli melko mojova flunssa. Eli aika hirveät olosuhteet muuttoon, jos olisimme joutuneet itse kantamaan tavarat.

Tältä näytti alun purkamisvaiheessa olohuone

Seuraavaksi tietenkin piti alkaa purkamaan tavaraa. Koska minulla oli kaksi koulua sen lisäksi samaan aikaan päällä, päädyin purkamaan välttämättömimmät, kuten keittiön tavarat, suurimman osan vaatteista ynnä muut jokapäiväiset tavarat. Sen lisäksi sain kirjahyllyn melko pian täytettyä. Pyykin- ja astianpesukoneiden kanssa piti hieman säätää, mutta nekin saimme onneksi pian paikalleen. Muutoin olen vähitellen purkanut tavaraa, kun olen ehtinyt ja jaksanut. Suurin osa alkaa olla purettuna ja tänä viikonloppuna luultavasti puran paljon lisää vielä. Ovensuussa vain odottaa valtava laatikkokasa, josta pitäisi alkaa viemään vähitellen varastoon.

Tämä kasa pitäisi saada rahdattua varastoon...

Ehkä senkään takia purkaminen ei ole innostanut eikä blogipäivityksen kirjoittaminen huvittanut, että aluksi epäilin pitkään asunnon sisäilmassa olevan ongelmia. Minulla nimittäin oli ainakin ensimmäisen kuukauden ajan melko pahat astmaoireet, erityisesti yskää ja ääni painuksissa. Koska minulla tosiaan oli flunssa silloin kun muutimme, ei aluksi voinut suoraan sanoa, johtuivatko oireet siitä vai jostain muusta. Kun flunssa muuten parani, mutta oireet eivät hävinneet, alkoi huolestuttaa. Ajatus uudesta muutosta ahdisti, mutta toisaalta pelotti myös tänne jääminen jos se tuhoaisi terveyteni. Yksi ystävä kuitenkin lopulta sanoi, että kyse voi olla ihan vain liiasta pölystä ja että kannattaa siivota kunnolla. En ollut viitsinyt kunnolla vielä nimittäin siivota purkamattomien laatikoiden ynnä muiden ollessa tiellä. Noudatin ystävän neuvoa ja ihme ja kumma - oireet alkoivat hävitä. On aivan valtavan huojentavaa, ettei taas tarvitse käydä läpi muuttoruljanssia! Olen niin kiitollinen siitä. Varsinkin kun tämä kämppä on todella hyväkuntoinen ja tilava ja sen lisäksi halpa, kiitos HOASin.

Valokuvauskurssilta saimme lainaan tehtäviä varten järjestelmäkamerat. Tuli nämä kolme kuvaa sisustusyksityskohdista napsaistua sillä.

Uudessa koulussakin kaikki on sujunut hyvin. Luokkakaverit ovat mukavia ja toivon mukaan meille tulee hyvä luokkahenki, kunhan pääsemme kunnolla hommiin. Nyt on ollut vasta johdantokursseja, kemiaa ja valokuvauskurssi eli ei varsinaisesti oman alamme erikoiskursseja vielä. Jonkun mielestä kemia voi kuulostaa aika kamalalta, mutta minusta se oli todella kivaa! Tykkäsin lukiossa kemiasta ja olisin halunnut lukea sitä enemmänkin kuin kaksi pakollista kurssia. En kuitenkaan keksinyt, miten se olisi sopinut selkeästi humanistiseen alaan viittaaviin muihin aineisiini. No, tässä sitä ollaan, kulttuurialalla, johon kuuluu keskeisesti myös kemiaa.

Valokuvauskurssia taas jännitin hieman etukäteen, koska en ollut käyttänyt järjestelmäkameraa paljon ollenkaan. Perusasioista lähdettiin kuitenkin liikkeelle ja loppujen lopuksi kurssi oli aivan mahtava. Suurin osa kurssista oli käytännön harjoitustöitä, joissa kyllä oppi todella hyvin erityisesti meidän alallemme tärkeää kuvaamista. Tykkäsin myös kurssin opettajasta todella paljon. Tähän mennessä siis on mennyt todella hyvin, mutta edelleen jännittää se, kun oikeasti pääsemme tekemään oman alamme harjoitustöitä. En ole vieläkään täysin luottavainen sen suhteen, olenko tarpeeksi pikkutarkka ja visuaalisesti lahjakas tälle alalle, mutta sen näkee myöhemmin.

Yleisesti elämä Vantaalla tuntuu varsin mukavalta. Asumme Jokiniemessä lähellä Tikkurilaa, ja täällä on mukavaa pikkukaupungin tunnelmaa. Iltaisin liikkuminen ei juurikaan pelota, metsää ja peltoakin löytyy läheltä ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Olemme käyneet kerran Vantaan Minttukirkossa, joka on tässä melko lähellä. Siellä oli mukava tunnelma, joten siellä voisimme käydä enemmänkin. Nyt vain on ollut liikaa kiireitä, joten emme ole ehtineet aikoihin käymään siellä. Tietenkin edelleen surettaa se, että perhettä ei pääse niin helposti tapaamaan. Ennen matkaan meni se pari tuntia, nyt junalla 6-8 tuntia ja halpoja lentojakin löytyy Ouluun harvoin. Onneksi täälää kuitenkin viihtyy hyvin ja elämässä on uusia jännittäviä haasteita, joihin on mukavaa tarttua.

Mihin sitä on oikein tultu, kun lähiympäristöstä löytyy samasta maisemasta peltoa ja tehdas...?

Loma täynnä kokkausta

Tällä viikolla on täällä etelässä ollut syyslomaa. Puolet siitä tosin meni loppujen yliopisto-opintojen kanssa, mutta on tässä onneksi ehtinyt ihan vain lomaillakin vähän. Unirytmi on ainakin päässyt pahasti sekoamaan. Maanantaista tulee raskas päivä, huoh.

En tiedä, onko minulla vihdoin aktivoituneet jotkin emäntägeenit, kun loman aikana on tullut erityisen paljon testailtua erilaisia ruoka- ja leivontaohjeita. Kymmenen vuotta sitten olisin nauranut ajatukselle siitä, että käytän lomallani aikaa ruoanlaittoon. Haha, niin sitä aikuistuessa muuttuu. Jaan joka tapauksessa näitä kokemuksia teille lukijoillekin.

Jonkin aikaa sitten osallistuin tutkimukseen, jossa aiheena oli perunan käyttö. Tutkimuksen lopuksi annettiin itsetekoisten perunalastujen ohje. Resepti on pitkään ollut minulla tallessa valmiina kokeiltavaksi, mutta vasta viiime viikonloppuna herkkuhimossa päätin sitä kokeilla kun jääkaappiin unohtunut 2 kg perunasäkin neljäsosa oli päässyt jo osittain pilaantumaan. Tuli siis pelastettua vielä kunnossa olevat perunayksilöt tätä varten

Sipsit tehtiin siten, että esimerkiksi juustöhöylällä leikattiin ohuita lastuja. Niihin lisättiin öljyä ja haluamiaan mausteita. Sitten ne laitettiin uunipellille ja uuniin pastumaan n. 10 minuutiksi. Saamani ohje oli melko suuripiirteinen ja olisinkin kaivannut vähän tarkempia ohjeita siitä, millaisia valmiit lastut olisivat. Googletin paistovaiheessa vielä ohjeita ja huomasinkin, että omatekoisia sipsejä olisi voinut tehdä paljon helpommin mikrossa. Voi olla, että joskus vielä kokeilen, sillä uunissa paistetut lastut olivat pettymys. Niissä jäi joko keskikohta löysäksi tai sitten koko hoito meni ylikypsäksi. Jotain mätää oli siis paistolämpötiloissa tai muissa. Toki lastut saattoivat myös olla liian paksuja, koska juustohöylällämme niistä ei saanut kovin ohuita. Voisi siis kokeilla esimerkiksi kuorimaveitsellä tehdä ensi kerralla ohuempia.

Toinen kokeilu oli paljon kehuttu corn flakes -leivitys kanafileille. Itse rakastan kananugetteja, joten olin aika innoissani tästä. Kanafileet siis kieritellään ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja vielä corn flakes -murskassa. Kuulostaa helpolta, ja varmasti sitä onkin kunhan ensi kerralla muistaisi ottaa ne kanafileet hyvissä ajoin pakastimesta sulamaan. Nyt meni varmaan puoli tuntia siihen, että lämmitin kanoja miedolla lämmöllä mikrossa, jotta sain ne irti toisistaan... Sitten valitsin vielä työläämmän vaihtoehdon paistamiseen eli päätin paistaa kanat pannulla. Ajattelin, että lopputulos olisi siten ehkä rapeampi. No, siinpäpä yrität saada vielä sisältä vähän kohmeisia kanoja kypsäksi polttamatta leivitystä... Mutta lopputulos oli ihan hyvä kuitenkin. Ainoa haitta oli vain lievän kärtsääntymisen lisäksi se, että leivitys irtoili aika paljon, koska kääntelin kanoja pannulla niin paljon palamisen minimoimiseksi. Ensi kerralla voisi kokeilla uunissa. Ja sulaneilla kanoilla. Mutta suosittelen testaamaan. Ainakin tuo vähän vaihtelua.

Kanoja pannulla. Vähän se pinta irtoili, mutta hyvää oli silti.

Kanojen kanssa samana päivänä tuli myös tehtyä kinkkupiirakkaa kaupan lehtitaikinapohjalla. Olen siis aina ennen tehnyt pohjan itse, koska siitä vaan tulee tosi hyvää niin. Olin aikonut tehdä piirakan jo viikkoa aiemmin, kun ystäviä oli tulossa meillä käymään, mutta en sitten ehtinytkään silloin. Nyt kinkkusuikaleista oli menossa päiväys, joten piirakka oli lopulta tehtävä. Mukaan pääsi kinkkujen lisäksi sipulia ja rutkasti juustoa. Mokasin homman ensin, koska en esipaistanut taikinaa. Umpiraa'aksihan se sitten jäi. Laitoin piirakan vielä uudestaan uuniin alatasolla ja se kypsytti taikinaa vielä mukavasti polttamatta pintaa. Ihan hyvä piiras siitä tuli, mies ainakin kehui paljon. Itse tosin edelleen pidän itsetehdystä taikinasta enemmän. Mutta mukava tietää, että jos ei jaksa joka kerta sitä tehdä, niin aina voi ostaa valmistaikinaa ja se kelpaa ihan hyvin.

Moni piirakka päältä kaunis... Muuten näyttää hyvältä, mutta pohja aivan raaka.

Kolmas kokeilu syntyi siitä, että meillä oli muutama banaani jäänyt syömättä ja ne olivat jo kauttaaltaan ruskeita. Muistin yhden tuttuni jakaneen blogissaan banaanileivän reseptin ja kertoneen, että mitä mustempi banaani, sen parempi. Niinpä laitoin reseptin kokeiluun. Ikävä kyllä resepti on nyt kadonnut johonkin, joten en voi sitä jakaa tähän. Mutta tosi hyvää siitä tuli, vaikka vähän sovelsimmekin muun muassa fariini- ja vaniljasokerin puutetta lisäämällä vaaherasiirappia ja kanelia. Tulos oli kuivakakkumainen ja se maistui todella ihanasti banaanille. Todellakin suosittelen kokeilemaan, netistä varmasti löytyy monenlaisia ohjeita, joista voi valikoida omaan käyttöön sopivan.

Ennen uuniin menoa. Meillä ei ollut leipävuokaa, joten laitoimme tuollaiseen pyöreään.

Valmis banaanileipä.

Mmmm. Oli se vaan herkkua. Tuossa oli muuten sekä sisällä että päällä mantelirouhetta. Oli namia.

Melkoista kohellusta olivat taas nämä ruokakokeilut, mutta ensi kerralla sitten osaa ottaa oppia ensikokeilun virheistä. Ja pääasia tietysti, että oli hauskaa!

Olen rakastunut

Täytyy kyllä myöntää, että olen rakastunut. On usein hyvin auvoisa, onnellinen ja haaveellinen olo ja paljon helliä tunteita. Kun olen miehestäni erossa, tulee jo puolessa päivässä välillä ikävä. Hääpäivästä tulee kohta vuosi ja kaksi kuukautta jo täyteen ja tuntuu muuten todella hyvältä. Olen jostain syystä vähän arastellut kirjoittaa tätä blogiin, mutta täytyy myöntää että meillä on avioliitossa nyt jotenkin tosi hyvä kausi menossa. Viihdymme mieheni kanssa todella hyvin yhdessä, meillä on tosi hauskaa ja edelleen kuljemme paljon käsi kädessä.

Tämä ei tarkoita, että kaikki menisi koko ajan todella täydellisesti meidän elämässä. Ihan avioliiton alussa meidän piti totutella siihen, että asumme saman katon alla. Se aiheutti alkuun paljon konflikteja välillemme eivätkä omat itsetunto-ongelmani auttaneet asiaa. Vuoden alussa mieheni alkoi huomattavasti väsyä ja nyt hän on ollut kohta puoli vuotta sairaslomalla, eikä se ole ollut helppoa meille kummallekaan. Väsyin itsekin, kun vastuu kotitöistä ja vähän kaikesta muustakin kaatui minun harteilleni rankan koulunkäynnin lisäksi.

Kaikista vaikeuksista olemme kuitenkin selvinneet tähän asti yhdessä. Luottamuksemme toisiamme kohtaan on kasvanut todella paljon ja osaamme myös kommunikoida paljon paremmin sekä selvittää konfliktit. Mielestäni suhteemme voi paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka seurusteluaikanakin oli todella auvoista ja ihanaa varsinkin alussa, meillä oli välillä vaikeuksia löytää yhteisiä juttuja ja harrastuksia. Nykyään hengailemme todella paljon yhdessä ja usein ihan vain juttelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Enää ei ole kiusallisia hiljaisuuksia vaan osaan rentoutua täysin mieheni seurassa. Hän on paras ystäväni. Tunnen olevani rakastettu ja arvostettu hänen seurassaan. Ennen minulla oli vaikeuksia ilmaista ärtymyksen tunteita, koska inhoan konflikteja ja pelkäsin toisen loukkaantuvan tai suuttuvan. Nykyään uskallan jopa kiukutella miehelleni, koska se tuntuu turvalliselta.

Kävin kesällä hyvästelemässä Oulusta paikan, jossa mieheni kosi minua. Tuossa löysin "geokätkön" eli sormuksen ja mieheni polvistui keskellä kivikkoa.

Muutos on melkoinen siihen, kun seurusteluaikana tuli todella paljon pohdittua sitä, onko tämä suhde kuitenkaan meant-to-be. Toiseen, muuttuvaan ihmiseen sitoutuminen tuntui välillä todella pelottavalta. Asiaa ei auttanut se, että monet tutut menivät todella nopealla aikataululla naimisiin ja tuntuivat olevan niin varmoja asiastaan. Toisaalta toisten tuttujen erot lisäsivät pelkoja. Epäilyksiä oli loppuun saakka, ja ne ruokkivat toisiaan entisestään. Kuitenkin toisaalta rakastin miestäni todella paljon, Jumalan johdatus tuntui seurustelumme alussa todella selvältä ja esimerkiksi kihloihin mennessä tuli todella varma ja oikea olo valinnastamme. Niinpä menimme naimisiin ja tällä hetkellä olen pelkästään iloinen, että tein sen valinnan. Vihdoin on tullut se kaipaamani varmuus.

Haluan kertoa noista epäilyistäni täällä blogissa sen takia, että monella muullakin on niitä ja ne kuuluvat minusta asiaan. Toki on pareja, jotka ovat täysin varmoja asiastaan ja menevät ehkä todella nopeasti naimisiin. Mutta moni saattaa seurustella jonkin aikaa tutustuakseen kunnolla ja siinä ajassa ehtii usein tulla epäilyjäkin. Avioliitto kuitenkin on yksi elämän isoimpia päätöksiä, sillä siinä luvataan rakastaa toista loppuelämän niin vaikeina kuin hyvinä aikoina. Siksi on ihan luonnollista pohtia, onko siihen todella valmis juuri tämän ihmisen kanssa.

Tahdon edelleen.

Vaikka monta kertaa olen blogissa sanonut, että aika näyttää mitä tulevaisuus tuo, niin tässäkin se pitää paikkansa. Varmasti meille tulee vielä aviolittossa niitä varjopaikkojakin, mutta nyt ainakin haluan täysillä nauttia siitä, että menee hyvin. Ja yritän myös parhaani tehdä, että meillä säilyisi jatkossakin hyvät välit miehen kanssa ja että anteeksiantoa riittäisi puolin ja toisin.

P.S. Mulla on ihan paras mies, koska se kattoo mun kanssa kissaohjelmia ja on luvannut lähteä mun kans kissakahvilaan! <3

Kun koti jää taakse

Kirjoitin tämän tekstin bussimatkalla Oulusta kohti Helsinkiä 21.8. Tekniset ongelmat ja kiire ovat viivyttäneet sen julkaisua, mutta tässä hieman ajatuksia muutosta etelään.

Muutin Ouluun heti lukion jälkeen ja aloitin opinnot. Olin aiemmin jo asunut ystäväni kanssa kahdestaan vanhempieni omistamassa asunnossa. Silloin kuitenkin kävin vielä joka viikonloppu kotona. Niinpä Ouluun muutto oli vasta se varsinainen itsenäistymisprosessi. Ja kun nyt itseäni vertaan siihen 19-vuotiaaseen tyttöön, huomaan että on tapahtunut valtavaa henkistä kasvua. Oulun vuodet ovat olleet tärkeitä merkkipaaluja kasvuprosessissani.

Oulussa sain myös kuulua aivan upeaan seurakuntaan, joka oikeasti tuntui kuin toiselta kodilta välillä. Sain olla mukana palvelemassa eri tavoin ja oppimassa, mitkä ovat minun vahvuuksiani ja heikkouksiani. Olen saanut olla Jumalan johdatuksessa ja oppia uutta. Kaikkein antoisinta oli kuitenkin olla osana solua, jossa naisten pienryhmässä saimme jakaa elämämme iloja ja suruja toisillemme ja rukoilla yhdessä. Nimenomaan solu on ehkä eniten opettanut minulle Jumalasta ja rohkaissut ajattelemaan asioita omilla aivoilla. Ikävä tulee noita upeita naisia, mutta ystävyys onneksi jatkuu yli välimatkojen.

Pääsykokeiden aikaan oli oikeastaan aika hassua, että minulle tuli aika vahva ajatus siitä, että kyllä minä täällä pääkaupunkiseudulla voisin asua. Hassua se on siksi, koska aina aiemmin on Helsingin suunnilla käydessä tullut täysin päinvastainen reaktio: ihmispaljous on ahdistanut ja tullut sellainen olo, että en minä kuulu tänne. Niin se Jumala johdattaa ja valmistaa. Pitkä matka on tässäkin tultu, koska silloin kun muutin Ouluun, olin ihan pihalla miten bussissa tuli toimia, ja menin vaatekaupan pukukoppiin lukemaan rauhassa karttaa, kun en kadulla kehdannut (mutta löytyi samalla hyvät farkut!). Tässä sitä nyt mennään vielä suurempaan metropoliin ihan hyvillä mielin. Onneksi nykyään kartta löytyy tarpeen tullen puhelimesta, niin ei tarvitse piilotella karttaa...

Vaikka olen siis hyvillä mielin lähdössä uuteen opiskelupaikkaan, on se kuitenkin haikeaa. Vaikein asia on ehkä se, että perheenjäsenistäni asuvat kaikki pohjoisessa, eikä heitä enää voi nähdä yhtä usein kuin ennen. Aiemmin olen saanut olla sisarten lasten kanssa läheisissä väleissä, mutta nyt minusta tuleekin etäisempi Helsingin-täti. Onneksi kääntöpuolena on se, että useampi läheinen ystävä asuu pääkaupunkiseudulla, joten heitä pääsee näkemään paljon useammin kuin ennen. Myös miehen sukulaiset asuvat nyt huomattavasti lähempänä, joten myös heitä voi tavata useammin.

Bussi kulkee ja Oulu jää taakse

Onhan se aina omalla tavallaan surullista jättää yksi elämänvaihe taakse ja aloittaa uusi. Koska gradu on vielä vaiheessa, ei itse yliopisto-opintoja tule juurikaan ikävä. Ajan kanssa varmasti tulee kuitenkin haikeudella muisteltua aikaa Oulun yliopistossa, opiskelukavereita ja tunnelmaa siellä. Toisaalta uusi koulu ja se, miten sopeudun joukkoon jännittää myös. Ja nyt kun lähdin Oulusta, alkaa upota vähitellen tajuntaan sen, että tälle tielleni minä nyt sitten ainakin neljäksi vuodeksi jään. Enää ei ole kotia, minne palata Oulussa. Se tuntuu aika turvattomalta. Onneksi saan olla matkalla ystävien luokse, niin ei olo tunnu ehkä niin orvolta.

Tällä hetkellä on siis vähän alakuloiset tunnelmat, mutta toisaalta surun ja luopumisen tunteen täytyy antaa tulla. Täytyy käsitellä sitä tosiasiaa, että jostain täytyy aina välillä elämässä luopua ja jättää se vanha kunnon turvallinen kupla. Onneksi taustalla on myös innostus tulevista opinnoista ja kaikesta, mitä Jumalalla on tuleville vuosille varattuna. Varmasti mahtavia juttuja, mutta välillä vastoinkäymisiäkin. Onneksi minulla on nyt yhä selkeämmin ympäri Suomen ulottuva tukiverkosto, joka on aina vähintäänkin puhelinsoiton päässä.

Gradun viime metrit

Hei! Blogissa on ollut vähän hiljaista kesän aikana. Heinäkuu hujahti ohi hurjan nopeasti kesätöissä ja elokuun alku onkin sitten mennyt tehokkaasti gradun ja muuttovalmistelujen ynnä muiden asioiden parissa.

Mutta onneksi uurastus palkitaan! Gradu alkaa nimittäin vihdoin viimein olla loppusuoralla. Jihuu! Ajoittain on ollut aika epätoivoinen olo tässä kesän mittaan, kun on tuntunut ettei työ lopu ikinä. Tällä viikolla sitten vihdoin alkoi pilkottaa valo tunnelin päässä.

Kirjojen ja muistiinpanolappusten ympäröimänä tulee töitä tehtyä. Flunssa vielä päätti iskeä päälle, mutta tahdonvoimalla on puskettu.

Huomenna tai viimeistään ylihuomenna koetan saada gradun siihen kuntoon, että voin lähettää sen ohjaajalle viimeisiä kommentteja varten (normaalisti se hoidettaisiin seminaarissa, mutta koska haluan saada paperit ulos mahdollisimman pian Kelan valitusten välttämiseksi, saan homman tällä tavalla hoidettua). Kommenttien pohjalta teen sitten vielä viimeiset korjaukset ja se on valmis!

Ja kyllä tässä välillä ehdittiin onneksi mun 25-vuotissynttäreiden ja ekan hääpäivän kunniaksi käydä Pietarin suunnilla vähän lomailemassa miehen perheen kanssa. Oli mukava reissu ja mukava irtiotto arjesta. Ja pääsin maistelemaan aitoja venäläisiä herkkuja lihahyytelöstä saslikkeihin (lihavartaisiin). Pääasiassa kaikki ruoka oli hyvää, paitsi juuri tuo lihahyytelö oli liian eksoottista. Aiotaan vielä sitten kahdestaan juhlia jälkikäteen ensi viikolla kun on aikaa ainakin hyvän ruuan merkeissä.

Pietarhovin komeita maisemia

Leppoisaa tunnelmaa venäläisellä mökillä. Ja ihana Dasha-kissa, joka vei sekä minun että mieheni sydämen.

Käytiin torilla ostoksilla. Mukaan tarttui muun muassa uudet kengät ja valtavan kokoisia ja makeita vesimeloneja. 

Yritän kirjoittaa lähiaikoina vielä liittyen muuttoon ja Oulusta lähtöön liittyvistä tunnelmista ja myös ajatuksista ekasta avioliittovuodesta. Pysykää kuulolla! ;)