Lukutoukkana luokses möngin

Nyt kun häämatkapostaukset ovat vihdoinkin pois alta, voisin kertoa hieman kuulumisia. Loma oli todellakin rentouttava ja antoi kaivattua välimatkaa opiskeluihin. Uusin voimin oli hyvä taas palata koulun penkille ja alkaa palauttelemaan mieleen, että missäs vaiheessa se gradu olikaan. Minulla on tänä keväänä muutama kurssi ja jatkan muun muassa venäjän opintoja. Gradu on kuitenkin se suurin työsarka. Se etenee hyvää vauhtia ja valmistuu todennäköisesti kevään aikana. Suurin haaste on muistuttaa itselleni, että se on vain harjoitustyö eikä elämää suurempi asia, josta tulevaisuuteni riippuu. Olen nimittäin välillä liian perfektionisti ja vaadin itseltäni liikoja. Haluaisin kuitenkin tehdä hyvää työtä ja saada hyvän arvosanan, mutta väsyttämättä itseäni täysin.

Muu elämä pyörii paljolti kotielämän ja seurakunnan ympärillä. Juuri viime viikonloppuna olin mukana tarjoilemassa seurakunnassa järjestetyllä sapattiaterialla. Samalla saimme syödä aterian ilmaiseksi. Se oli hieman erkoinen, mutta maistui kyllä. Suurin työ oli se, että tiskasimme ruokailijoiden astiat, mikä ei ollutkaan ihan nopea homma. Ruokailijoita oli muistaakseni noin 200 ja joka ikinen haarukka rakennuksessa oli käytössä (jouduimme itse syömään muoviaterimilla). Tiskaamiseen meni siis useampi tunti. Lähdin itse polkemaan kotiin puolenyön aikoihin ja osa vielä jäi tiskaamaan. Oli kuitenkin antoisaa olla palvelemassa ja tuntui mukavalta kun vielä seuraavana päivänäkin seurakunnan vanhempi väki kiitteli meitä nuoria tarjoilusta.

Olen yrittänyt kevään aikana lisätä liikuntaa arkeeni, koska se antaa paljon enemmän voimia arkeen. Ja toki muutma kilokin voisi samalla tippua ja vyötärönympärys kaventua, etteivät housut kiristäisi niin paljon. Zumbaan ja uimaan olen selvinnyt ja olen myös käynyt kävelylenkeillä - samalla Ingressiä pelaillen. Level 5 alkaa olla jo lähellä... Jee! Eräällä kävelylenkillä joen rannassa huomasin joutsenia, jotka uiskentelivat sorsien keskellä kuin kotonaan. Ohessa kuva tästä hauskasta näystä.

Eniten vapaa-aikaa minulla on mennyt viime aikoina kaunokirjallisuuden lukemiseen. Luin Mma Ramotswe-sarjan Limpopon yksityisetsiväkoulu, joka oli yhtä hyvä kuin sarjan muutkin osat. Kekseliäs, hauska ja filosofinen. Sen jälkeen luin ensimmäisen Nälkäpeli-kirjan. Olin kyllä nähnyt elokuvan, joten tiesin juonen. Tykkään silti mieluummin lukea kirjan, koska tässäkin kirjassa henkilön ajatukset ja kokemukset tulevat elokuvaa paremmin esille, etenkin kun Katnissin hahmo on lähtökohtaisesti hyvin pokerinaamainen. Mieheni ei erityisemmin pitänyt elokuvasta, mutta minusta Panem vyöhykkeineen on mielenkiintoinen skenaario tulevaisuudesta. Siitä, että ehkä ihmiskunta ei kykenekään tasa-arvoisuuteen vaan ajautuu jälleen diktatuuriin. En ole nähnyt muita elokuvia, joten muut kirjat saan lukea vähän suuremmalla jännityksellä.

Viimeisimpänä luin Graeme Simsionin kirjan Vaimotesti. Lainasin sen jo kesällä, mutta hääjärjestelyjen, kesätöiden ja muuton tuoksinassa en ehtinytkään lukea sitä. Nyt viimein sain sen taas käsiini. Ja tykkäsin todella paljon. Romanttisen hömpän rajamailla se liikuskelee genreltään, mutta päähenkilö onkin mies, mikä tuo erilaista näkökulmaa. Se kertoo sosiaalisesti rajoittuneesta tiedemiehestä, joka tahtoisi löytää vaimon itselleen. Hän päättää kehittää testin, joka karsii pois epäsopivat kumppanit. Suunnitelma ei etenekään aivan mutkattomasti ja lopulta päähenkilö Don oppii paljon itsestään ja toisista. Kirja oli todella hauska ja mukaansatempaava. Pidin paljon päähenkilöstä. Hän toi alussa kovasti mieleen The Big Bang Theoryn Sheldonin. Don on hyvin sympaattinen ja suloinen hahmo ja ainakin itse paikoin samastuin häneen paljon, koska omat sosiaaliset taitonikin ovat vähän vajavaiset. Kirjassa on samantapaista nokkeluutta ja hulvattomia tilanteita kuin Sophie Kinsellan kirjoissa. Vaikka arvasinkin loppuratkaisun, kirja oli minusta erittäin nautittava ja yksi parhaista lukukokemuksista pitkään aikaan. Suosittelen! Tuskin maltan odottaa jatko-osaan kiinni pääsemistä.

Seuraavaksi aion lukea Mary Hoffmanin Stravaganza-kirjasarjan viimeisen teoksen. Kyseessä on nuorten fantasiakirjasarja, josta olen aikoinani ensimmäisen osan lukenut jo kuutosluokalla ja loput yläasteikäisenä. Muutama vuosi sitten huomasin, että trilogia olikin paisunut kolmella osalla lisää. Niinpä aloitin sarjan lukemisen uudelleen, koska en muistanut kirjoista kovinkaan paljon. Kirjat kertovat lontoolaisista nuorista, jotka päätyvät Italian kaltaiseen rinnakkaismaailmaan, salaperäiseen Taliaan. Taliassa eletään 1500-lukua ja kirjoissa päästäänkin niin ruhtinaiden palatseihin kuin talliinkin. Nuoret kohtaavat seikkailuja ja päätyvät täyttämään tehtävän, jonka kohtalo on heille antanut. Lukukokemukset ovat olleet yllättävänkin hyvä. Kirjat on taidolla kirjoitettu ja juoni monivivahteinen. Neljäs osa Salaisuuksien kaupunki tosin ei minua vakuuttanut, mutta seuraava kirja oli jälleen mielenkiintoisempi. Suosikkini tähän mennessä lukemistani osista on kuitenkin kolmas kirja, Kukkien kaupunki. Se on jännittävä eikä juonta arvaa ennalta. Jännityksellä odotan, millainen kokemus viimeinen osa, Miekkojen kaupunki, on.

Tästä postauksesta tulikin varsin kirjallisuuspitoinen. Mitä kirjoja te olette viime aikoina lukenut ja millaisia lukukokemuksia ne olivat?

Häämatka, osa 3: Kata Beach

Patong Beachilta lähdimme neljän yön jälkeen Kata Beachille loppulomaksemme. Aamusta pakkasimme tavarat ja sanoimme hyvästit Candy Houselle. Kun veimme "Mr. Hanille" avaimet, kyseli hän jälleen huolehtivasti, minne olimme seuraavaksi matkalla. Hän suositteli käyttämään taksia, mutta selitimme menevämme mieluummin songthaewilla. Lopulta hän sanoi meille vain "Good Luck!"

Menimme tavaroinemme saman kadun varrelle, josta olimme kyydistä jääneet. Jonkin aikaa odoteltuamme songthaew tulikin ja kiireesti nousimme tavaroinemme kyytiin. Meille kuitenkin sanottiin, että meidän tulisi mennä vielä seuraavalle kadulle, joka oli rantakatu. Niinpä hyppäsimme kyydistä ja siirryimme sinne. Lopulta pääsimme oikeaan autoon ja matkasimme jälleen kohti Phuket Townia. Matkalla oli tällä kertaa ehkä hieman enemmän länsimaalaisiakin. Jouduimme ikävä kyllä istumaan osan matkaa eri penkeillä, mutta miehelläni oli mielenkiintoinen keskustelu erään brittimiehen kanssa.

Phuket Townissa jäimme pois päätepysäkillä ja lähdimme etsimään songthaewien lähtöpaikkaa. Aluksi olimme sekaisin suunnista, mutta paikallisen neuvomana löysimme paikan ja pääsimme melko nopeasti Kata Beachille menevään songthaewiin. Se matka olikin vähän seikkailullisempi, koska emme olleet aivan varmoja, mitä reittiä auto menisi. Lopulta se onneksi kiersi niin, että onnistuimme paikallistamaan itsemme hyvissä ajoin ja jäämään pois kutakuinkin oikeassa paikassa.

Suurimmat ongelmat alkoivat kuitenkin jäätyämme pois. Olimme kyllä tulostaneet etukäteen kartan, jossa oli myös hotellimme sijainti. Huomasimme kuitenkin, että karttapalvelu ei ollut paikantanut hotellia aivan oikein. Jonkin aikaa kuljimme neuvottomina katua edestakaisin etsien kuvan mukaista hotellia. Lopulta eräs ystävällinen matkapalvelun nainen kysyi, minne olimme menossa ja osasi neuvoa tien. Lopen uupuneina lopulta löysimme hotellin ja pääsimme huoneeseemme lepäämään. 

Hotellimme nimi oli Maithai ja sekin oli paikallisten pitämä guesthouse. Sen yhteydessä toimi myös hierontapalvelu ja ulos lähtiessä pitikin aina kulkea jalkahierontapisteen ohi. Työntekijöiden englannin kielen taito oli melko heikkoa, mutta he olivat silti ystävällisiä. Itse huone oli edellistä viihtyisämpi, sillä seinillä oli kuvia ja myös ulkonäkymä oli edellistä parempi, sillä Maithaita vastapäätä oli jokin viiden tähden hotelli runsaine palmupuineen ja viheralueineen ja niiden välistä pystyi näkemään myös vilauksen merestä.

Hotellissa oli kylläkin myös puutteita. Isoin niistä oli se, että internet ei toiminut huoneessamme muutamaan ensimmäiseen päivään. Valitimme siitä useaan kertaan ja asialle kyllä yritettiin tehdäkin jotain. Saimme rikkinäistä englantia puhuvilta työntekijöiltä sen käsityksen, että ongelma oli ulkona kulkevissa piuhoissa. Alakerrassa onneksi oli toimiva netti, joka juuri ja juuri ylsi huoneeseemme, kun puhelimen asetti välillä lattialle. Ongelma saatiin korjattua lopulta parin päivän jälkeen ja netti toimikin sen jälkeen, kunnes viimeisenä päivänä se taas lakkasi toimimasta. Muita ongelmia oli se, että alapuolellamme oli jälleen hyvin vilkas katu eli melua riitti. Tämä ei taaskaan meitä onneksi juuri haitannut. Sen sijaan harmillista oli se, että meillä ei ollut parisäkyä vaan kaksi erillistä sänkyä vierekkäin. Vuoteiden alla oli renkaat, jotka sai lukittua, mutta sängyt liukuivat silti helposti erilleen, jolloin väliin tuli ikävä kolo. Hyvä puoli asiassa oli tosin se, että ainakaan en herännyt joka kerta kun melko isokokoinen mieheni liikahti vieressäni, mikä oli yksi ongelma edellisessä hotellissa.

Hotelli oli silti mukava ja meille riittävä. Nukuimme siellä pitkään ja hyvin. Iltaisin selailimme feissarimokia, jos netti toimi tai katsoimme paikallista televisiota. Kanavia riitti, joten sieltä löytyi myös muutama englanninkielisiä ohjelmia lähettävä kanava. Mieheni tosin menetti hermonsa alati toistuvaan närästyslääkemainokseen, jossa laulettiin "Live well".

Paikkana Kata Beach oli minusta turistimaisempi kuin Patong. Toisaalta Patongissa hotellimme oli syrjemmässä, joten emme kovinkaan paljon edes kulkeneet kaikista turistimaisimmassa osassa siellä. Paikan etuna oli se, että meitä aivan lähellä oli toinenkin ranta, Karon Beach. Kävimmekin lopulta siellä paljon enemmän kuin itse Katalla, koska siellä oli meressä enemmän nähtävää miehelleni. Itse pidin ehkä Katasta enemmän, koska siellä hiekka oli hienompaa ja ranta kauniimpi. Melko lähellä oli myös kolmas ranta, Kata Noi, jolle menimme jalan eräänä päivänä. Kerron retkestä tarkemmin vähän myöhemmin.

Kata Beach

Yritimme etsiä Kata Beachilta geokätköä, mutta emme ilman nettiyhteyttä tuolla louhikossa löytäneet sitä.

Karon Beach

Auringonlasku Karonilla

Kata Beachilla oli yllätyksekseni hieman kalliimpaa kuin Patongilla. Tosin heti ensimmäisenä päivänä menimme keskeisimmästä turistialueesta syrjemmässä olevalle Patak Roadille, jonka varrella oli paikallisia ruokaloita. Löysimme heti alkuun erään naisen pitämän ruokalan, joka oli melko sympaattinen ja oikeasti halpa. Kävimme siellä useamman kerran, kunnes se oli eräänä iltana ehtinyt mennä kiinni ja löysimme erään toisen ruokapaikan, josta pidimme vieläkin enemmän. Emme kuitenkaan jaksaneet joka ilta kävellä sinne asti, joten söimme ruokaa myös lähempänä olleissa paikoissa. Pääasiassa söimme paikallista ruokaa, mutta välillä myös muun muassa pizzaa. Eräänä iltana menimme nälissämme erääseen buffetpaikkaan, jossa oli tarjolla myös länsimaalaista ruokaa. Se oli kuitenkin melkoinen pettymys, sillä siellä oli kana- ja lihavartaita, joissa ei ollut ollenkaan mausteita ja ne maistuivat sen takia ihan hirveältä. Onneksi siellä oli hyvää pastaa, salaattia ja jälkiruokaa. Ja hyvää musiikkia, jota esitti laulajanainen ja kitaristimies. Tosin huomasimme melko pian, että kitaristi vain teeskenteli soittavansa ja musiikki tuli nauhalta, mikä oli melko huvittavaa.

Oli mielenkiintoista seurata ruoanvalmistusta tässä ruokapaikassa.

Kanaa sweet and sour -kastikkeessa, nami.

Kata Beachilla oli monia ruokakojuja, joista sai melko edullista ruokaa.

Rannalla loikoilun lisäksi meillä oli parina päivänä muutakin hauskaa tehtävää. Kävimme pelaamassa miniglofia Dino Park -nimisessä paikassa. Siellä oli hauskaa ja rata miljöineen oli todella vaikuttava. Saimme jopa useita hole-in-oneja, mikä yllätti minua. En myöskään odottanut, että pärjäisin miehelleni niin hyvin. Olin pitkään johdossa, mutta lopussa mieheni kiri ja voitti minut kolmella pisteellä. Hieno kokemus joka tapauksessa. Ihan huippu paikka!

Jotkin esteet radalla olivat erikoisia...

Dinoja näkyi paljon

Tuo ei siis ole kalliota vaan keinotekoisesti tehty. Oli silti aika vaikuttavaa.

Kävimme myös eräänä iltana Fidan ylläpitämässä Phuketin kotikirkossa. Bongasimme vain yhtenä päivänä mainoksen lyhtypylväästä ja päätimme mennä. Pääsimme sinne mennessä myös seikkailemaan Hilton-hotellin alueelle. Oli vähän hulppeampaa kuin meidän hotellimme. Kokous oli hieno kokemus, vaikka olimmekin joukon nuorimmat. Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja yhteisiä tuttuja löytyi, kuten yleensä helluntaipiireissä. 

Matkalla Hiltonille Patak Roadia myöten.

Hiltonin maisemia.

Tältä näytti Phuketin kotikirkossa.

Kata Noille matkaa kertyi hieman enemmän kuin Katalle ja Karonille ja se sisälsi enemmän ylämäkeä. Ylämäet ovat heikkouteni: jaksan kyllä suoralla kävellä pitkäkin matkoja, mutta ylämäessä väsyn heti (onneksi asun Oulussa, jossa on hyvin tasaista). Ranta oli todella kaunis ja siellä oli myös aika isoja aaltoja, mikä oli hauskaa. Tarkoituksemme oli käydä samalla reissulla Karon View Pointilla, näköalatasanteella, josta näkyvät kaikki kolme rantaa eli Karon, Kata ja Kata Noi. Emme kuitenkaan olleet aivan varmoja reitistä ja aurinko laski kovaa vauhtia. Lähdimme kuitenkin nousemaan ylämäkeä päästäksemme tielle. Matkalla näimme turistikuplan ulkopuolista maailmaa ja paikallisia taloja, jotka oli rakennettu aaltopellistä. Se oli aika pysäyttävää. Vaikka ylämäen nouseminen ottikin voimille ja sen vuoksi luovuimme View Pointille menosta, pääsimme ottamaan kuitenkin melko hienoja kuvia  korkeammalta. Patikointi ei ollut hyvä idea vaan olisi ollut järkevämpää vuokrata skootteri tai mennä taksilla tai tuk-tukilla. Retki oli kuitenkin loppujen lopuksi mukava.

En tykkää ylämäistä.

Mutta näkymät olivat hienot.

Siinäpä reissumme alkaa olla. Lähtöaamuna lentomme lähti jo yhdeksältä, joten nukuimme korkeintaan pari tuntia ennen kuin aamukuudelta lähdimme etsimään taksia. Mieheni oli tilannut taksin etukäteen, mutta ikävä kyllä sitä ei aamulla näkynytkään. Länsimaalaiset piirteemme kuitenkin olivat kerrankin hyödyksi, joten toinen taksi löytyi helposti. Minua vain pelotti melkoisesti kyydissä, sillä kuski kaahaili 50:n alueella 120 km/h. Onneksi hän oli kuitenkin kokenut kuski ja aamun vähäisessä liikenteessä pääsimmekin nopeasti perille. Lentokentällä meitä hämmensivät turvatarkastukset, sillä ensin tavaramme läpivalaistiin kentälle tullessa ja sitten vielä ruumaan menevät laukut tutkittiin erikseen. Tämän lisäksi tietenkin käsimatkatavarat läpivalaistiin niin kuin yleensä. Kaikki sujui ongelmitta ja pian olimmekin lennolla Sveitsiin, jossa olimme jälleen yhden yön, ja sitten kotiin.

Lentokoneessa oli hauskan nimistä vettä.

Huh, melkoinen romaani tästä tuli, kun kerrottavaa löytyi niin paljon. Toivottavasti jaksatte lukea. Matka oli aika sopivan mittainen, sillä loppuvaiheessa kaipasimme jo kotiin. Lämmön olisin voinut ottaa mukaan, mutta muuten oli mukavaa palata Suomeen.