Uusi harrastus - Ingress

Olemme mieheni kanssa pitkään harrastaneet geokätköilyä. Innostuin lajista, koska olen pienestä pitäen rakastanut aarteenetsintää ja suunnistusta. Äitini teki minulle monet monet suunnistuskartat pihapiiristämme vaatimuksestani. Geokätköily siis osui suoraan tähän, osittain unohduksiin jääneeseen, intohimoon. Ah, se voitonriemu, kun löytää kätkön! Sen lisäksi pidän siitä, että lajissa pääsee usein ulkoilemaan luonnossa ja usein sen myötä löytää uusia, hienoja paikkoja, joihin ei muuten tulisi ajatelleeksi mennä.

Jo jonkin aikaa sitten eräs ystäväni linkitti videon, jossa kerrottiin Ingress-nimisestä, mobiililaitteella pelattavasta maailmanlaajuisesta pelistä. Videossa mainostettiin sen yhdistävän videopelin, lipunryöstön ja geokätköilyn. Jo silloin peli vaikutti mielenkiintoiselta, mutta minulla ei ollut silloin vielä älypuhelinta, että olisin voinut alkaa sitä pelaamaan.

Kuva Wikipediasta

Mutta! Eilen selasin Play-Storea ja satuin löytämään tämän pelin. Innoissani latasin sen ja aloin opettelemaan pelaamista. Peli oli monimutkaisempi kuin oletin, ja edelleen olen vähän pihalla joistain asioista. Mutta vähitellen pelaaminen alkaa selvitä. Pelissä siis on kaksi joukkuetta, jotka kilpailevat ns. portaalien hallinnasta. Portaalit sijaitsevat yleensä erilaisten oikeiden kulttuurikohteiden, kuten patsaiden tai rakennusten kohdilla. Oulussa tosin kulttuurikohteen määritelmä vaikuttaa olevan melko laaja, koska aika monta graffitia kohteissa bongasin ja yhden sellaisen, joka vaikutti jonkinlaiselta pihakoristeelta... Mutta oli joukossa niitä oikeita taideteoksiakin. 

Taustatarinan mukaan portaaleissa vuotaa Exotic Matter -nimistä ainetta (tai näin olen käsittänyt, taustatarina on vähän sekava...), jota kerätään käytettäväksi oman puolen tarkoituksiin: toinen kehittääkseen ihmisrotua ja toinen suojellakseen sitä toisen puolen vääristyineiltä suunnitelmilta. Itse liityin jälkimmäisen kannattajiin eli Resistancen (sinisen joukkueen) riveihin, joten vastustajani on siis vihreä joukkue, Enlightened. Portaaleihin on tarkoitus asettaa resonaattoreita (jotka siis ilmeisesti keräävät Exotic Matteria), joiden avulla portaaleja voi linkittää toisiin. Kun kolme portaalia on linkitetty, muodostavat ne hallinta-alueen, joka tuottaa voittopisteitä omalle joukkueelle. Anteeksi monimutkainen selitys, en tiedä tajuaako tästä yhtään mitään. Toisaalta en kyllä aluksi itsekään tajunnut päätä enkä häntää. Perusidea siis on vallata noita portaaleja omalle joukkueelle ja linkittää niitä alueiksi ja tietenkin samalla estää toisen joukkueen voitto. Tuossa alla on johdantovideo, jolla luultavasti pääsee pelin sääntöihin vähän paremmin kiinni:

Alkupeli siis on vähän hämmentävää vielä. Näin alussa on aika vaikeaa tehdä mitään, kun on vielä ykköstasolla. Kävin tänään ensimmäistä kertaa noita portaaleja etsimässä ja "häkkäämässä", mistä saa kokemuspisteitä (auttavat pääsemään korkeammalle tasolle) ja uusia tavaroita. Oletin suurin piirtein kaikkien portaalien olevan vallattuja, mutta yllätteäen löysinkin yhden neutraalin portaalin, jonka valtasin itselleni, muhahahaa. Sain siitä jo melko hyvin pisteitä, täältä tullaan kakkostaso! Toiselta joukkueelta valtaaminen on siis minulle vielä aika lailla mahdotonta, ellen sitten löydä jostain todella heikkoja resonaattoreita ja onnistu saamaan häkkäämällä pommeja niiden tuhoamiseksi.

Mutta siis, kuten varmaan on nähtävissä, olen aika innoissani. Oli kyllä hauskaa mennä etsiskelemään portaaleja ja erityisesti valtaamattoman portaalin löytäminen oli kiva yllätys. Suosittelen kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa. Sovelluksen saa ladattua ilmaiseksi Androidille.

Mikä on muuttunut?

Naimisiinmeno oli itselleni iso muutos erityisesti sen takia, ettemme mieheni kanssa asuneet ennen sitä yhdessä. Asuin sitä ennen nelisen vuotta yksiössä opetellen itsenäistä elämää. Koska olen introvertti, nautin yksin asumisesta hyvin paljon. Tietenkin sitten, kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa, tuli mukaan kuvioon myös lähes jatkuva kaipaus toisen luo. Nautin kyllä yhä siitä, että pystyin välillä vetäytymään omaan rauhaan omaan kotiini, jossa sain tehdä kaiken juuri niin kuin halusin, mutta toisaalta poikaystävän luota oli masentavaa lähteä ja viikon aikana kaipasin hänen seuraansa.

Nyt asiat ovat toisin. Vaikka yksin asumisesta ei ole vielä kovin kauaa aikaa, on välillä vaikeaa muistaa enää millaista se oli. Juuri eilen illalla ennen nukahtamista yritin muistella, miten entisen kotini keittiönkaapit olikaan järjestetty. Se vaati jo jonkin verran ponnisteluja. En ole myöskään suuresti kaivannut entistä kotiani, vaikka se minulle rakas olikin. Muuttaessakin vähän ihmettelin, miksei minusta tuntunut kuin hiukan haikealta, vaikka yleensä kiinnyn ihmisiin, paikkoihin ja jopa tavaroihin vahvasti ja eroahdistus on usein suurta. Liekö ollut sitten kyse muuton rankkuuden aiheuttamasta ihan sama -asenteesta vai uuden, yhteisen elämän aloittamisen innokkaasta odotuksesta, sitä en vieläkään tiedä. 

Vastaavasti uusi kotimme tuntui alusta alkaen kodilta. Muistan, kun muutin edelliseen asuntooni solukämpästä, jossa olin asunut vuoden. Minua hieman harmitti muuttaa solusta pois, koska minulla oli todella ihanat kämppikset. Halusin kuitenkin kokeilla omia siipiäni ja päästä omaan rauhaan. Ja vaikka uusi kotini oli todella kiva, muistan kuinka minulla kesti jonkin aikaa ennen kuin pystyin ajattelemaan sitä kotinani. Siihen verrattuna tuntui oudolta, että tämä asunto tuntui kodikkaalta jo silloin, kun kaikki oli vielä laatikoissa ja levällään. Ehkäpä olin odottanut yhteenmuuttoa jo niin kauan, että se tuntui luonnolliselta.

Mikä muu on sitten muuttunut? Ehkä isoin asia on se, että en voi enää tehdä asioita niin kuin haluan ja milloin haluan, vaan tuon toisenkin tarpeet pitää ottaa huomioon. Ennen saatoin jättää tiskit tiskaamatta joksikin aikaa ja siivota silloin kun ehdin, mutta jos nyt teen niin, koti pääsee niin suureen sekamelskaan, että ei meinaa mahtua tekemään mitään. Esimerkiksi parina viime viikkona minun oli pakko tehdä vähemmän kotitöitä, kun luin hyvin kiireisellä aikataululla tenttiin. Huhhuh, mikä siivo sen jälkeen vallitsi! Mieheni kyllä tekee kotitöitä ihan mukavasti, mutta ei ehkä ihan samoilla standardeilla kuin minä... Jonkin verran helpotusta on tuonut se, että olemme määrittäneet perjantain olevan siivouspäivä. Tosin melko usein se on kahden viikon välein, koska meistä kumpikaan ei ole erityisen innokas siivooja (etenkin mieheni vastustaa imuroimista koko ruumiillaan ja sielullaan).

Yhden itselleni vaikean asian huomasin jo seurusteluaikanamme: minun oli hyvin vaikeaa pitää yllä tavallisia arjen rutiinejani. Hampaiden ja kasvojen pesu saattoi jäädä aamulla ja tapani lukea iltaisin vähän Raamattua unohtui helposti. Samojen ongelmien kanssa kamppailen nytkin. En ole ihan varma mistä tämä johtuu, mutta jotenkin päivän rytmi on erilainen ja vanhoille rutiineille on vaikeaa löytää paikkaa. Monesti päiväni varalle laatimani suunnitelma tai aikataulu saattaa pettää, kun mieheni pyytääkin esimerkiksi laittamaan ruokaa. Olen lisäksi aika altis joustamaan muiden ihmisten mukaan, jolloin omat tapani jäävät helposti taka-alalle. Luulisin, että asiaa auttaisi, jos suunnittelisimme mieheni kanssa yhdenmukaisemman päivärytmin, sillä nyt heräämme eri aikoihin, minkä vuoksi esimerkiksi syömme eri aikoihin. En kuitenkaan vielä ole raaskinut uhrata omaa vapaata elämänrytmiäni, vaan olen halunnut nauttia vielä vapaasta opiskelijaelämästä. Toivon mukaan sitten, kun (toivottavasti) siirrymme työelämään, pyrin löytämään järkevämmän rytmin. Joitain muutoksia pitäisi yrittää kuitenkin saada aikaan.

Meidän arkea: Onnistuin jokin aika sitten tekemään hyvin paljon oksennusta muistuttavaa lihapullakastiketta. Kuvasta ei tosin ihan välity se oranssiin vivahtava sävy ja materiaalin paakkuisuus. Onneksi kastike oli kuitenkin maultaan ihan hyvää!

Edelliseen aiheeseen liittyy eräs asia, joka ei ole kokenut muutosta. Minulla on nimittäin suuri unentarve (9-10 tuntia), ja sen lisäksi olen iltavirkku ja aamu-uninen. Tämän asian kanssa olen jonkin verran kamppaillut opiskelujeni aikana, koska minulla ei ole samanlaista säännöllistä lukujärjestystä kuin peruskoulussa ja lukiossa. Luentoja on siis harvemmin ja vaihteleviin aikoihin. Parina viime vuotena minulla on ollut hyvin vähän luentoja ja sen sijaan olen tehnyt paljon itsenäistä työtä kotona. Tämän seurauksena unirytmini on helposti luisunut siihen, että menen yhden-kahden aikaan nukkumaan ja herään kymmenen ja kahdentoista välillä. Tänä syksynä minulla on ollut pelkkiä iltaluentoja, mikä on johtanut juurikin tähän samaan kierteeseen. En vain yksinkertaisesti jaksa aamulla nousta aikaisemmin pakon puuttuessa. En vaikka kuinka itseäni ruoskin ja syyllistän. Niinpä olen luovuttanut ja nukkunut niin kuin haluan. Ihmisten aikoihin herääminen saa jäädä taas sinne työelämäaikaan, jolloin on pakko nousta aikaisin ja unirytmi on helpompi sen mukaan määrittää. Talviaikaan myöhään herääminen tosin harmittaa, koska valoisaa aikaa ei ehdi niin paljon näkemään. Pitää ehkä kuitenkin tehdä pientä säätöä, että jaksaisin herätä hieman aiemmin.

Mutta takaisin niihin varsinaisiin muutoksiin. Yhteen muuttaminen on toki tuonut mukanaan positiivisiakin asioita. Isompaan asuntoon on esimerkiksi miellyttävämpää kutsua vieraita, kun meillä on ruokapöydässä tilaa enemmän kuin 2-4 ihmiselle ja myös yöksi on helpompi jäädä, kun ei tarvitse nukkua samassa huoneessa. Myös tiskikone helpottaa vieraiden jäljiltä siivoamista. Haasteena vain on sama vanha vaiva kuin ennenkin: asunto on usein siivouspäivistä huolimatta enemmän tai vähemmän sikin sokin, joten spontaanit vierailut vieläkin saattavat vähän ahdistaa. Mutta yhä enemmän nautin siitä, että meillä käy vieraita enkä ole enää niin niuho siitä, että kaiken pitäisi olla tip top vieraiden tullessa.

Toki isoin ja kaikkein mukavin muutos on se, että saan asua rakastamani miehen kanssa saman katon alla. Vaikka olenkin pääasiassa introvertti, yksin asuessani suurin miinuspuoli oli se, että välillä olin aika yksinäinen. Nyt saan asua ihmisen kanssa, jonka seurassa pystyn olemaan oma itseni ja jonka kanssa arki on pääasiassa haukaa. Vaikka välillä onkin suoraan sanottuna aika kauheaa, kun kaksi ihmistä osaa ajatella niin eri tavoin pahoittaman toistensa mielen, niin pääasiassa edelleen on ollut mukavaa. Tänään aamulla juuri muistelin sitä aikaa, kun piti ravata kahden kaupungin väliä ja sen jälkeen kahden asunnon väliä. Ajattelin, että toivottavasti muistan olla kiitollinen siitä, että asiat ovat nyt toisin. Saan elää yhteistä elämää tuon toisen kanssa ja oppia hänestä uutta. Saan itse siinä prosessissa myös muuttua ja kehittyä.