Uusi koti ja uusi elämä

Elämä Vantaalla alkoi jo noin kaksi kuukautta sitten, joten eiköhän vihdoin ole aika kertoa, kuinka täällä on sujunut. Elämä on asettunut uomiinsa ja tänne on ehtinyt jo hieman sopeutua.

Muutto itsessään sujui melko näppärästi täällä päässä. Päädyimme ottamaan käyttöömme muuttofirman, koska pakettiauton vuokra ja bensakulut olisivat tulleet aika lailla yhtä kalliiksi. Onneksi ystävä sattui suosittelemaan firmaa, joka kuljetti tavaramme edullisesti. Ainoa miinus oli siinä, että aikataulut heittivät aika paljon. Olimme ystävän luona Espoossa majailemassa, kun saimme puhelun firmalta. He sanoivat, että ovat uudella asunnollamme puolen tunnin-tunnin päästä. No, me tosiaan olimme Espoossa täysin valmistautumattomina lähtöön emmekä millään olisi ehtineet paikalle ajoissa. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät. Firman miehet olivat tullessamme kantaneet paljon tavaraa porrastasanteelle, josta he sitten kantoivat ne asuntoon. Olin hyvästä palvelusta kiitollinen, koska miehelläni oli selkä kipeänä ja minulla taas oli melko mojova flunssa. Eli aika hirveät olosuhteet muuttoon, jos olisimme joutuneet itse kantamaan tavarat.

Tältä näytti alun purkamisvaiheessa olohuone

Seuraavaksi tietenkin piti alkaa purkamaan tavaraa. Koska minulla oli kaksi koulua sen lisäksi samaan aikaan päällä, päädyin purkamaan välttämättömimmät, kuten keittiön tavarat, suurimman osan vaatteista ynnä muut jokapäiväiset tavarat. Sen lisäksi sain kirjahyllyn melko pian täytettyä. Pyykin- ja astianpesukoneiden kanssa piti hieman säätää, mutta nekin saimme onneksi pian paikalleen. Muutoin olen vähitellen purkanut tavaraa, kun olen ehtinyt ja jaksanut. Suurin osa alkaa olla purettuna ja tänä viikonloppuna luultavasti puran paljon lisää vielä. Ovensuussa vain odottaa valtava laatikkokasa, josta pitäisi alkaa viemään vähitellen varastoon.

Tämä kasa pitäisi saada rahdattua varastoon...

Ehkä senkään takia purkaminen ei ole innostanut eikä blogipäivityksen kirjoittaminen huvittanut, että aluksi epäilin pitkään asunnon sisäilmassa olevan ongelmia. Minulla nimittäin oli ainakin ensimmäisen kuukauden ajan melko pahat astmaoireet, erityisesti yskää ja ääni painuksissa. Koska minulla tosiaan oli flunssa silloin kun muutimme, ei aluksi voinut suoraan sanoa, johtuivatko oireet siitä vai jostain muusta. Kun flunssa muuten parani, mutta oireet eivät hävinneet, alkoi huolestuttaa. Ajatus uudesta muutosta ahdisti, mutta toisaalta pelotti myös tänne jääminen jos se tuhoaisi terveyteni. Yksi ystävä kuitenkin lopulta sanoi, että kyse voi olla ihan vain liiasta pölystä ja että kannattaa siivota kunnolla. En ollut viitsinyt kunnolla vielä nimittäin siivota purkamattomien laatikoiden ynnä muiden ollessa tiellä. Noudatin ystävän neuvoa ja ihme ja kumma - oireet alkoivat hävitä. On aivan valtavan huojentavaa, ettei taas tarvitse käydä läpi muuttoruljanssia! Olen niin kiitollinen siitä. Varsinkin kun tämä kämppä on todella hyväkuntoinen ja tilava ja sen lisäksi halpa, kiitos HOASin.

Valokuvauskurssilta saimme lainaan tehtäviä varten järjestelmäkamerat. Tuli nämä kolme kuvaa sisustusyksityskohdista napsaistua sillä.

Uudessa koulussakin kaikki on sujunut hyvin. Luokkakaverit ovat mukavia ja toivon mukaan meille tulee hyvä luokkahenki, kunhan pääsemme kunnolla hommiin. Nyt on ollut vasta johdantokursseja, kemiaa ja valokuvauskurssi eli ei varsinaisesti oman alamme erikoiskursseja vielä. Jonkun mielestä kemia voi kuulostaa aika kamalalta, mutta minusta se oli todella kivaa! Tykkäsin lukiossa kemiasta ja olisin halunnut lukea sitä enemmänkin kuin kaksi pakollista kurssia. En kuitenkaan keksinyt, miten se olisi sopinut selkeästi humanistiseen alaan viittaaviin muihin aineisiini. No, tässä sitä ollaan, kulttuurialalla, johon kuuluu keskeisesti myös kemiaa.

Valokuvauskurssia taas jännitin hieman etukäteen, koska en ollut käyttänyt järjestelmäkameraa paljon ollenkaan. Perusasioista lähdettiin kuitenkin liikkeelle ja loppujen lopuksi kurssi oli aivan mahtava. Suurin osa kurssista oli käytännön harjoitustöitä, joissa kyllä oppi todella hyvin erityisesti meidän alallemme tärkeää kuvaamista. Tykkäsin myös kurssin opettajasta todella paljon. Tähän mennessä siis on mennyt todella hyvin, mutta edelleen jännittää se, kun oikeasti pääsemme tekemään oman alamme harjoitustöitä. En ole vieläkään täysin luottavainen sen suhteen, olenko tarpeeksi pikkutarkka ja visuaalisesti lahjakas tälle alalle, mutta sen näkee myöhemmin.

Yleisesti elämä Vantaalla tuntuu varsin mukavalta. Asumme Jokiniemessä lähellä Tikkurilaa, ja täällä on mukavaa pikkukaupungin tunnelmaa. Iltaisin liikkuminen ei juurikaan pelota, metsää ja peltoakin löytyy läheltä ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Olemme käyneet kerran Vantaan Minttukirkossa, joka on tässä melko lähellä. Siellä oli mukava tunnelma, joten siellä voisimme käydä enemmänkin. Nyt vain on ollut liikaa kiireitä, joten emme ole ehtineet aikoihin käymään siellä. Tietenkin edelleen surettaa se, että perhettä ei pääse niin helposti tapaamaan. Ennen matkaan meni se pari tuntia, nyt junalla 6-8 tuntia ja halpoja lentojakin löytyy Ouluun harvoin. Onneksi täälää kuitenkin viihtyy hyvin ja elämässä on uusia jännittäviä haasteita, joihin on mukavaa tarttua.

Mihin sitä on oikein tultu, kun lähiympäristöstä löytyy samasta maisemasta peltoa ja tehdas...?

Kun koti jää taakse

Kirjoitin tämän tekstin bussimatkalla Oulusta kohti Helsinkiä 21.8. Tekniset ongelmat ja kiire ovat viivyttäneet sen julkaisua, mutta tässä hieman ajatuksia muutosta etelään.

Muutin Ouluun heti lukion jälkeen ja aloitin opinnot. Olin aiemmin jo asunut ystäväni kanssa kahdestaan vanhempieni omistamassa asunnossa. Silloin kuitenkin kävin vielä joka viikonloppu kotona. Niinpä Ouluun muutto oli vasta se varsinainen itsenäistymisprosessi. Ja kun nyt itseäni vertaan siihen 19-vuotiaaseen tyttöön, huomaan että on tapahtunut valtavaa henkistä kasvua. Oulun vuodet ovat olleet tärkeitä merkkipaaluja kasvuprosessissani.

Oulussa sain myös kuulua aivan upeaan seurakuntaan, joka oikeasti tuntui kuin toiselta kodilta välillä. Sain olla mukana palvelemassa eri tavoin ja oppimassa, mitkä ovat minun vahvuuksiani ja heikkouksiani. Olen saanut olla Jumalan johdatuksessa ja oppia uutta. Kaikkein antoisinta oli kuitenkin olla osana solua, jossa naisten pienryhmässä saimme jakaa elämämme iloja ja suruja toisillemme ja rukoilla yhdessä. Nimenomaan solu on ehkä eniten opettanut minulle Jumalasta ja rohkaissut ajattelemaan asioita omilla aivoilla. Ikävä tulee noita upeita naisia, mutta ystävyys onneksi jatkuu yli välimatkojen.

Pääsykokeiden aikaan oli oikeastaan aika hassua, että minulle tuli aika vahva ajatus siitä, että kyllä minä täällä pääkaupunkiseudulla voisin asua. Hassua se on siksi, koska aina aiemmin on Helsingin suunnilla käydessä tullut täysin päinvastainen reaktio: ihmispaljous on ahdistanut ja tullut sellainen olo, että en minä kuulu tänne. Niin se Jumala johdattaa ja valmistaa. Pitkä matka on tässäkin tultu, koska silloin kun muutin Ouluun, olin ihan pihalla miten bussissa tuli toimia, ja menin vaatekaupan pukukoppiin lukemaan rauhassa karttaa, kun en kadulla kehdannut (mutta löytyi samalla hyvät farkut!). Tässä sitä nyt mennään vielä suurempaan metropoliin ihan hyvillä mielin. Onneksi nykyään kartta löytyy tarpeen tullen puhelimesta, niin ei tarvitse piilotella karttaa...

Vaikka olen siis hyvillä mielin lähdössä uuteen opiskelupaikkaan, on se kuitenkin haikeaa. Vaikein asia on ehkä se, että perheenjäsenistäni asuvat kaikki pohjoisessa, eikä heitä enää voi nähdä yhtä usein kuin ennen. Aiemmin olen saanut olla sisarten lasten kanssa läheisissä väleissä, mutta nyt minusta tuleekin etäisempi Helsingin-täti. Onneksi kääntöpuolena on se, että useampi läheinen ystävä asuu pääkaupunkiseudulla, joten heitä pääsee näkemään paljon useammin kuin ennen. Myös miehen sukulaiset asuvat nyt huomattavasti lähempänä, joten myös heitä voi tavata useammin.

Bussi kulkee ja Oulu jää taakse

Onhan se aina omalla tavallaan surullista jättää yksi elämänvaihe taakse ja aloittaa uusi. Koska gradu on vielä vaiheessa, ei itse yliopisto-opintoja tule juurikaan ikävä. Ajan kanssa varmasti tulee kuitenkin haikeudella muisteltua aikaa Oulun yliopistossa, opiskelukavereita ja tunnelmaa siellä. Toisaalta uusi koulu ja se, miten sopeudun joukkoon jännittää myös. Ja nyt kun lähdin Oulusta, alkaa upota vähitellen tajuntaan sen, että tälle tielleni minä nyt sitten ainakin neljäksi vuodeksi jään. Enää ei ole kotia, minne palata Oulussa. Se tuntuu aika turvattomalta. Onneksi saan olla matkalla ystävien luokse, niin ei olo tunnu ehkä niin orvolta.

Tällä hetkellä on siis vähän alakuloiset tunnelmat, mutta toisaalta surun ja luopumisen tunteen täytyy antaa tulla. Täytyy käsitellä sitä tosiasiaa, että jostain täytyy aina välillä elämässä luopua ja jättää se vanha kunnon turvallinen kupla. Onneksi taustalla on myös innostus tulevista opinnoista ja kaikesta, mitä Jumalalla on tuleville vuosille varattuna. Varmasti mahtavia juttuja, mutta välillä vastoinkäymisiäkin. Onneksi minulla on nyt yhä selkeämmin ympäri Suomen ulottuva tukiverkosto, joka on aina vähintäänkin puhelinsoiton päässä.