Ajatuksia menneestä keväästä ja tulevasta kesästä

Olen viettänyt tämän kevään aika rennoissa tunnelmissa. Maaliskuussa kirjoitin postauksen henkisestä hyvinvoinnistani, jossa kerroin ajatuksistani keväästä. Tuolloin pohdin, kannattaisiko 19 h/vko työn lisäksi ottaa jotakin muita töitä, artikkelin kirjoitusta tai muuta vastaavaa rinnalle. Silloin jätin suunnitelmat vielä aika avoimiksi, koska halusin jättää tilaa levolle. Olihan takana nimittäin aika rankka syksy ja talvi, kun olin yhteensovittanut koulun ja työn.

Nyt tuosta postauksesta on kulunut yli kaksi kuukautta. Mitä olen siis tänä aikana tehnyt? No, en juurikaan mitään. Olisi ehkä kuitenkin voinut päättämällä päättää tehdä edes jotakin, koska laiskuuteen taipuvainen luontoni vain oleili einkä sitten saanut lopulta tehtyä mitään järkevää. Tuntuu, että olen sellainen ihminen, joka aivan hyvin voisi oleilla vapaalla loputtomiin. Tarvitsen jonkin pakon lähteä liikkeelle ja tarttua toimeen, koska muuten lykkään asioiden aloittamista ja oleilen. Tämä luonteenpiirre tuli hyvin tutuksi kandin ja gradun kirjoittamisen yhteydessä. Molemmissa oli ajanjaksoja, jolloin vain lykkäsin tutkielmien edistämistä ja se sitten kostautui myöhemmin, kun tuli kauhea kiire ja paine kaiken kanssa. Huoh, milloinhan sitä oppisi ottamaan itseään niskasta kiinni ajoissa.

Toisaalta nyt ei ollut kukaan tai mikään taho painostamassa tekemään mitään. Paitsi tietysti oma mieli. Ehkä vähän häpeissäni olen siitä, että olen antanut ajan vain kulua tekemättä paljon mitään. Toisaalta yritän kovasti vaientaa sen kaihertavan tunteen ja sen sijaan ajatella, että tarvitsin tällaisen ajan, koska olen saanut rauhassa latautua. Väsymys kyllä näkyi maalis-huhtikuussa. Töitä lukuun ottamatta löhösin kotona. Aluksi oli kyllä innostusta kirjoittamiseen ja muuhun, mutta sekin vähitellen haihtui. Kesäkelien tulon myötä olen vähitellen viimein toipunut henkisesti ja jaksanut oikeasti lähteäkin neljän seinän ulkopuolelle.

Roihuvuoren Hanamissa kirsikankukat olivat ehtineet jo suurimmaksi osaksi kukkia. Tämä oli niitä ainoita vielä kukassa olevia. Onneksi täällä Tikkurilassa on myös kirsikkapuita, joita kävin ihailemassa.

Kirsikankukkien lisäksi omenapuut kukkivat muutama viikko sitten ihanasti.

Rakastan kesää ja lämpöä ja olen halunnut nauttia täysillä näistä toukokuun säistä, koska loppukesähän voi olla jotain aivan muuta. Joka päivä olen sen vuoksi lähtenyt ulos ja nyt useana viikonloppuna lähtenyt ihmisten ilmoille. Parhaita tapahtumia ovat olleet Roihuvuoren Hanami, Semmarien konsertti Tikkurilassa, museokäynnit Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä ja Designmuseon Timo Sarpaneva -näyttelyssä, ystävän draamaryhmän esiintyminen ja tapaamiset ystävien kanssa. On oikeasti tuntunut siltä, että elän tätä elämää enkä vain anna sen lipua ohi. Olen niin pitkään halunnut jaksaa käydä tapahtumissa ja museoissa, mutta ei vain ole löytynyt voimavaroja. Ihan mahtavaa, kun nyt on oikeasti löytynyt sitä kauan kaivattua jaskamista.

Olen myös innostunut uudelleen asioista, joista olin innostunut joskus 10 vuotta sitten. Tällä tarkoitan lähinnä Fullmetal Alchemist -animesarjaa. Sarjasta on kaksi eri versiota, koska toinen on tehty ennen kuin sen perustana oleva mangasarja oli valmis ja toinen perustuu kokonaan mangaan. Tänä keväänä olen katsonut ne molemmat ja ollut yhtä innosta vääränä kuin silloin kun katsoin ne ensimmäisen kerran. Katsoin alkuperäisen sarjan siis 12 vuotta sitten ja toisen version 8 vuotta sitten. Ja vaikka se edelleen on pysynyt suosikkianimenani, silti ehdin jo unohtaa, miten hyvä se oikeastaan onkaan. Muutenkin kyllä Netflixiä on tullut käytettyä aika paljon. Jossain vaiheessa lopetin tilauksen, mutta lanko oli ilmeisesti saanut ilmaiseksi useamman kuukauden ja jakoi meillekin tunnuksen. Nyt katseluaika on päättymässä, mikä toisaalta surettaa, mutta on ehkä kuitenkin ihan hyväksi.

Todella paljon kuvia on tullut räpsittyä, kun olen käynyt viikonloppuisin kävelyillä fiilistelemässä kesää.

Nyt tämä vapaa kevät on päättymässä, sillä aloitin jo tämän viikon puolella kouluun liittyvän harjoittelun. Nuo pari päivää tein päällekkäin harjoittelua ja töitä. Onneksi harjoittelun alku oli todella rento ja lähinnä paikkaan, ihmisiin ja tuleviin työtehtäviin tutustumista. Siten työt eivät tuntuneet kovin raskailta sen päälle. Huomenna, maanantaina, palaan harjoitteluun tositoimissa eli luvassa on seuraavat kolme viikkoa oikeasti fyysisesti kuormittavaa työtä. Onneksi asia järjestyi nyt niin, että olen nuo kolme viikkoa palkallisella lomalla siivoustöistä. Saan siis keskittyä täysillä harjoitteluun. Kolmen viikon jälkeen harjoittelu jää tauolle elokuuhun asti, koska harjoittelupaikassa kaikki ohjaajani ovat lomalla. Sen ajan jatkan siis siivoojana ja tarkoitus olisi heinäkuun loppuun mennessä lopettaa tuossa työssä kokonaan. Nyt olen tosin kallistunut siihen, että lopettaisin jo 1,5 viikkoa ennen heinäkuun loppua, jotta saan edes vähän kokoaikaista lomaa, jolloin pystyn matkustelemaan pitkin Suomea perhettä ja kavereita tapaamassa. Harjoittelu jatkuu sitten vielä koko elokuun ja sen jälkeen palaan suoraan opiskelujen pariin.

Odotan kyllä tätä kesää innolla. Harjoittelupaikasta jäi kyllä ensimmäisten päivien perusteella hyvä fiilis, vaikka hiukan mokailinkin. Onneksi nykyään on itsetunto melko lailla kohdillaan ja osaan olla ottamatta mokia liian vakavasti. Varsinkin, kun tämä virhe oli helposti korjattavissa. Ainoa asia, mikä harjoittelussa mietityttää on se, että en vielä tiedä, pääsenkö kuitenkaan ihan niin paljon oppimaan uutta. Nämä ensimmäiset kolme viikkoa teen siis oikeastaan työtä, joka on jo tuttua ja johon minulla on pätevyys. Siihen oli tarkoitus yhdistää uutta opiskelualaani, mutta en kuitenkaan tiedä miten paljon se on mahdollista. Ehkä hiukan siis mietityttää oma harjoittelupaikan valinta. Onneksi ensi lukuvuonna on vielä toinenkin harjoittelu tulossa, joten sen kohdalla on ainakin mahdollista korjata asiaa, jos tässä harjoittelussa uuden oppiminen jää turhan vähäiseksi.

Olen ollut ihan ihmeissäni, kun kaikki kasvit ovat kukkineet niin nopealla aikataululla. Syreenitkin alkavat jo lopettaa kukintaansa pian.

Tänä viikonloppuna Tikkurilassa oli Kansainväliset suurmarkkinat, jossa tulin tilanneeksi suosikkigelatoani, Limonea.

Lopuksi vielä voisin listata hieman asioita, joita odotan tältä kesältä. Haluaisin viettää aikaa perheeni kanssa. Olisi todella hauskaa vaikkapa käydä huvipuistossa tai muussa mukavassa paikassa porukalla. Kovasti olen yrittänyt kutsua siskoja perheineen käymään täällä pääkaupunkiseudulla, jossa olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa. Haluan räjäyttää siskonpoikani tajunnan sillä, miten paljon Pokéstoppeja on Helsingin keskustassa, haha. Tänä kesänä haluan myös viettää paljon aikaa ulkona rennosti kirjan kanssa ja tapahtumissa käyden. Haluan syödä paljon jäätelöä ja varsinkin pehmistä nyt kun mansikan maku on palannut laajalti kioskeihin. Haluan syödä mansikoita ja käydä uimassa. Yksi iso tavoite olisi myös tutustua Vantaan eri alueisiin, kuten Kuusijärveen ja Helsingin pitäjän kirkonkylään. En ole siis vieläkään käynyt edes Vantaan keskiaikaisessa kivikirkossa, Pyhän Laurin kirkossa. Näihin haluaisin tutustua nimen omaan pyöräillen.

Tällaisia ajatuksia minulla on ollut tästä keväästä ja tulevsta kesästä. Laittakaa omat kesävinkkinne kommentteihin. Hyvää kesää kaikille lukijoille! Yritän jatkossakin kirjoitella useammin.

Loma täynnä kokkausta

Tällä viikolla on täällä etelässä ollut syyslomaa. Puolet siitä tosin meni loppujen yliopisto-opintojen kanssa, mutta on tässä onneksi ehtinyt ihan vain lomaillakin vähän. Unirytmi on ainakin päässyt pahasti sekoamaan. Maanantaista tulee raskas päivä, huoh.

En tiedä, onko minulla vihdoin aktivoituneet jotkin emäntägeenit, kun loman aikana on tullut erityisen paljon testailtua erilaisia ruoka- ja leivontaohjeita. Kymmenen vuotta sitten olisin nauranut ajatukselle siitä, että käytän lomallani aikaa ruoanlaittoon. Haha, niin sitä aikuistuessa muuttuu. Jaan joka tapauksessa näitä kokemuksia teille lukijoillekin.

Jonkin aikaa sitten osallistuin tutkimukseen, jossa aiheena oli perunan käyttö. Tutkimuksen lopuksi annettiin itsetekoisten perunalastujen ohje. Resepti on pitkään ollut minulla tallessa valmiina kokeiltavaksi, mutta vasta viiime viikonloppuna herkkuhimossa päätin sitä kokeilla kun jääkaappiin unohtunut 2 kg perunasäkin neljäsosa oli päässyt jo osittain pilaantumaan. Tuli siis pelastettua vielä kunnossa olevat perunayksilöt tätä varten

Sipsit tehtiin siten, että esimerkiksi juustöhöylällä leikattiin ohuita lastuja. Niihin lisättiin öljyä ja haluamiaan mausteita. Sitten ne laitettiin uunipellille ja uuniin pastumaan n. 10 minuutiksi. Saamani ohje oli melko suuripiirteinen ja olisinkin kaivannut vähän tarkempia ohjeita siitä, millaisia valmiit lastut olisivat. Googletin paistovaiheessa vielä ohjeita ja huomasinkin, että omatekoisia sipsejä olisi voinut tehdä paljon helpommin mikrossa. Voi olla, että joskus vielä kokeilen, sillä uunissa paistetut lastut olivat pettymys. Niissä jäi joko keskikohta löysäksi tai sitten koko hoito meni ylikypsäksi. Jotain mätää oli siis paistolämpötiloissa tai muissa. Toki lastut saattoivat myös olla liian paksuja, koska juustohöylällämme niistä ei saanut kovin ohuita. Voisi siis kokeilla esimerkiksi kuorimaveitsellä tehdä ensi kerralla ohuempia.

Toinen kokeilu oli paljon kehuttu corn flakes -leivitys kanafileille. Itse rakastan kananugetteja, joten olin aika innoissani tästä. Kanafileet siis kieritellään ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja vielä corn flakes -murskassa. Kuulostaa helpolta, ja varmasti sitä onkin kunhan ensi kerralla muistaisi ottaa ne kanafileet hyvissä ajoin pakastimesta sulamaan. Nyt meni varmaan puoli tuntia siihen, että lämmitin kanoja miedolla lämmöllä mikrossa, jotta sain ne irti toisistaan... Sitten valitsin vielä työläämmän vaihtoehdon paistamiseen eli päätin paistaa kanat pannulla. Ajattelin, että lopputulos olisi siten ehkä rapeampi. No, siinpäpä yrität saada vielä sisältä vähän kohmeisia kanoja kypsäksi polttamatta leivitystä... Mutta lopputulos oli ihan hyvä kuitenkin. Ainoa haitta oli vain lievän kärtsääntymisen lisäksi se, että leivitys irtoili aika paljon, koska kääntelin kanoja pannulla niin paljon palamisen minimoimiseksi. Ensi kerralla voisi kokeilla uunissa. Ja sulaneilla kanoilla. Mutta suosittelen testaamaan. Ainakin tuo vähän vaihtelua.

Kanoja pannulla. Vähän se pinta irtoili, mutta hyvää oli silti.

Kanojen kanssa samana päivänä tuli myös tehtyä kinkkupiirakkaa kaupan lehtitaikinapohjalla. Olen siis aina ennen tehnyt pohjan itse, koska siitä vaan tulee tosi hyvää niin. Olin aikonut tehdä piirakan jo viikkoa aiemmin, kun ystäviä oli tulossa meillä käymään, mutta en sitten ehtinytkään silloin. Nyt kinkkusuikaleista oli menossa päiväys, joten piirakka oli lopulta tehtävä. Mukaan pääsi kinkkujen lisäksi sipulia ja rutkasti juustoa. Mokasin homman ensin, koska en esipaistanut taikinaa. Umpiraa'aksihan se sitten jäi. Laitoin piirakan vielä uudestaan uuniin alatasolla ja se kypsytti taikinaa vielä mukavasti polttamatta pintaa. Ihan hyvä piiras siitä tuli, mies ainakin kehui paljon. Itse tosin edelleen pidän itsetehdystä taikinasta enemmän. Mutta mukava tietää, että jos ei jaksa joka kerta sitä tehdä, niin aina voi ostaa valmistaikinaa ja se kelpaa ihan hyvin.

Moni piirakka päältä kaunis... Muuten näyttää hyvältä, mutta pohja aivan raaka.

Kolmas kokeilu syntyi siitä, että meillä oli muutama banaani jäänyt syömättä ja ne olivat jo kauttaaltaan ruskeita. Muistin yhden tuttuni jakaneen blogissaan banaanileivän reseptin ja kertoneen, että mitä mustempi banaani, sen parempi. Niinpä laitoin reseptin kokeiluun. Ikävä kyllä resepti on nyt kadonnut johonkin, joten en voi sitä jakaa tähän. Mutta tosi hyvää siitä tuli, vaikka vähän sovelsimmekin muun muassa fariini- ja vaniljasokerin puutetta lisäämällä vaaherasiirappia ja kanelia. Tulos oli kuivakakkumainen ja se maistui todella ihanasti banaanille. Todellakin suosittelen kokeilemaan, netistä varmasti löytyy monenlaisia ohjeita, joista voi valikoida omaan käyttöön sopivan.

Ennen uuniin menoa. Meillä ei ollut leipävuokaa, joten laitoimme tuollaiseen pyöreään.

Valmis banaanileipä.

Mmmm. Oli se vaan herkkua. Tuossa oli muuten sekä sisällä että päällä mantelirouhetta. Oli namia.

Melkoista kohellusta olivat taas nämä ruokakokeilut, mutta ensi kerralla sitten osaa ottaa oppia ensikokeilun virheistä. Ja pääasia tietysti, että oli hauskaa!

Uusia ruokakuvioita (ja mokailuja)

Koska aiemmin pidin pitkään blogia, jossa kerroin keittiössä kokemistani onnistumisista ja ennen kaikkea epäonnistumisista, kunnioitan sen muistoa kirjoittamalla viimeisimmistä tuulista kokkauksen saralla.

Taustoituksena siis, en ole mikään ruoanlaiton virtuoosi, koska pitkään koin olevani siinä huono ja osaamaton. Vasta kun muutin yksiöön vuonna 2011, uskalsin alkaa kehittämään taitojani. Ei nimittäin enää tarvinnut pelätä, että kukaan tulee pilkkaamaan epäonnistumisiani. Näinä neljänä vuotena olen jo jonkin verran kehittynyt, joten jokainen uusi ruokaohje ei enää herätä loputtomia kysymysmerkkejä. Mokailuja tosin edelleen sattuu jonkin verran (kellepä ei sattuisi...). Nykyyän ivailu ei onneksi enää pelota vaan ystävien (ja blogin lukijoiden) kanssa on hauska jakaa näitä töppäilyjä.

Ensimmäiseksi tosin tahdon jakaa erään onnistumisen. Löysin aika kauan sitten sattumalta ihanan leivontablogin nimeltä Wicked Sweet Kitchen. Bongasin sieltä moniakin ihanan oloisia ohjeita, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi sitruuna- ja valkosuklaamutakakun ohje. Tämä sen vuoksi, että mieheni ei pidä tummasta suklaasta leivonnaisissa (joskus venäläisten mummojen vieraanvaraisuus menee yli - kun lapset oksentavat syötyään liikaa tummaa suklaata). Valkosuklaa sen sijaan miehelleni maistuu ja niinpä talletin tämän erikoiselta, mutta herkulliselta kuulostavan ohjeen kirjanmerkkeihin.

Vaikka ohjeen löytämisestä on jo aikaa, päätin viimein kokeilla sitä soluemännöinnin yhteydessä (solu on siis kerran viikossa kokoontuva rukous- ja raamattupiiri). Vähän kyllä jännitti, sillä tein mutakakkua ilman ennakkokokeiluja ja suoraan gluteenittomana. Vähän hyytymisvaikeuksia oli, minkä vuoksi pidin kakkua vähän kauemmin uunissa kuin ohjeessa kehotettiin. Siitä tuli kuitenkin tosi kivasti reunoilta paistunut ja keskeltä löysähkö, kuten mutakakun kuuluu ollakin. Ja itse kakun maku oli tosi hyvä. Sitruuna tasapainotti valkosuklaan makeutta ihanasti ja solukaverit kehuivatkin kakkua paljon. Tuli hyvä mieli, kun kakku heti ensimmäisellä kokeilulla onnistui. Aion kyllä tehdä toistekin, koska rakastan sitruunaa leivonnaisissa ja samoin valkosuklaata.

Sitten niihin mokailuihin. Olen viime aikoina mieheni pyynnöstä opetellut tekemään kastikkeita ruoan lisukkeeksi. Itse olen siis aika laiska ruuanlaittajana ja siksi en ole kastikkeita ennen jaksanut juuri laittaa. Yleensä olen tehnyt perus ruskeakastikkeen ihan onnistuneesti. Tässä yksi päivä kuitenkaan kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, mikä osittain johtui ehkä laiskuudestani ja siitä, että oli nälkä ja piti saada ruokaa aikaan nopeasti.

Laitoin ensinnäkin voita aika lailla summassa, kuten myös jauhoja suurin piirtein mätsäämään määrässä. En kuitenkaan jaksanut niitä jauhoja ilmeisesti tarpeeksi kauan ruskistella, koska kastike jäi melko vaaleaksi. Toisekseen, lisäsin ilmeisesti vettä liian ripeään tahtiin, koska jauhot eivät liuenneetkaan siihen, vaan jäivät oikeasti aika isoiksi klimpeiksi kastikkeeseen. Yritin niitä epätoivoisesti murskailla pienemmiksi, mutta silti kastike oli täynnä pikku paakkuja. Lopulta kaivoin järeämmät aseet esiin ja kun kastiketta vispilällä sekoittelin rivakasti, liukenivat jauhopaakut vihdoin nesteeseen. Jes!

Kaiken kukkuraksi sain idean tunkea sekaan juustoa. Aluksi suunnitelma sujuikin ihan mukavasti, mutta sitten lisäsin tavan mukaan ketsuppia kastikkeeseen. Vaaleahko kastike muuttui vaaleanpunertavaksi eikä makukaan ollut hirveän hyvä. Epätoivoissani tungin sekaan vielä hieman lisää juustoa ketsupin makua peittämään. Tämä suunnitelma onneksi onnistui ja kastikkeesta tuli lopulta ihan hyvää. Mieskin kehui (toisaalta olin kovasti pitkin projektin etenemistä varoitellut epäonnisesta kastikkeesta, joten odotukset ylittyivät melko helposti). Huh, läheltä piti.

Ikävä kyllä en näistä kahdesta ensimmäisestä projektista saanut kuvamateriaalia, mutta kolmannesta kokeilusekoilusta onneksi sain.

Eilen illalla aioin nälissäni laittaa itselleni leipää iltapalaksi, kun huomasin että kauppareissu olikin siltä paivältä unohtunut eikä leipää ollut lainkaan jäljellä. No, minäpä näppäränä tyttönä päätin pyöräyttää sampylät sille illalle ja seuraavalle aamulle. Niinpä aloin googlettelemaan ohjeita hakusanoilla "helpot sämpylät" ja "nopeat sämpylät". Löysin useammankin ohjeen, joissa neuvottiin miten tehdä hiivattomia sämpylöitä. Tämä sopi minulle, koska nälkä kurni vatsassa, eikä huvittanut odotella puoli tuntia taikinan kohoamista. Tällaiset ainekset sekoittelin kokoon (sovelsin siis ohjeita ja tein tuplana):

8 dl vehnäjauhoja

summittainen määrä kaurahiutaleita

2 rkl leivinjauhetta

2 tl suolaa

summittainen määrä sokeria (ehkä 3-4 tl, ajattelin kaurahiutaleiden antavan myös makeutta)

 6 dl vettä 

Sämpylätaikina jäi aika löysäksi, mutta toisaalta olin lukenut erään blogista löydetyn ohjeen kommenteista, että vähän löysää sen kuului ollakin. Niinpä lusikoin siitä ensimmäisen pellillisen. Ajattelin, että jos ensimmäinen satsi ei olisikaan niin onnistunut, voisin aina lisätä jauhoja ja kaurahiutaleita toiseen. Ja liian löysää se kyllä olikin, minkä huomasin jo ennen uuniin laittoa. Taikina ei jäänyt "kököiksi" niin kuin olisi pitänyt vaan lähti leviämään. Ja jollain oudolla logiikalla ajattelin, että ehkä korkeutta tulisi, jos lusikoisin levinneiden lammikkojen päälle lisää taikinaa. Ei, tietysti lammikot vain laajenivat, vaikka koetin niitä tiivistää. Siihen menikin sitten suurin osa taikinasta. Satsi lähti uuniin sellaisenaan ja toivoin vain, että leivinjauhe edes vähän kohottaisi niitä.

Lättänät uunissa, tässä vaiheessa toivoin niiden kohoavan vielä vähän.

 

Mutta lättänöiksi ne jäivät.

Kuten kuvista näkyy, eivät ne juuri kohonneet. Niinpä tein hieman lisää taikinaa seuraavaan satsiin ja tiivistin sitä lisäämällä kaurahiutaleita ja jauhoja. Toisesta pellillisestä tulikin hieman enemmän sämpylän näköisiä, vaikka eivät nekään mitään hirmuisen kuohkeita olleet. Toisaalta hiivattomista sämpylöistä harvoin tuleekaan mitään muhkuja, joten olin toisesta pellillisestäni kyllä ylpeä. Ikävä kyllä näistä paremmin onnistuneista yksilöistä en tullut napanneeksi kuvaa. Erona oli kuitenkiin se, että ne jopa kannatti puolittaa, kun taas ensimmäisen satsin sämpylöihin löimme päälliset vain suoraan päälle.

Mutta jälleen kerran, makuhan on aina tärkein. Ja kyllä nämä oikeasti olivat hyviä, vaikka hunajan sijaan menikin sokeria ja lisäsin kaurahiutaleita ihan omasta inspiraatiosta. Hyviä ja nopeita sämpylöitä siis, tulee varmaan toistekin tehtyä kun olivat niin nopeita pyöräyttää. Ja lisäksi mies vaikuttui kodinhengettäryydestäni niin paljon, että tuli kiitellen pussailemaan poskelle. Hihii! Loppupeleissä kannattava projekti siis monessakin mielessä ja perhe pysyi tyytyväisenä.

Loppuun vielä mielipidekysymys blogin lukijoille:

Kuuluuko makkara laittaa leivälle ennen juustoa vai toisin päin? (Kuvissa kuvattuna molemmat vaihtoehdot)

Kyllä se sämpylä siellä alla on...