Puolitoistavuotiskatsaus

Minulla oli syksyllä suunnitelmissa tehdä blogin vuosikatsaus, koska syyskuussa tuli tämän blogin aloittamisesta vuosi. No, se sitten syksyn kiireissä jäi ja niinpä päädyin lopulta ratkaisuun, että se voi toimia samalla eräänlaisena vuosikatsauksena näin vuoden lopussa. Olkoon tämä sitten vähän laajempi versio vuosikatsauksesta - puolitoistavuotiskatsaus.

Aloitin blogin sillä ajatuksella, että saisin kirjoitella kaikenlaisia mieltäni askarruttaneita asioita tänne sekä ihan vain arkisia kuulumisiakin. Kaikkea mikä minua kiinnostaa. Erityisesti alkuun pohdiskelin paljon oman elämäni ongelmia ja muutoksia, niitä kun puolitoista vuotta - vuosi sitten tapahtui melko runsaasti: naimisiin meno, sen myötä muutto yhteen, oma aikuistumisprosessi, itsetunto-ongelmat ja identiteetin rakentuminen. Sen lisäksi mukaan on mahtunut kevyempiä ruoanlaittokokemuksia, erilaisia mun suosikit -listoja sekä tietenkin kuulumispostauksia. Eniten viimeisen vuoden aikana on tietenkin tullut kirjoitettua gradusta, pääsykokeista ja uusista opinnoista sekä muutosta Vantaalle.

Nyt onkin hyvä palata blogin aloittaneeseen minuun ja katsoa, millaista kehitystä puolessatoista vuodessa on tapahtunut. Toisessa postauksessani Minua etsimässä kirjoitin siitä, että haluaisin löytää todellisen minäni sen sijaan että olisin se, jonka haluaisin itseni olevan. Välillä olen kertonutkin edistyneeni tässä asiassa ja tällä hetkellä koen olevani jo melko tasapainoinen ihminen. Erityisesti uusien opintojeni aloituksessa olen kokenut pystyneeni olemaan oma itseni. Itsetuntonikin on nykyään paljon paljon parempi. Toki vieläkin osaan omista heikkouksistani tuntea syvää alemmuudentunnetta, mutta toisaalta se tuntuu vaikuttavan minuun nykyisin varsin pinnallisesti. Osaan yhä enemmän nähdä, kuinka paljon esimerkiksi väsymys, huonotuulisuus ynnä muut vaikuttavat negatiivisten ajatusten taustalla. Olen oppinut ehkä hieman enemmän tunteidenhallintaa, minkä vuoksi osaan yhä paremmin tulkita tunteitani ja ymmärtää niiden taustoja.

Tämä ei tarkoita ettenkö nykyäänkin osaisi olla hyvin lapsellinen toisinaan. Omalle miehelle on tullut kiukuteltua hormonihuuruissa tai väsyneenä maailman typerimmistä aiheista. Syksyn huippuhetkiin kuului se, kun olin koko päivän yrittänyt kärsivällisesti kestää sen, että kaikki tuntui kurjalta ja gradun teko takkusi ja olin vieläpä syönytkin huonosti. Illalla mieheni teki meille iltapalaleipiä, mutta tulikin sitten pursottaneeksi myös minun leipieni päälle ketsuppia. En itse kauheasti pidä ketsupista, joten siinä vaiheessa sitten nälkäisenä, väsyneenä ja lannistuneena purskahdin itkuun, kun iltapala menikin pilalle. Eli välillä tulee näitäkin hetkiä, mutta ne kuulunevat elämään iästä riippumatta.

Olen esimerkiksi Ihkaoma identiteetti -postauksessa sanonut, että haluan pystyä olemaan oma itseni muiden mielipiteistä riippumatta. Ajatukseni tähän liittyen on hakenut muotoaan. Sosiaalisessa mediassa olen nähnyt paljon erilaisia inspiroivia lauseita. Kuinka vain paras on sinulle kyllin hyvää, ihmissuhteet jotka eivät anna mitään pitäisi lopettaa ja sinun pitäisi tehdä vain asioita, jotka sopivat elämäntyyliisi. Ymmärrän, että monesti tällaiset lauseet pyrkivät olemaan voimaannuttavia ja tietyissä elämäntilanteissa voivat olla hyödyllisiä, mutta suhtaudun niihin silti vähän kriittisesti. Koska minusta toinen puoli terveessä ihmisyydessä on se, että tiedostaa omat heikot puolensa, myöntää ne ja pyrkii kehittymään niissä. Olen sitä mieltä, että välillä pitää pyrkiä laajentamaan omia horistontteja tekemällä asioita eri tavalla, tutustumalla erilaisiin ihmisiin ja sietämällä välillä myös epämukavia tilanteita ja ihmisiä. Koska joskus ne voivat avata ihan uudenlaisia näköaloja. Olen päätynyt siihen, että turha on ruikuttaa ettei kukaan ymmärrä minua tai edes yritä, jos en itse yritä ymmärtää toisia. Tällaisia asioita olen paljon miettinyt, ja niihin yritän panostaa sen ohella että parhaani mukaan olen tinkimättömästi oma itseni.

Vaikka blogissa on erityisesti kesän ja kevään aikana ollut näkyvissä se, että olen ollut hyvin väsynyt elämäntilanteeni takia, minusta tuntuu että virkeys alkaa palata. Juuri ennen joulua aloin huomata, että ahdistus väheni, mieli oli iloisempi ja virkeämpi ja koulussa jaksoin paremmin. Kolmen viikon joululoma antaa vielä hieman lisää aikaa palautumiseen. Niinpä toivon, että keväällä jaksan panostaa blogiinkin enemmän. Suunnitelmissa olisi ainakin tehdä enemmän pohdiskelutyyppisiä postauksia, sekä ainakin yksi my day -postaus, jossa kerron tarkemmin miten mun arki kuluu. Jos luovuutta riittää, voisin jälleen julkaista runoja tai muita tekstejä.

Katsellaanpa näitä meininkejä enemmän ensi vuonna. Hyvää uutta vuotta!

Mistä olen kiitollinen

Yhdysvalloissa vietettiin pari päivää sitten kiitospäivää. Vaikka se ei kuulukaan suomalaiseen juhlakalenteriin, on aina silloin tällöin hyvä pysähtyä miettimään, mistä kaikesta olen tänään kiitollinen. Tässä muutamia asioista, joista olen valtavan kiitollinen.

Olen kiitollinen siitä, että valmistuin maisteriksi. Virallinen valmistumispäivä oli 24.11. ja eilen postiluukusta putkahti paketti, joka sisälsi tutkintotodistukseni. Olen ylpeä, että jaksoin tehdä töitä tutkinnon eteen. Välillä se oli hyvin epätoivoista, kuten olette kevään, kesän ja syksyn blogipostauksista nähneet. En olisi uskonut, että gradu vaatii niin paljon työtä, mutta olen ylpeä siitä, että jaksoin panostaa siihen ja sain siitä hyvän arvosanan.

Olen kiitollinen siitä, että kaikki on järjestynyt elämässäni taas niin hienosti. Saan opiskella kauan unelmoimaani alaa. Vaikka välillä omien kädentaitojen karkeus pelottaa, olen kuitenkin innoissani kun saan mahdollisuuden yrittää pärjätä tällä alalla. Saan asua tilavassa ja mukavassa asunnossa, joka on myös halpa. Ihmetyttää jo, miten ihmeessä mahduimme elämään aiemmassa 42 neliön kaksiossamme. Olen kiitollinen, että halvalla ostamamme astianpesukone toimii ja helpottaa arkea huomattavasti.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on upea aviomies, joka saa minut hyvälle mielelle ja tuntemaan itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi. Olen kiitollinen siitä, että Jumala on auttanut minua toipumaan pahimmasta väsymyksestä niin, että jaksan huolehtia kodistamme edes kohtalaisen hyvin. Kun muistelee viime kevään väsymystä ja sitä, että en oikeasti jaksanut siivota moneen kuukauteen kunnolla, on oikein tyytyväinen tähän hetkeen, kun siivottua tulee yleensä useamman kerran kuukaudessa.

Olen kiitollinen myös perheestä, joka on kaukana mutta kuitenkin olemassa. Sen lisäksi minulla on myös mahtava uusi perhe miehen puolelta, joka saa minut tuntemaan itseni tervetulleeksi. Sen lisäksi olen valtavan kiitollinen ystävistä, jotka jaksavat pitää yhteyttä ja sopia tapaamisia, vaikka itselläni ei ole energia riittänyt siihen. He saavat minut rentoutumaan ja tuntemaan, ettei minun suorittamiseni määrittele arvoani, vaan minä itsessäni olen arvokas.

Olen kiitollinen toimivasta pienestä läppäristäni, jota voin pitää sylissäni juuri nyt ilman että se ylikuumenee tai sekoilee. Toimivat näppäimet eivät edeltävän kuuden vuoden jälkeen ole itsestäänselvyys, joten kiitän niistä. Olen kiitollinen tästä blogista, johon saan kirjoittaa tuntojani ja kehittää itseäni kirjoittajana. Toivon myös, että tämä blogi saa antaa lukijoillensa iloa ja ajateltavaa.

Ennen kaikkea olen kiitollinen anteeksiantavasta Jumalasta, joka kaikkien mokailujeni ja laiminlyömisteni jälkeenkin haluaa ottaa uudelleen kädestäni kiinni ja jatkaa matkaa yhdessä kanssani. Emme ole tämän syksyn aikana kovin montaa kertaa päässeet käymään seurakunnassa kaiken väsymyksen keskellä, mikä harmittaa. Olen kuitenkin kiitollinen, että saan ottaa aikaa levolle kun sitä tarvitsen. Toivon mukaan jossain vaiheessa voimia tulisi siihen, että seurakuntaan jaksaisi mennä ja myös harrastuksia aloittaa. Olen kiitollinen siitä, että huomenna on ensimmäinen adventti ja lämpöinen joulunaika saa alkaa siitä. Ja kolmen viikon päästä alkaa pitkä joululoma, jolloin ainakin saan levätä kunnolla, nähdä perhettä ja ystäviä ja tietenkin rauhoittua kunnolla joulun sanoman äärelle.

Ihanaa joulunaikaa kaikille!

Esittäytyminen

Hei!

Aloittaminen on aina vaikeaa. Mutta "hei" on aina hyvä alku. Se viestii ystävällisyydestä. 

Pidin aiemmin blogia, jossa kerroin kokkauksesta (enimmäkseen epäonnistumisistani siinä) sekä lukemistani kirjoista. Se kuitenkin alkoi tuntua aikansa eläneeltä, kun noin neljä ja puoli vuotta olin sitä kirjoitellut. Kaipasin uutta blogia, jossa voisin kertoa vapaammin elämästäni ja ajatuksistani.

No. Tässä se vihdoin on, kun tänään yliopistolta iltaluennon jälkeen kotiin pyöräillesäni innostuin sen luomaan. Ajatus tästä blogista on muhinut päässäni jo jonkin aikaa, mutta kysymys sen toteuttamistavasta sekä ajanpuute viivyttivät sen perustamista. Tänään tuli kuitenkin vihdoin olo, että nyt on tämän blogin aika. 

Ehkäpä kerron hieman itsestäni, esittäytyminen on aina kohteliasta. Opiskelen kuudetta vuotta yliopistossa (anonymiteetin vuoksi kerron vain, että humanistista alaa) ja teen tänä lukuvuonna viimeisiä opintojani sekä gradua. Menin vähän päälle kuukausi sitten naimisiin ja olemme nyt aloitelleet mieheni kanssa yhteistä arkea ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Kuulun helluntaiseurakuntaan ja blogiin kirjoittelenkin varmasti paljon ajatuksia uskosta. Erityisesti nuortenillat ja nuorten aikuisten naisten solu kuuluvat arkeeni. 

Rakkaimpia harrastuksiani on pienestä pitäen ollut lukeminen. Sen lisäksi luonnossa liikkuminen muun muassa minun ja mieheni yhteisten harrastusten geokätköilyn ja frisbeegolfin parissa on minulle tärkeää. Sen lisäksi musiikki ja tanssi ovat lähellä sydäntäni, vaikken tanssia enää vakituisesti harrastakaan. Lisäksi säännöllisen epäsäännöllisesti innostun erilaisista asioista, kuten bloggaamisesta, askartelusta, liikuntaharrastuksista ynnä muusta. Toivon mukaan innostus tämän blogin parissa kestää pidemmän aikaa ja saisin tätä kautta heräteltyä opinto- ja muiden elämän kiireiden myötä kuollutta kirjoitusharrastustani eloon.

Toivon mukaan tämä blogi on voimavara ja ajatusten käsittelyn paikka opintokiireiden ja stressin keskellä. Kun kirjoittaa ja lukee paljon akateemista tekstiä, on luovuus joutunut vuosien varrella riutumaan, vaikka se ennen oli suuri voimavara elämässäni. Toivon kuitenkin myös, että tämä blogi voisi olla antoisa myös teille lukijoille ja saisitte tästä paitsi huvia, myös ajatuksen aihetta.

...Olen huono myös lopettamisessa. Puheluiden lopussakin jään himmailemaan ja ihmettelemään, että mitähän tässä sanoisi loppuun ilman että kuulostaa teeskentelevältä. Sanotaan vaikka, että näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Palaillaan. Adiós. Kirjoittelemisiin. Äh.