Kevään iloja

Kevät etenee etenemistään ja tuntuu kyllä, että voimat ehtyvät sitä myötä. Väsymystä lisää myös viime viikolla iskenyt flunssa. Tällä hetkellä yskä vaivaa eniten, ja yölläkään ei meinaa saada sen vuoksi nukutuksi. Mutta uskon, että tauti alkaa olla jo paranemaan päin, koska kaamea kurkkukipu ei enää yhtä lailla vaivaa.

Sairastuminen ja ylipäätään väsyminen on hidastanut gradun valmistumistahtia. Todennäköisesti maisterin paperit saavat odottaa syyslukukauden puolelle, mutta toivon että saisin ennen kesää kuitenkin kaiken tarpeellisen tehtyä. Graduntekoon pitäisi kuitenkin saada reilusti vauhtia, joten paniikki alkaa pikku hiljaa hiipiä mieleen. Niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa - ja sen päälle vielä kaikki muutkin kiireet.

Yliopiston kirjastossa

Onneksi elämän surkeutta lievittää moni mukava asia. Edessä on paljon kivoja arjen piristysruiskeita: vihdoin järjestynyt tapaaminen kauempana asuvien ystävien kanssa, Elliots-tanssikoulun kevätesitys, jota aion mennä katsomaan ja osallistuminen Amazing Oulu -kilpailuun. Ja toki myös kevään perinteiset eli jääkiekon MM-kisat ja Euroviisut. Erityisesti kuitenkin odotan tuota Amazing Oulua. Rakastan rastiratoja, joten tämähän on kuin minulle tehty. Tarkoituksena on siis neljän hengen joukkueessa suunnistaa polkupyörillä vihjeiden perusteella rastilta toiselle ja kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Viime vuonna meinasimme jo osallistua kisaan, mutta ikävä kyllä joukkueen kasaamiseen meni niin paljon aikaa, ettemme mahtuneet mukaan. Tänä vuonna olimme hyvissä ajoin liikenteessä ja saimme varmistettua kisapaikan.

Uskaltauduin tänään jo pyörällä kouluun yskästä huolimatta. Hissukseen kun ajeli, niin hyvin se meni.

Kevättäni on kovasti piristänyt myös se, että kirjoitusharrastus on saanut tekohengitystä. Osallistuin nimittäin mukaan erääseen kirjoituskilpailuun, jossa piti kirjoittaa uskoon liittyvistä kokemuksista. Olen joskus aiemminkin aikonut osallistua muutamaan kirjoituskilpailuun, mutta lopulta en ole jaksanut hioa tekstiä valmiiksi asti. Ajattelin, että jos kesällä aikaa riittää, voisin osallistua useampaankin kisaan. Se voisi olla hyvä tapa herätellä tätä luovaa puolta. Toki myöskin elinikäiset kirjailijahaaveeni ovat heränneet eloon, joten jos aikaa ja tahdonvoimaa riittää, voisi myös omia projekteja edistää.

Vielä viimeisenä tähän kevääseen tuo jännitystä se, että hain opiskelemaan alaa, josta olen ollut kiinnostunut jo pitkään. Se olisi hyvä jatkokoulutus nykyiselle alalleni ja nyt piti ottaa tilaisuudesta vaari, kun kyseiseen paikkaan ei joka vuosi oteta opiskelijoita. Siihenkin pitäisi siis alkaa valmistautua. Onneksi pääsykoe ei kuitenkaan vaadi pänttäämistä, vaan kyseessä on hieman luovempi ala. Toisaalta juuri se minua huolettaakin, sillä pääsykokeissa mitataan todennäköisesti tarkkuutta ja huolellisuutta - jotka eivät ole vahvuuksiani. Jos ensimmäisen vaiheen tehtävistä kuitenkin jotenkin selviäisin, luulen olevani vahvoilla sen jälkeen. En ole kuitenkaan ottanut asiasta liikaa paineita. Aion tehdä parhaani ja katsoa, mihin se riittää.

Kävin rannalla katselemassa jäätilannetta.

Vähän satoi, mutta ei se haittaa kun on kevät.

Ihkaoma identiteetti

Minulla on ollut viimeisen vuoden aikana paljon mielessä oma identiteetti. Vieläkin tunnen välillä olevani melko eksyksissä, kun pohdin kysymystä "kuka minä olen?". Minusta tuntuu, että siihen vaikuttaa melko paljon huono itsetuntoni, jonka seurauksena olen ehkä pyrkinyt vuosien varrella "häivyttämään" itsestäni niitä piirteitä, jotka koen huonoiksi. Se on johtunut siihen, että olen usein hyvin pidättyväytyväinen muitten seurassa ja koetan miettiä tarkkaan sanani ja tekoni etukäteen sen sijaan että antaisin niiden tulla luonnostaan.

Erilaisia luonnetyyppitestejä tehdessä usein kehotetaan miettimään, miten on toiminut lapsena. Sillä pyritään luullakseni saamaan kiinni alkuperäisestä luonteesta verrattuna opittuihin toimintamalleihin. Minun on kuitenkin melko vaikeaa saada kiinni jopa lapsuuden aidoista luonteenpiirteistä, koska olin pitkään tyttö, joka leikki yksikseen. Minulle oli lapsena vaikeaa tutustua toisiin, koska olin ujo enkä osannut ottaa toisiin kontaktia oma-aloitteisesti. Lisäksi olin jossain määrin kiusattu. Niinpä melko varhain kiusaaminen johti siihen, että en pitänyt joistain asioista itsessäni ja yritin muuttaa niitä sopiakseni paremin joukkoon.

Joitain piirteitä kuitenkin on, joiden voin melko varmasti sanoa olevan minulle luontaisia. yllä oleva kertomuskin kertoo sen, että painotun introvertiksi. Siitä kertoo hyvin se, että paras ystäväni oli meillä lapsena paljon yökylässä, mutta jos hän oli kaksi yötä putkeen, oli se minulle jo liikaa. En jaksanut olla niin pitkään niin tiiviisti hänen kanssaan. Tarvitsen introverttien tapaan aikaa itsekseni, jotta saan latautua. 

Kuten blogini kuvauksessa sanonkin, koen olevani tavallaan kävelevä ristiriita. Mieheni voi allekirjoittaa tämän, sillä hän tutustui ensimmäisenä juuri introverttipuoleeni. Pian hän kuitenkin sai huomata, että kaipaan hyvin paljon ihmisten huomiota ja sosiaalisia suhteita. Pienestä pitäen olen ollut varsin vilkas ystävien seurassa ja rakastanut esiintymistä. Kun siskoni ja serkkuni suunnittelivat juhannukseksi ohjelmaa, kuten lauluja ja näytelmiä, minulla oli siellä omat väliaikaohjelmani. Kuitenkin introverttipuoleni on huomattavasti vahvempi. Siinä on paljon hyviä puolia, koska tykkään pohdiskella asioita, voin ilmaista itseäni erityisesti kirjoittamalla ja osaan yleensä antaa muille tilaa puhua.

Suurimmat ongelmani introverttinä ovat olleet siinä, että lapsesta asti olen ollut todella huono ottamaan kontaktia toisiin. Vieläkin se tuntuu välillä hirmuisen vaikealta ja jännitän sellaisia tilanteita. Esimerkiksi meno uuteen työpaikkaan tai puolitutulta saatu autokyyti ovat minulle todella jännittäviä tilanteita juurikin sen vuoksi, että olen kertakaikkisen surkea small talkissa. Toki alussa on helppoa esimerkiksi kysellä toisen työstä, asuinpaikasta ja tietenkin puhua kaikkien puheenaiheiden klassikosta eli säästä. Minulle on kuitenkin iso kynnys kysyä esimerkiksi perheestä ja jos joku tuntematon alkaakin avautua avioerostaan, menen hyvin helposti lukkoon.

Hyvänä puolena, en yleensä ole mitenkään hankala ihminen kenenkään mielestä eli uskoakseni minun kanssani on melko helppoa tulla toimeen. Toisaalta jos henkilökemiat eivät kohtaa erityisen hyvin, minuun on vaikeaa tutustua paremmin. Jään monelle vain arkipäivän tutuksi. Tämä on ollut minulle hyvin vaikea asia, koska moni ihminen, johon olen kovasti halunnut tutustua onkin minun jähmeyteni vuoksi jäänyt etäiseksi hyvänpäiväntutuksi. Tuntuu, että hyvin harva ihminen on kanssani samalla aaltopituudella. Se on aiheuttanut hylätyksi tulemisen ja yksinäisyyden tunnetta. Tiedän kuitenkin, etten voi syyttää siitä toisia, koska "syy" on minussa itsessäni.

Vuosia olen kysellyt miksi-kysymyksiä ja yrittänyt pohtia, mikä minussa on vikana. Vastikään koin ehkä selvänäköisimmän hetken aikoihin ellen jopa koskaan. Katsoimme nimittäin häävideomme. Siinä kun useamman tunnin tuijotti omaa naamaa, alkoi nähdä itsensä uusin silmin. Tiesin kyllä näkemäni asiat ja osasin ne etsiä itsestäni. Pidättyväisyyden, ujouden, hermostuneisuuden, mumisemisen. Mutta nyt oikeasti näki ne itsessään. Sen jälkeen tajusin, että olen todellakin introvertti. Olen hyvin sisäänpäinkääntynyt ihminen. Siis ei vain itsekseen viihtyvä ja ujo, mutta oikeasti sellainen jolla on vaikeuksia ulkomaailman havainnoinnissa, koska minulla koko ajan surraavat omat mietteet päässä. En oikein osaa selittää tätä kunnolla, mutta tuntuu kuin olisin hyvin syvälle uppotunut sisäänpäin, niin että muun maailman äänet ja toimet helposti sumentuvat.

Tuo kokemus vaikutti minussa ensin niin, että se herätti itseinhoa. Näin itsessäni niin paljon asioita, joista en pitänyt. Ihmettelin, miksi ihmeessä kukaan haluaisi olla tuollaisen ystävä tai jopa rakastettu. Mutta vaikka omien vahvuuksien ja hyvien puolien näkeminen on edelleen välillä vaikeaa, olen saanut hurjasti itsevarmuutta. Minulla on aviomies, joka tajuaa minun tyhmät vitsini ja sanoo, että olen mahtava vaimo. Minulla on ystäviä, jotka ovat sitä mieltä että olen yhteydenpidon arvoinen. Saan yhä kohdata ihmisiä, joita kiinnostaa tutustua minuun. Se tuntuu niin ihmeelliseltä ja helpottavalta, että saan nytkin pyyhkiä kyyneleitä. 

Viime aikoina olen yhä enemmän alkanut ajatella itsestäni hyviä ajatuksia. Olen fiksu. Keksinpä hauskan jutun! Omasta mielestäni tämä minun runoni ON hyvä. Rakastan kykyäni innostua asioista täysillä. Ihan mahtavaa huomata, että kyllä ne tutkijat oikeassa taitavat olla ja minun identiteettini alkaa kovasti kasautua kokoon tässä kun mennään kohti 25. ikävuotta.

Olen aina ihaillut niitä, jotka osaavat olla oma itsensä, vaikka kaikki eivät heistä sen takia pitäisikään. Muun muassa miehessäni arvostan suuresti tätä piirrettä. Minä olen itse ollut kuin muovailuvaha, joka muokkautuu sen mukaan, jonka seurassa olen. Osittain se on osa minun identiteettiäni: olen joustava. Mutta toivon, että minäkin voisin olla jokin päivä kuitenkin täysin uskollinen itselleni enkä luovuttaisi pois omia mahtavia luonteenpiirtietäni vain sen takia, että joku muu ei niistä pidä. Eniten minua rohkaisee ajatus siitä, että Jumala tarkoitti minut tällaiseksi ja hän rakastaa minun luonteenpiirteitteni jokaista vivahdetta. Syksyllä pohdin tätä asiaa ja asetin rukousaiheekseni oman itseni löytämisen. Tuohon rukoukseen on vastattu ja olen pari jo askelta sitä lähempänä tänään.

Millaista musiikkia kuuntelen?

Jotkut sanovat, etteivät voi elää ilman musiikkia. Minulle se ei oikeastaan tuota ongelmia, koska kuuntelen musiikkia yllättävän harvoin. Sanoisin silti, että se on minulle tärkeä asia ja ennen kaikkea se rentouttaa ja tuottaa nautintoa. Joskus vain saattaa mennä esimerkiksi viikko kuuntelematta oikeastaan ollenkaan mitään, mutta jonain iltana saatankin kuunnella tuntitolkulla musiikkia. Syynä on ehkä se, että kun kuuntelen musiikkia, haluan usein todella keskittyä siihen. Sen takia kuunteleminen itsessään vie aikaa. Toisaalta nautin hiljaisuudesta hyvin paljon. Minusta on ihanaa, kun ajatukset saavat mennä omia ratojaan ilman että mikään häiriötekijä katkoo niitä. Ja toisaalta musiikki on läsnä joka päivä - minun päässäni. Välillä tuntuu kuin mieleni olisi elävä jukeboksi, jossa soi aina milloin mikäkin kappale.

Tässä blogitekstissä jaan teille hieman sitä, millainen musiikki saa minut syttymään ja innostumaan. Kyllä, jos kuulen hyvää musiikkia, se saa minut oikeasti innostumaan niin että haluaisin vain tanssia ympäriinsä. Kerron vähän yleisemmin musiikkimaustani ja annan joitain esimerkkejä (voih, valinnan vaikeus)

Musiikkimakuni on hyvin laaja. Ehkä sen vuoksi, että kyllästyn nopeasti jos kuuntelen vain tietyn tyyppistä musiikkia. Lapsena ensimmäiset lempparit olivat muun muassa Smurffit, Princessa (jolla isoin hitti oli Anyone But You), Spice Girls ja eritoten Backstreet Boys. Poikabändit ovat vieläkin melko mukavia, mutta yleensä en niitä enää jaksa kovinkaan kauan kuunnella, koska kappaleet ovat usein melko yksitoikkoisia. Titanicin myötä monien suosikki oli Celine Dionin My heart will go on, mutta minuun teki sitä suuremman vaikutuksen Whitney Houstonin I will always love you. Vieläkin naisen laulutaito saa ihon kananlihalle. Vanhempana sitten Idols-tähdet Hanna Pakarinen ja Antti Tuisku olivat suursuosikkeja. Nykyään oikeastaan ihmettelen sitä, koska enää ei edes Antin uudempi tuotanto kauheammin uppoa.

Hieman yllättävämpiä suosikkeja lapsuudessa oli kantripuolelta J. Karjalainen. Menin usein lämmittämättömään saunaan istuskelemaan ja löylysaavia rummuttaen laulelin Väinö-kappaletta aina milloin kenenkin perheenjäsenen tai pehmolelun nimellä. Nykyäänkin kantrityylinen musiikki on minulle mieleen, mutta pääasiassa modernimpana versiona. Muun muassa Third Day uppoaa minuun sen kantrivivahteiden vuoksi. Laitan tähän esimerkiksi kantrirakkaudestani Alankomaiden vuoden 2014 euroviisukappaleen, joka oli ehdoton suosikkini tuona vuonna. Se kipusikin kilpailussa kakkossijalle, mutta Conchita Wurst vei lopulta voiton. Olkoon tämä myös esimerkki rakkaudestani euroviisuihin.

Eli siis, The Common Linnets - Calm after the storm. Tässä esityksessäkin oli jotenkin niin rauhallinen ja ihana tunnelma.

90-luvun musiikin lisäksi 80-luvun musiikki uppoaa minuun. A-Han Take On Me oli jo lapsena suosikki, mutta suurimpaan osaan 80-luvun helmistä olen vasta vanhempana tutustunut. Erityisesti Michael Jackson on vasta yliopistoikäisenä iskenyt. Yksi zumba-ohjaaja sai minut täpinöihini, kun laittoi meidät tanssimaan Thrillerin tahtiin. Oli tosi hauskaa! Rock-puoli tosin on kasarista vieläkin vähän pimennossa, pitäisi enemmänkin kuunnella.

Rickrollina tunnettu Rick Astleyn kappale Never gonna give you up on melkoinen korvamato, mutta minulle juuri sellainen kappale, joka saa kyllä jalan heilumaan pään nyökkäilemään.

Teini-iässä poikabändit ja pehmeät soundit alkoivat korvautua yhä enemmän rockilla ja metallilla. Näistä genreistä kuuntelemani bändit ovat pitkälti kristilliseltä puolelta, koska samoihin aikoihin tein uskonratkaisuni ja maallisen musiikin kuunteluni vähentyi sen myötä. The Rain oli ehdoton lempibändini, joka vastasi lähes täydellisesti musiikkimakuani. Melodinen metalli ja Sami Haverin ääni hurmasivat. Maalliselta puolelta samaan sarjaan lukeutunee Stratovarius, jota en aktiivisesti ole kuunnellut, mutta mistä hyvin paljon pidän. Muita kuuntelemiani bändejä olivat/ovat mm. HB, Skillet, Tera ja Kls. Myös punkista tykkään paljon. Pop-punkia soittava Relient K onkin yksi lempibändejäni. Erityisesti The Rainin ja Relient K:n sanoitukset ovat myös aivan upeita.

Tässä on ehkäpä lempikappaleeni The Rainin tuotannosta, Tie 316. Vinkuvissa kitaroissa on kyllä vain sitä jotain! Tämä tosin on vähän sitä pehmeämpää Rainin soundia.

Nykyään musiikkimakuni on hieman rauhoittunut. Tykkään paljon muun muassa folk-musiikista, kuten Idän ihmeistä, Outi&Leestä ja Mustarastaasta. Myös aiemmin mainittu kantrin paluu liittyy tähän. Myös pop-musiikista olen tykästynyt musiikkimakuni entisen miesvaltaisuuden sijaan naisartisteihin. Sen lisäksi olen mielistynyt yhä enemmän klassiseen ja instrumentaaliin musiikkiin. Sen vuoksi häämarssin valinta oli minulle haastava tehtävä. Lopulta päädyin aivan ihanaan sellistien painajaiseen Canon in D:hen, vaikka listalla olivat myös mm. Myrskyluodon Maija, Jesu Joy of Man's Desiring ja repäisyä miettiessä myös Star wars- ja Indiana Jones -teemat, joista jälkimmäinen päätyi sitten soimaan kun lähdimme hääpaikalta. Lindsay Stirling, The Piano Guys ja muut Youtubessa suosiota niittäneet artistit ovat massakulutuksessa erityisesti opiskelun taustalla.

The Piano Guysin Arwen's Vigil on niin kaunis! Menee aina kylmät väreet, kun kuuntelen tätä.

Ja koska jopa Sheldon Cooper rakastaa Taylor Swiftiä, pitää minunkin laittaa tähän vielä hänen kappaleensa. Tämä on Nälkäpelien lukemisen ja katsomisen myötä soinut mieleni soittolistalla melkoisen paljon. Ylimaallisen kaunis minusta ja ajattelen aina Rue-rukkaa... Taylor Swift feat. The Civil Wars - Safe & sound

Millaista musiikkia te kuuntelette? Kuunteletteko päivittäin vai ajoittain?