sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Häämatka osa 2, loppuaika Patongissa

Jatkoa seikkailuumme Thaimaassa, Phuketin kuumuudessa.

Uudenvuodenpäivänä lepäsimme matkaväsymystämme pois ihan kunnolla. Minä olisin kyllä innoissani ollut rannalle lähdössä, mutta mieheni ei lämmennyt ajatukselle. Niinpä nukuimme pitkään ja lähdimme hotellilta vasta pimeän tullen. Rantasuunnitelmista pidin sen verran kiinni, että menimme edellisiltaa huomattavasti tyhjemmälle rannalle makoilemaan, kuuntelemaan yön ääniä ja katselemaan lepakoiden lentelyä. Otavaa ei taivaalla näkynyt, mutta Orionista tuli sen reissun aikana useasti bongattu tähtikuvio. Oli ihan rentouttavaa maata hämärässäkin ja jutella kaikenlaista. Välillä ohi meni lenkkeilijöitä tai jälkikäteislyhtyjen lähettelijöitä.


Patongillakin oli jouluvaloja laitettu valaisemaan rannan tuntumaa. Rantakadulla oli paljon myyjiä ja mukaan tarttui miehelleni flipflop-sandaalit sekä uusi hajuvesi, joka Suomessa olisi ollut huomattavasti kalliimpi. Oli hauskaa seurata mieheni tinkimistä. Sitten menimme pienelle toriaukealle, jossa oli useita ruokakojuja. Sieltä löytyi Fried everything-niminen koju, jolta ostimme vartaita. Harmittaa näin jälkikäteen, kun siellä olisi ollut ilmeisesti krokotiilinlihaakin tarjolla, mutta ei tullut sitä maisteltua. Minua eksoottiset makukokemukset eivät niinkään kiinnosta, mutta mieheni toivoi että olisi saanut maistaa ötököitä sun muuta, mutta eipä krokotiilin lisäksi missään ollut lopulta mitään eksoottisempaa tarjolla.


Flipflopit hankittu!

Siellä sitä krokotiilia mainostetaan olevan tarjolla...


Jälkiruuaksi ostimme banaanipannukakut, joihin sai valita banaanin lisäksi kastikkeen, kuten Nutellaa. Ylipäätään ruoka matkalla oli todella hyvää ja makealta puolelta pannukakut olivat yksi suosikkini. Hauskaa oli myös, että kojulla törmäsimme muihin suomalaisiin. He olivat meitä kokeneempia Thaimaan-matkaajia. Oli mukava kuulla tuttua kieltä muuallakin kuin meidän puhumanamme. Suurin osa Phuketin turisteista näet on venäläisiä.

Seuraavana päivänä sitten pääsimme vihdoin päiväsaikaan rannalle. Hurraa, tätä minä olin odottanut! Pitkä, valkea ranta täynnä pehmeää hiekkaa, aurinko, palmuja ja kimalteleva turkoosi meri. Oikea paratiisi. Kuumuus onneksi helpotti kun sai olla ihan vain uimapuvussa varjossa ja tuulenvire kävi mereltä. Parina päivänä tosiaan kävimme rannalla. Emme juurikaan auringossa uskaltaneet olla palamista peläten, mutta uiminen oli hauskaa, vaikka mieheni pettymykseksi kaloja, korallia tai muuta kiinostavaa ei oikein näkynyt. Olimme rannalla tosin aika rajoitetulla alueella. Patongin ranta on näet sen verran pitkä, että sen päästä päähän kävelemiseen menee aikaa. Meille taas riitti, kun kävelimme hotellilta rannalle sen vajaa 2 kilometriä kuumuudessa.

Patong päivällä...

... ja auringonlaskun aikaan.


Kävimme myös yhtenä iltana vähän isommalla paikallisella torilla ostamassa ruokaa. Ruoasta ainakin tiesi sen olevan tuoretta, koska yhdessä kojussa tehtiin nuudelit itse taikinasta asti ja myös ruoan maukkaus oli pääteltävissä paikallisten suuresta määrästä. Ja hyvää se kyllä oli. Juomaksi ostimme Fruit Shaket, joita monet paikallisetkin näyttivät juovan. Se oli kyllä hyvää! Passionhedelmästä tuli minun lempparini tuolla reissulla, alkaen tuosta Fruit Shakesta. Torilla oli huomattavasti halvempaa kuin lähempänä rantaa olevalla aukealla ja sen lisäksi siellä oli mahtava tunnelma. Tykkäsimme mieheni kanssa eniten reissulla käydä paikallisten pitämissä ja suosimissa paikoissa, koska niissä oli niin hieno tunnelma ja samalla tiesi tukevansa paikallista taloutta. Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja monet tykkäsivät kysellä kaikenlaista. Useimmat tiesivät Suomesta sen, että siellä on kylmä ja saattoivat osata muutaman sanan suomeksi. Harmittaa, että emme ehtineet käydä tuolla isolla torilla kuin kerran.


Torin tunnelmaa.

Yksi asia, mitä reissulla kovin kaipailin, oli hotelliaamiainen. Muuten hotellin alhaisempi taso ei minua haitannut (kovaa sänkyä lukuun ottamatta), mutta hyvä aamiainen olisi ollut mukava lisä. Me nimittäin ostimme lähimmästä FamilyMartista tai 7Elevenistä leipää ja sen päällisiä, joita sitten popsimme. Ja vaikka mieheni oli ihan tyytyväinen, minä en oikein tykännyt. Leipä oli mautonta, juustoa oli vain sulatejuustona, voi oli makeaa (meillä suomalaisilla kun siinä on suolaa) ja makkarat haisivatkin niin kamalilta, että niihin en koskenut. Ensin aioin tehdä samalla lailla kuin interrailillamme pari vuotta aiemmin, eli ostaa leivän päälliseksi Nutellaa tai vastaavaa. Patongilta sellaista emme onnistuneet löytää, mutta seuraavalta rannalta Kata Beachilta löytyi suklaa-maapähkinävoilevitettä, jonka avulla selvisin aamupaloista. Toki kävimme välillä ulkonakin aamiaista syömässä, mutta joka päivä emme jaksaneet samaa vaivaa nähdä, kun tarpeeksi halpoja ruokapaikkoja ei lähellä yleensä ollut. Iltaisin sen sijaan söimme lähikaupasta löytämiämme erilaisia sipsejä ja muita herkkuja. Suurin osa oli hyviä makukokemuksia, mutta osa hiukan erikoisia.

Aamiainen vuoteessa.

Siinäpä oikeastaan kaikki olennaisin (jonka muistan) Patong Beachillä olosta. Ensi postauksessa kerron matkasta Kata Beachille ja ajastamme siellä.

Kyllä, nuo on oikeasti tehty vesimelonista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti