Häämatka, osa 1: Uusivuosi

Hyvää uutta vuotta 2016! Vaikka kuukausihan sitä on kohta eletty. Viime tekstistä on vierähtänyt aikaa, mutta siihen on ihan hyvä syy. Olimme nimittäin häämatkalla tammikuun alkupuolen, joten Suomessa tämän vuoden puolella olemme olleet vasta vähän päälle viikon. En puhunut blogissa häämatkasta aiemmin, koska ei ollut ihan varmaa olimmeko sellaiselle vielä lähdössä. Nyt kerron parissa osassa häämatkastamme, koska kerrottavaa on niin paljon.

Jo viime vuoden alussa meillä alkoi mieheni kanssa itää ajatus, että haluaisimme lähteä häämatkalle Thaimaahan uutta vuotta viettämään. Eräs ystävä nimittäin kertoi, että siellä on hienot uuden vuoden pippalot. Rahapulan ynnä muun säätämisen vuoksi lentolippujen ostaminen venyi melkoisesti ja marraskuulla aloimme niiden hintoja vasta seurailemaan. Ikävä kyllä juuri siinä vaiheessa lippujen hinnat singahtivat yli budjettimme. Alkoi näyttää siltä, että matka saattaisi jäädä vain haaveeksi. Mieheni alkoi jo suunnitella, että lähtisimme vasta vuoden päästä, niin saisimme lennot huomattavasti halvemmalla kun tilaisimme ne kevään aikana.

Minä olen kuitenkin melko päättäväinen (lue: jääräpäinen) ihminen, enkä pidä luovuttamisesta. Niinpä sitkeästi seurailin lentojen hintoja. Päätin, että siihen asti kunnes lähtisimme 23. päivä joulun viettoon vanhempieni luo, yrittäisin saada matkan järjestymään. Ja 21.12. viimein tärppäsi. Löysin lennot, jotka juuri ja juuri osuivat budjettiimme. Vähän aikaa vielä epäröin: onkohan meillä ihan oikeasti tähän varaa? Sitten päätin, että kyllä häämatka on saatava vuoden sisään häistä tai ei se enää mikään häämatka ole. Niinpä liput ostettiin. Oli aika huojentunut olo, kun se jännittäminen oli ohi. Ja innostus alkoi kohota, kun aloimme suunnitella matkaa tarkemmin. Minun ensimmäinen oikea rantalomani! Meidän häämatkamme!

29.12. anoppini heitti meidät Helsingin lentokentälle. Matka alkoi lennolla Zürichiin, jossa olimme yhden yön. Päällimmäisenä mieleen jäi se, että Sveitsi oli kallis paikka. Seuraavana päivänä nousimme sitten koneeseen, joka lensi suoraan Phuketin lentokentälle. Lento kesti muistaakseni noin 11-12 tuntia. En ollut koskaan ollut niin pitkällä lennolla. Melko rattoisasti se meni elokuvia katsellen, vaikka selkä, takapuoli ja jalat kyllä kipeytyivät. 

Ensimmäinen palmu bongattiin jo Zürichissä. Oli siellä hieman Suomea lämpimämpää, noin + 10 astetta.

Zürichin hyvin olennainen nähtävyys.

Lento sujui hyvin ja aamuseitsemän pintaan paikallista aikaa olimme Thaimaan kamaralla. Lentokentällä jännitimme sitten, löytäisikö yksi ruumaan laittamamme laukku perille. Aluksi hieman hermostutti, kun samat laukut pyörivät vaikka kuinka kauan hihnalla. Seuraavasta lastista laukku kuitenkin löytyi. Seuraava askel oli etsiä kuljetus. Vähän aikaa harkitsimme taksia, mutta koska google oli kertonut taksihintojen olevan korkeita, valitsimme monimutkaisemman mutta halvemman reitin. Körötimme siis lentokenttäbussilla ensin saaren eteläosassa sijaitsevaan Phuket Towniin. Oli mukavaa katsella matkalla uusia, aurinkoisia maisemia täynnä palmuja, temppeleitä ja paikallista elämää. Phuket tuntui olevan kuin yhtä suurta kylän jatkumoa.

Tunnelmaa lentokenttäbussissa. Songthaewista ei ikävä kyllä tullut otettua kuvaa.

Phuket Townissa mieheni suunnistustaidot joutuivat ensimmäiseen testiin. Hän oli selvittänyt, mistä eri rannoille menevien paikallisbussien pitäisi mennä. Löysimme kuin löysimmekin paikan. Tässä vaiheessa ei tosin mieliala ollut erityisen korkealla, koska emme olleet lentokoneessa saaneet unta, joten väsytti, oli kuuma, nälätti ja tavaroita piti raahata mukana. Lisäksi saimme ensikosketuksen turistielämään: koko ajan joku huuteli jostain "taxi, taxi!". Jotkut olivat vielä niinkin sitkeitä kyydintarjoajia, että saattoivat lähteä seuraamaan meitä.

Jonkin aikaa jouduimme odottelemaan ennen kuin Patong Beachille menevä bussi tuli. Kyseessä oli siis songthaew-paikallisbussi, katettu lava-auto, jossa oli kaksi pitkää penkkiä matkustajille ja kolmannen rivin sai jatkettua irtopenkeistä. Auto pakattiin aivan täyteen matkustajia ja sitten lähdettiin. Se oli kyllä ihan hauska kyyti. Tosin kukkuloiden rinteillä vähän hirvitti, että toivottavasti autossa riittää veto tai ainakin että jarrut olivat kunnossa. Hyvin pääsimme kuitenkin perille.

Seuraava haaste oli löytää hotellille. Kävimme syömässä ja sitten jatkoimme suunnistusta. Mieheni yllätti jälleen suunnistustaidoillaan ja hyvin löysimme perille tulostamamme kartan avulla. Yksin olisin ollut varmasti ihan hukassa. Onneksi hotellinpitäjä ei välittänyt siitä, että tulimme paria tuntia ennen varsinaista sisäänkirjautumisaikaa, joten saimme huoneemme. Ah, suihku, juomavettä ja sitten nukkumaan jet lagia pois. Mutkia tuli tosin vielä matkaan, sillä jouduimme sittenkin vaihtamaan huonetta erään sekaannuksen vuoksi. No, ei kun tavarat toiseen huoneeseen ja nukkumaan.

Menimme aika lailla opiskelijabudjetilla, minkä vuoksi hotellihuoneemme eivät olleet mitään erityisen hienoja. Ensimmäinen hotellimme Candy House oli ehkä hieman rähjäinen, mutta tärkeimmät eli sänky, wc, suihku, ilmastointi ja jääkaappi löytyivät. Saimme vaihtaa parin yön jälkeen isompaan huoneesen, joka oli viihtyisämpi kuin ensimmäinen. Huonoin puoli hotellissa oli se, että sänky oli minun selälleni aivan liian kova. Kyllä siinä nukuttua sai, mutta ei kovin mukavasti. Lisäksi huoneen ja käytävän välillä oli ikään kuin avonainen ikkuna, jossa oli vain ritilä ja verhot välissä. Niinpä kun siivoojat avasivat käytävän ikkunan, kuuluivat äänet kadulta todella hyvin huoneeseemme. Onneksi pystymme mieheni kanssa nukkumaan melussakin, joten pärjäsimme melko hyvin jopa ilman korvatulppia. 

Näkymä huoneemme parvekkeelta.

Paras asia hotellissamme oli todella mukava ja avulias hotellinpitäjä, jonka mieheni risti "mr. Haniksi" Karate Kidin mukaan. Nimitys tuli siitä, että mies puhui melko murteellista englantia, josta oli välillä vaikeaa saada selvää ja niinpä miehelleni tuli mieleen Jackie Chan. Mr. Han neuvoi meille muun muassa hyvän ruokapaikan ensimmäiselle illallemme ja tarjoutui järjestämään meille halutessamme päiväretken Koh Similanille. Retki jäi tekemättä, sillä toivuimme vasta matkarasituksesta Patongissa olomme aikana.

Oli siis uuden vuoden aatto, kun tulimme. Nukuimme seitsemään asti illalla ja lähdimme sitten mr. Hanin neuvomaan ruokapaikkaan. Se oli buffettyyppinen ravintola, jollaisista olimme lukeneet jo ennen matkaa. Noutopöydässä oli tarjolla monenlaista erilaista raakaa lihaa ja mereneläviä, kasviksia, nuudeleita ynnä muuta, jota sai ottaa niin paljon kuin halusi. Pöytään meille tuotiin keitin, jolla saimme paistaa ja keittää ruokia. Se oli melko eksoottista, mutta ihan hauskaa ja ruoka oli kyllä hyvää. Meni jonkin aikaa ennen kuin tajusimme, miten homma toimi. Ikävä kyllä ensimmäisissä ruokasatseissa meni niin kauan, että tuli ehti keittimestämme hiipua, jolloin viimeiset annokset oli vaikeaa saada kunnolla kypsiksi. Yritimme saada kuitenkin ruokaa syötyä, sillä paikassa veloitettiin siitä, jos jätti paljon tähteitä. Ei meille ruokamyrkytystä onneksi tullut. Meillä oli tarkoitus käydä vielä toisenkin kerran syömässä vastaavassa, mutta emme sitten toiselta rannalta koskaan löytäneetkään samantapaista ruokapaikkaa.

Tällaisella padalla ruoka valmistui.

Syötyämme lähdimme kävelemään rannalle päin. Matkalla ostimme minulle flip-flop-sandaalit. Rannalla oli jo paljon paperilyhtyjä taivaalla ja illemmalla niitä lähetettiin vielä lisää. Myös raketteja ammuskeltiin runsaasti. Kun kello tuli kaksitoista, alkoi joka puolella paukahdella raketteja. Arvelimme hienoimpien olleen suurten hotellien järjestämiä ilotulituksia. Oli kyllä tunnelmallista ja hauskaa, vaikka olikin hieman kulttuurishokki päällä.

Lyhtyjen tunnelmaa ei oikein saanut ikuistettua kuviin, mutta tämä ehkä parhaiten kuvaa lyhtyjen paljoutta taivaalla.

Kello kahdentoista ilotulitusta.

Jatkoa seuraa myöhemmin, olkaahan kuulolla! :)