Olen rakastunut

Täytyy kyllä myöntää, että olen rakastunut. On usein hyvin auvoisa, onnellinen ja haaveellinen olo ja paljon helliä tunteita. Kun olen miehestäni erossa, tulee jo puolessa päivässä välillä ikävä. Hääpäivästä tulee kohta vuosi ja kaksi kuukautta jo täyteen ja tuntuu muuten todella hyvältä. Olen jostain syystä vähän arastellut kirjoittaa tätä blogiin, mutta täytyy myöntää että meillä on avioliitossa nyt jotenkin tosi hyvä kausi menossa. Viihdymme mieheni kanssa todella hyvin yhdessä, meillä on tosi hauskaa ja edelleen kuljemme paljon käsi kädessä.

Tämä ei tarkoita, että kaikki menisi koko ajan todella täydellisesti meidän elämässä. Ihan avioliiton alussa meidän piti totutella siihen, että asumme saman katon alla. Se aiheutti alkuun paljon konflikteja välillemme eivätkä omat itsetunto-ongelmani auttaneet asiaa. Vuoden alussa mieheni alkoi huomattavasti väsyä ja nyt hän on ollut kohta puoli vuotta sairaslomalla, eikä se ole ollut helppoa meille kummallekaan. Väsyin itsekin, kun vastuu kotitöistä ja vähän kaikesta muustakin kaatui minun harteilleni rankan koulunkäynnin lisäksi.

Kaikista vaikeuksista olemme kuitenkin selvinneet tähän asti yhdessä. Luottamuksemme toisiamme kohtaan on kasvanut todella paljon ja osaamme myös kommunikoida paljon paremmin sekä selvittää konfliktit. Mielestäni suhteemme voi paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka seurusteluaikanakin oli todella auvoista ja ihanaa varsinkin alussa, meillä oli välillä vaikeuksia löytää yhteisiä juttuja ja harrastuksia. Nykyään hengailemme todella paljon yhdessä ja usein ihan vain juttelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Enää ei ole kiusallisia hiljaisuuksia vaan osaan rentoutua täysin mieheni seurassa. Hän on paras ystäväni. Tunnen olevani rakastettu ja arvostettu hänen seurassaan. Ennen minulla oli vaikeuksia ilmaista ärtymyksen tunteita, koska inhoan konflikteja ja pelkäsin toisen loukkaantuvan tai suuttuvan. Nykyään uskallan jopa kiukutella miehelleni, koska se tuntuu turvalliselta.

Kävin kesällä hyvästelemässä Oulusta paikan, jossa mieheni kosi minua. Tuossa löysin "geokätkön" eli sormuksen ja mieheni polvistui keskellä kivikkoa.

Muutos on melkoinen siihen, kun seurusteluaikana tuli todella paljon pohdittua sitä, onko tämä suhde kuitenkaan meant-to-be. Toiseen, muuttuvaan ihmiseen sitoutuminen tuntui välillä todella pelottavalta. Asiaa ei auttanut se, että monet tutut menivät todella nopealla aikataululla naimisiin ja tuntuivat olevan niin varmoja asiastaan. Toisaalta toisten tuttujen erot lisäsivät pelkoja. Epäilyksiä oli loppuun saakka, ja ne ruokkivat toisiaan entisestään. Kuitenkin toisaalta rakastin miestäni todella paljon, Jumalan johdatus tuntui seurustelumme alussa todella selvältä ja esimerkiksi kihloihin mennessä tuli todella varma ja oikea olo valinnastamme. Niinpä menimme naimisiin ja tällä hetkellä olen pelkästään iloinen, että tein sen valinnan. Vihdoin on tullut se kaipaamani varmuus.

Haluan kertoa noista epäilyistäni täällä blogissa sen takia, että monella muullakin on niitä ja ne kuuluvat minusta asiaan. Toki on pareja, jotka ovat täysin varmoja asiastaan ja menevät ehkä todella nopeasti naimisiin. Mutta moni saattaa seurustella jonkin aikaa tutustuakseen kunnolla ja siinä ajassa ehtii usein tulla epäilyjäkin. Avioliitto kuitenkin on yksi elämän isoimpia päätöksiä, sillä siinä luvataan rakastaa toista loppuelämän niin vaikeina kuin hyvinä aikoina. Siksi on ihan luonnollista pohtia, onko siihen todella valmis juuri tämän ihmisen kanssa.

Tahdon edelleen.

Vaikka monta kertaa olen blogissa sanonut, että aika näyttää mitä tulevaisuus tuo, niin tässäkin se pitää paikkansa. Varmasti meille tulee vielä aviolittossa niitä varjopaikkojakin, mutta nyt ainakin haluan täysillä nauttia siitä, että menee hyvin. Ja yritän myös parhaani tehdä, että meillä säilyisi jatkossakin hyvät välit miehen kanssa ja että anteeksiantoa riittäisi puolin ja toisin.

P.S. Mulla on ihan paras mies, koska se kattoo mun kanssa kissaohjelmia ja on luvannut lähteä mun kans kissakahvilaan! <3

Kun koti jää taakse

Kirjoitin tämän tekstin bussimatkalla Oulusta kohti Helsinkiä 21.8. Tekniset ongelmat ja kiire ovat viivyttäneet sen julkaisua, mutta tässä hieman ajatuksia muutosta etelään.

Muutin Ouluun heti lukion jälkeen ja aloitin opinnot. Olin aiemmin jo asunut ystäväni kanssa kahdestaan vanhempieni omistamassa asunnossa. Silloin kuitenkin kävin vielä joka viikonloppu kotona. Niinpä Ouluun muutto oli vasta se varsinainen itsenäistymisprosessi. Ja kun nyt itseäni vertaan siihen 19-vuotiaaseen tyttöön, huomaan että on tapahtunut valtavaa henkistä kasvua. Oulun vuodet ovat olleet tärkeitä merkkipaaluja kasvuprosessissani.

Oulussa sain myös kuulua aivan upeaan seurakuntaan, joka oikeasti tuntui kuin toiselta kodilta välillä. Sain olla mukana palvelemassa eri tavoin ja oppimassa, mitkä ovat minun vahvuuksiani ja heikkouksiani. Olen saanut olla Jumalan johdatuksessa ja oppia uutta. Kaikkein antoisinta oli kuitenkin olla osana solua, jossa naisten pienryhmässä saimme jakaa elämämme iloja ja suruja toisillemme ja rukoilla yhdessä. Nimenomaan solu on ehkä eniten opettanut minulle Jumalasta ja rohkaissut ajattelemaan asioita omilla aivoilla. Ikävä tulee noita upeita naisia, mutta ystävyys onneksi jatkuu yli välimatkojen.

Pääsykokeiden aikaan oli oikeastaan aika hassua, että minulle tuli aika vahva ajatus siitä, että kyllä minä täällä pääkaupunkiseudulla voisin asua. Hassua se on siksi, koska aina aiemmin on Helsingin suunnilla käydessä tullut täysin päinvastainen reaktio: ihmispaljous on ahdistanut ja tullut sellainen olo, että en minä kuulu tänne. Niin se Jumala johdattaa ja valmistaa. Pitkä matka on tässäkin tultu, koska silloin kun muutin Ouluun, olin ihan pihalla miten bussissa tuli toimia, ja menin vaatekaupan pukukoppiin lukemaan rauhassa karttaa, kun en kadulla kehdannut (mutta löytyi samalla hyvät farkut!). Tässä sitä nyt mennään vielä suurempaan metropoliin ihan hyvillä mielin. Onneksi nykyään kartta löytyy tarpeen tullen puhelimesta, niin ei tarvitse piilotella karttaa...

Vaikka olen siis hyvillä mielin lähdössä uuteen opiskelupaikkaan, on se kuitenkin haikeaa. Vaikein asia on ehkä se, että perheenjäsenistäni asuvat kaikki pohjoisessa, eikä heitä enää voi nähdä yhtä usein kuin ennen. Aiemmin olen saanut olla sisarten lasten kanssa läheisissä väleissä, mutta nyt minusta tuleekin etäisempi Helsingin-täti. Onneksi kääntöpuolena on se, että useampi läheinen ystävä asuu pääkaupunkiseudulla, joten heitä pääsee näkemään paljon useammin kuin ennen. Myös miehen sukulaiset asuvat nyt huomattavasti lähempänä, joten myös heitä voi tavata useammin.

Bussi kulkee ja Oulu jää taakse

Onhan se aina omalla tavallaan surullista jättää yksi elämänvaihe taakse ja aloittaa uusi. Koska gradu on vielä vaiheessa, ei itse yliopisto-opintoja tule juurikaan ikävä. Ajan kanssa varmasti tulee kuitenkin haikeudella muisteltua aikaa Oulun yliopistossa, opiskelukavereita ja tunnelmaa siellä. Toisaalta uusi koulu ja se, miten sopeudun joukkoon jännittää myös. Ja nyt kun lähdin Oulusta, alkaa upota vähitellen tajuntaan sen, että tälle tielleni minä nyt sitten ainakin neljäksi vuodeksi jään. Enää ei ole kotia, minne palata Oulussa. Se tuntuu aika turvattomalta. Onneksi saan olla matkalla ystävien luokse, niin ei olo tunnu ehkä niin orvolta.

Tällä hetkellä on siis vähän alakuloiset tunnelmat, mutta toisaalta surun ja luopumisen tunteen täytyy antaa tulla. Täytyy käsitellä sitä tosiasiaa, että jostain täytyy aina välillä elämässä luopua ja jättää se vanha kunnon turvallinen kupla. Onneksi taustalla on myös innostus tulevista opinnoista ja kaikesta, mitä Jumalalla on tuleville vuosille varattuna. Varmasti mahtavia juttuja, mutta välillä vastoinkäymisiäkin. Onneksi minulla on nyt yhä selkeämmin ympäri Suomen ulottuva tukiverkosto, joka on aina vähintäänkin puhelinsoiton päässä.

Gradun viime metrit

Hei! Blogissa on ollut vähän hiljaista kesän aikana. Heinäkuu hujahti ohi hurjan nopeasti kesätöissä ja elokuun alku onkin sitten mennyt tehokkaasti gradun ja muuttovalmistelujen ynnä muiden asioiden parissa.

Mutta onneksi uurastus palkitaan! Gradu alkaa nimittäin vihdoin viimein olla loppusuoralla. Jihuu! Ajoittain on ollut aika epätoivoinen olo tässä kesän mittaan, kun on tuntunut ettei työ lopu ikinä. Tällä viikolla sitten vihdoin alkoi pilkottaa valo tunnelin päässä.

Kirjojen ja muistiinpanolappusten ympäröimänä tulee töitä tehtyä. Flunssa vielä päätti iskeä päälle, mutta tahdonvoimalla on puskettu.

Huomenna tai viimeistään ylihuomenna koetan saada gradun siihen kuntoon, että voin lähettää sen ohjaajalle viimeisiä kommentteja varten (normaalisti se hoidettaisiin seminaarissa, mutta koska haluan saada paperit ulos mahdollisimman pian Kelan valitusten välttämiseksi, saan homman tällä tavalla hoidettua). Kommenttien pohjalta teen sitten vielä viimeiset korjaukset ja se on valmis!

Ja kyllä tässä välillä ehdittiin onneksi mun 25-vuotissynttäreiden ja ekan hääpäivän kunniaksi käydä Pietarin suunnilla vähän lomailemassa miehen perheen kanssa. Oli mukava reissu ja mukava irtiotto arjesta. Ja pääsin maistelemaan aitoja venäläisiä herkkuja lihahyytelöstä saslikkeihin (lihavartaisiin). Pääasiassa kaikki ruoka oli hyvää, paitsi juuri tuo lihahyytelö oli liian eksoottista. Aiotaan vielä sitten kahdestaan juhlia jälkikäteen ensi viikolla kun on aikaa ainakin hyvän ruuan merkeissä.

Pietarhovin komeita maisemia

Leppoisaa tunnelmaa venäläisellä mökillä. Ja ihana Dasha-kissa, joka vei sekä minun että mieheni sydämen.

Käytiin torilla ostoksilla. Mukaan tarttui muun muassa uudet kengät ja valtavan kokoisia ja makeita vesimeloneja. 

Yritän kirjoittaa lähiaikoina vielä liittyen muuttoon ja Oulusta lähtöön liittyvistä tunnelmista ja myös ajatuksista ekasta avioliittovuodesta. Pysykää kuulolla! ;)

Pääsykokeiden tulokset ja mitä seuraavaksi

Lupailin viimeksi palata blogin pariin heinäkuun alussa, ja tässä nyt vihdoin uusi postaus. Pääsykokeiden tulokset tulivar heti 1.7. Ja sain tietää, että pääsin suorilta sisään opiskelemaan! Edessä on siis muutto pääkaupunkiseudulle, jossa koulu alkaa 22.8. Olin kyllä aika hämilläni, sillä vaikka toivoinkin kovasti pääseväni, en uskaltanut laittaa liikaa toivoa sen varaan. Olin oikeastaan jättänyt kaikki suunnitelmat tulevaisuuden varalle vielä auki, joten nyt kun myönteinen päätös tuli, olen ollut aika pää pyörällä.

Vähitellen olen alkanut prosessoimaan sitä, että muutan kohta pois Oulusta, kaupungista jossa olen asunut melkein kuusi vuotta. Elämä täällä vaihtuu vieraaseen kaupunkiin, josta tunnen vain kourallisen ihmisiä. Muut ystävät ja sukulaiset jäävät tänne Oulun ja Kajaanin korkeudelle. Se tuntuu oudolta ja vähän haikealtakin. Toisaalta olen myös aika innoissani, koska nyt pääsee kokeilemaan jotain aivan erilaista, sukeltamaan ihkauuteen seikkailuun.

Kesäkuun puoella tuli käytyä Espoossa ystävien kauniissa häissä.

Myös opiskelusta olen innoissani, koska koulu on kehuttu ja antaa minulle todella hyvät valmiudet työelämään. Välillä vain huolettaa, että mitä jos en sovi ollenkaan kymmenen hengen ryhmäämme, joka seuraavat neljä vuotta tulee tiiviisti viettämään aikaa yhdessä ja tekemään ryhmätöitä. Yliopistosta en nimittäin saanut kovinkaan montaa hyvää ystävää. Mutta toisaalta kymmenen erilaisen ihmisen joukosta luulisi löytävän edes muutaman sellaisen ihmisen, jonka kanssa kemiat natsaavat, ja toisaalta siihen voi väistämättä sisältyä myös ihmisiä joiden kanssa vain ei tule kovin hyvin toimeen. Toivon, että luokallamme voisi olla hyvä ryhmähenki ja että yhteistyömme sujuisiilman suurempia ongelmia.

Jatkosuunnitelmana on siis muuttaa pk-seudulle ja mies nyt onneksi on lähdössä mukaan. Tämäkin kesä tulee olemaan hyvin kiireinen, kun taas pitää muuttaa ja sain vieläpä töitäkin heinäkuun ajaksi. Sen lisäksi gradu pitäisi saada tehtyä ennen kuin uudet opinnot alkavat. Onneksi pidämme Oulun asunnon vielä elokuun, niin silloin ehtii paremmin pakata ja painaa gradua eteenpäin.

Onneksi kesäkuun puolella oli ihania kesäisiä hetkiä. Ystävien häät olivat upeat ja Juhannuskonferenssissa oli kerrankin upeat ilmat. Vähän rusketusta sain hankittua jopa pintaan. Aika raskas viikko oli vessoja jynssäten ja välissä tilaisuuksissa käyden, mutta hyvä mieli jäi ja sain ainakin itse paljon irti. Ja tietysti tuttuja oli ihanaa nähdä, vaikkei heitä ollutkaan siellä yhtä paljon kuin aiempina vuosina. Pitää jatkossakin kaikesta kiireestä huolimatta yrittää tehdä muutakin kuin käydä töissä, tehdä gradua, pakata ja maata reporankana kotona (työ on aika fyysistä, joten se imee mehut aika hyvin). Olisi mukavaa nimittäin viettää viimeiset ajat Oulussa kavereita ja sukulaisia tavaten. Ja tietenkin nauttia lemivuodenajastani täysin rinnoin.

Ainakin tähän mennessä on ollut tällaisia ihania hetkiä, kun on saanut pysähtyä ja ihailla kesäistä maisemaa.

Kiirettä pitää

Lysähdän sohvalle. Jalkoja särkee ja väsymyskin jo hieman painaa. Olen juuri saanut suurin piirtein kaiken pakatuksi. Pari tuntia on tullut käveltyä ympäri asuntoa tavaroita etsiskellen. "Ai niin, hyttysmyrkky pitää muistaa! Ja sateenvarjo ja missäs se minun pikkulaukkuni nyt olikaan..."

 Huomenna lähdemme kimppakyydillä kohti Espoota, jossa on ystäväni häät lauantaina. Sen jälkeen matka jatkuu jo sunnuntaina kohti Keuruuta, jossa järjestetään taas helluntailaisten Juhannuskonferenssi. Itse konferenssi alkaa vasta keskiviikkona, mutta menemme talkootyöläisiksi wc-huoltoon ja semmoinen 100-200 vessanpönttöä pitäisi talven jäljiltä kuurata puhumattakaan lavuaareista, wc-paperien paikoilleen laitosta ja lattioiden puhtaaksi harjaamisesta. Hommaa siis riittää. Mutta ainakin luvassa on siitä hyvästä sisämajoitus ja ilmaiset ruuat ja tietenkin hyvä mieli.

Nämä kesäkuun ensimmäiset viikot ovat olleet yllättävän kiireisiä. Arkipäivisin yritän saada gradua eteenpäin niin paljon kuin mahdollista. Erityisen paljon työtä on teettänyt se, että yliopiston kirjaston osastoista osa suljetaan koko kesäksi remontin vuoksi. Ja tietenkin niiden joukossa juuri se osasto, josta valtaosa tarvitsemistani kirjoista tulee. Niinpä minun piti pelastaa kaikki teokset, joita vaan voisin tarvita. Siinäpä oli hommaa ensin etsiä kaikki sellaiset kirjat ja sitten käydä lainaamassa ne.

Sen lisäksi on ollut kaikenlaista muutakin menoa: solutapaamisia, bänditreenejä, frisbeegolfia. Ja viikonloppuna oli myös uuden siskontyttöni ja nyt myös kummityttöni ristiäiset (ihana pieni <3). Ne ovat tietenkin olleet mukavia menoja, mutta yllättävän paljon vieneet mehuja minusta. Ja nyt sitten melkein puolitoista viikkoa poissa kotoa. No, pitää koettaa ottaa loman kannalta (emme siis koko aikaa siellä jynssää pönttöjä vaan on siellä tarkoitus myös käydä tilaisuuksissa ja nähdä kavereita. Ja syödä jäätelöä ja nauttia kesästä). Toivon mukaan ei vaan sataisi.

Tänään on kieltämättä ollut ehkä kiireisin päivä aikoihin. Ihan liikaa hommaa.jäänyt taas viime tippaan. Tuli tuossa päivän mittaan jo hienoinen paniikki, mutta ihmeellisesti sitä lopulta ehti kaiken (tai sitten olen vain unohtanut jotain...) Onneksi yhteen velvollisuuten oli helppoa liittää kävelylenkki ja kävinkin tuossa lähimetsikössä ihastelemassa vihreää luontoa. Sadekaan ei haitannut, vaan oli ihanan rauhallista. Siinä hermot saivat levätä hetken.

Palailen taas blogin pariin kunhan taas palaan Ouluun ja jaksan kirjoittaa. Viimeistään heinäkuun alussa tulee varmaankin päivitettyä tilannetta, kun pääsykokeen tulokset tulevat, kääk! Hyvää juhannusta siis teille, rakkaat lukijat ja nauttikaa kesästä!

Pääsykokeet ja kesäfiilis

Nyt saa huokaista helpotuksesta, sillä pääsykokeet ovat ohi. Huhhuijjaa, kyllä ne kovasti jännittivätkin, mikä näkyi myös yöunien vähäisyydessä. Adrenaliinin voimalla kuitenkin jaksoin. Näin jälkikäteen sen sijaan tuli aivan kaamea väsymys. Onneksi armahdin itseni jo etukäteen olemalla vapaalla loppuviikon. Vähitellen alkavat voimat palautua taas, niin että maanantaina jaksaa sitten aloittaa gradun kanssa.

Tarkoitukseni oli mennä pääkaupunkiseudulle jo perjantaina, jotta pääsisin samalla ystäväni polttareihin. Suunnitelmiin kuitenkin tuli muutos, kun torstaina yhtäkkiä valtasi kauhea heikkous, joka selvästi oli jonkin flunssapöpön aiheuttamaa. Vähän sitten ruumiinlämpökin nousi tavallista korkeammalle, joten päätin olevan parasta siirtää lähtöä parilla päivällä eteenpäin ja levätä. Onneksi sairastumisen oireet menivät ohi, ja ainoastaan kurkku oli hieman karhea pääsykoepäivinä.

"Isolla Kirkolla"

Kirkossa oli sisällä ihanan hiljaista. Mukava keidashetki museoissa kiertelyn välillä

Onneksi en ehtinyt varata matkoja ennen kuin sairausoireet iskivät. Niinpä sunnuntaina menin kimppakyydillä mukavassa seurassa Helsinkiin. Majoituin lapsuuteni parhaan ystävän luona. Oli tosi ihanaa nähdä ja pitkästä aikaa jutella ihan kunnolla. Whatsappin kautta kun ei yleensä tule kuin kuulumiset vaihdettua suuripiirteisesti.

Pääsykokeet etenivät siis niin, että ensimmäisenä päivänä oli kolme koetta, joiden perusteella sitten karsittiin osa hakijoista, ja jäljelle jääneet pääsivät vielä yhteen tehtävään ja haastatteluun. Ensimmäisen päivän tehtävissä oli väritystehtävä, kädentaitotehtävä ja kemian koe. Kemian koe oli niistä ehdoton vahvuuteni. Väritystehtäväkin meni ihan mukavasti, vaikka luulen kyllä että varmasti moni onnistui siinä minua paremmin. Kädentaitotehtävä oli kuitenkin kaikista vähiten minun osaamisalaani. Siinä piti nimittäin askarrella pahvimuki ilman mitään muita ohjeita kuin mukin korkeus ja suuaukon säde. Se meni minulta merkilliseksi räpeltämiseksi, mukiin tuli lyijykynätahroja pitkin poikin, ja pohjasta tuli aivan väärän kokoinen.

Juurikin mukitehtävän takia oletin, että en pääsisi toiselle päivälle. Yllätyksekseni nimi kuitenkin löytyi listasta. Seuraavana päivänä oli sitten suuntautumisalan mukainen tehtävä, joka mielestäni meni varsin hyvin. Haastattelu oli vasta kolmantena päivänä, ja se oli melko lyhyt, vain 10 minuuttia. Vaikeaa sanoa, miten se meni. Luulisin kuitenkin, että ainakin innostukseni alaa kohtaan ja toivon mukaan kypsyyteni näkyi läpi. Toki minulla on alaan sopivaa pohjakoulutusta, mikä toivon mukaan katsotaan edukseni. Kuitenkin jäi ihan hyvä mieli pääsykokeista, ja nyt sitten jännitetään, tuleeko tässä eteen muutto pääkaupunkiseudulle syksyllä.

Auringosta nauttimassa Vantaalla

Erityisesti kaksi viimeistä pääsykoepäivää olivat melko lyhyitä, joten minun piti keksiä itselleni tekemistä siksi aikaa, kun ystäväni oli töissä. Kävin toisena päivänä kolmessa museossa (Vantaan kaupunginmuseo, Yliopiston museo ja Museum of broken relationships). Kaikki olivat omalla tavallaan kiinnostavia ja tunnit kuluivat kuin siivillä. Jalat tosin alkoivat melko pian protestoimaan paljosta seisoskelusta. Jonkin verran tuli myös ulkona vietettyä aikaa, kuten joen varrella otetusta kuvasta näkyy. Oli tosi ihana sää koko pääsykokeen ajan, ja ihanan lämmintä. Tuli todellakin nautittua siitä. Kolmantena päivänä shoppailin muun muassa uuden uimapuvun ja kävimme ystäväni kanssa Suomenlinnassa. Samana iltana sitten lähdin yöbussilla kotia kohti.

Hyvä reissu oli siis, vaikka jännityksestä olinkin välillä melkein paniikkikohtauksen partaalla. Tuli mietittyä paljon sitä, että mitä jos sitten muuttaisinkin pääkaupunkiseudulle. Yllättävän mukavalta ajatus jopa tuntui. Löytyi paljon hyviä puolia, kuten kaunis Helsingin keskusta, useampien kasvilajien koristama luonto, paremmat palvelut ja kaupat, hyvät kulkuyhteydet, enemmän oman alan työpaikkoja tarjolla ja tietenkin lyhyemmät yhteydet etelässä asuviin ystäviin. Toisaalta olisi harmi muuttaa pois pohjoisesta, jossa perhe asuisi suhteellisen lähellä ja jossa tunnen oloni turvallisemmaksi ja kotoisammaksi. Sen lisäksi vähän kauhistuttaa se, että joutuisin kenties asumaan eri paikkakunnalla mieheni kanssa. Meillä on jo takana pari vuotta kestänyt kaukosuhde, joten kokemuksesta tiedän ettei erossaolo ole herkkua. Aika kuitenkin näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tosi kivaa olisi kyllä päästä opiskelemaan, eli otan kyllä paikan vastaan mikäli sellainen tarjotaan.

Monta ovea on vielä edessä.

Tuolla reissulla tuli kyllä ihana kesäfiilis. Harmi vain, että lämpötilat nyt laskivat aika reilusti. Mutta ulkona onneksi näyttää ja tuoksuu ihanan kesäiseltä. Ajattelin viikonloppuna vielä lepäillä ja nautiskella, katsella kesäleffoja, lueskella ja siivoilla kun on aikaa. Maanantaina on sitten gradun pariin palaamisen aika.

Pääsykokeisiin valmistautumista ja lepäilyä

Huh. Toukokuu on mennyt niin nopeasti! Vaikea uskoa, että on jo viimeinen kokonainen viikko menossa. Oulussakin ovat nurmet vihertyneet ja lehdet kasvaneet puihin. Eilen oli yli 20 astetta lämmintä ja ihanan kesäistä! Euroviisuvoiton vei Ukraina (yllättävä tulos, mutta ei harmittava sellainen) ja jääkiekossa Leijonat jäivät hopealle upeasta voittoputkesta huolimatta.

Tämän kuvan ottamisesta on jo viikko tai pari, joten ei ihan yhtä vihreää ole vielä kuin nyt. Kuvassa Oulun Linnansaari.

Nämä viime viikot ovat merkinneet minulle melko syvästä väsymyksestä toipumista. Vielä jokin aika sitten joka toinen päivä olin niin väsynyt, että makasin suurimman osan päivästä sängyssä. Nyt onneksi voimat ovat alkaneet jo hieman palautua, niin että olen taas jaksanut pohtia tulevaa ja hoitaa asioita paremmin. Toki edelleen lepäilen paljon, ja esimerkiksi kodin siistinä pitäminen ei vielä onnistu yhtä hyvin kuin jos voimat olisivat normaalit. Teen kuitenkin sen verran kuin jaksan ja yritän parhaani mukaan toipua. 

Ehkä suurin saavutukseni on se, että voimia liikuntaan on alkanut taas riittää. Tuolla ulkona on ihanaa lenkkeillä, kun kesän tuoksut kiemurtelevat jo nenään. Yritän kovasti vahvistaa heikoiksi päässeitä pohkeitani, joita vähäisestäkin juoksupyrähdyksestä alkaa särkeä. Hiljaa hyvä tulee. Erityisen ihanaa on ollut käydä lenkkipoluilla, jotka ovat vähän enemmän metsässä. Luonnon keskellä maalaistytön sieluni vasta saa levätä.

Tällainen aarre kukkivia ketunleipiä löytyi lenkkipolun varrelta

Pääsykoekin alkaa alle viikon päästä - iik! Olen yrittänyt valmistautua parhaani mukaan. Pääsykoekirjoja ei onneksi ole tarvinnut alkaa pänttäämään, ainoastaan kemian lukion ykköskurssia on ollut tarpeen kertailla. Ja se on ollut ihan hauskaa, etenkin kun kemiaa sivuaineenaan opiskellut aviomies osaa selittää, jos jokin jää epäselväksi. Lainasin kirjastosta oppikirjaksi Reaktio-nimisen lukiokirjan ja on ollut hyvä kirja! Eipä ole koskaan tullut mietittyä lukiokirjojen eroja, mutta tässä on jotenkin tosi kiva rakenne käsitellä asioita.

Tuon lisäksi olen taitellut origameja ja värittänyt "aikuisten värityskirja" -tyyppisiä kuvia, jotka tulostin itselleni. Pääsykokeessa nimittäin on ainakin ennen origamitaittelutehtävä sekä väritystehtävä. Toki ei ole satavarmaa, että nämä samat tehtävät ovat tänäkin vuonna, mutta ainakin laadukkaat värikynät kehotettiin ottamaaan mukaan pääsykoekutsussa. Sen lisäksi pitää tosin ottaa muun muassa liimapuikko ja sakset, joten voihan siellä ollakin jotakin erityyppistä askartelua tällä kertaa. Kaikista mystisin ohje on kuitenkin se, että kokeeseen täytyy ottaa mukaan 2-3 pyykkipoikaa. Olen yrittänyt pohtia, mitä kummaa niillä oikein olisi tarkoitus tehdä. Purkaa osiin rikkomatta? Maalata jotenkin siististi? Ei hajua.

Tällaisen leijonan värittelin jokin aika sitten. Ikävä kyllä kamera haalistaa hirveästi värejä :/ Anteeksi siis huono kuva.

Origamisatoa.

Pääsykoe tietenkin jännittää, mutta olen kuitenkin yrittänyt ottaa melko rennosti. Yritän parhaani, ja jos se ei riitä, maailma ei kaadu siihen. Sitten voi alkaa hakea töitä ja suunnitella seuraavia askeleita. Kesäni vietän nyt niin, että koska gradu jäi lopulta puolitiehen, on se sitten seuraavien kuukausien urakka. Tietysti, jos jotain kesätöitäkin ilmaantuu rinnalla tehtäväksi, niin sehän olisi vain mukavaa saada lisätienestejä.

Pienen hetken tuossa väsymyksen keskellä tunsin itseni jokseenkin epäonnistuneeksi, kun en onnistunut edes kuudessa vuodessa valmistumaan. Aina asiat eivät kuitenkaan mene niin kuin on suunnitellut, ja minullakin taustalla on monia muita asioita eikä vain oma laiskuus. Aion kuitenkin ne maisterin paperit saada vielä käsiini, vaikkakin vähän myöhemmin kuin olisin halunnut. Parempi kuitenkin oli ottaa aikaa levätä eikä väkisin painaa ja sitten toipua burn outista monta kuukautta. Uudella innolla sitten gradun kimppuun kesäkuun puolella.

Tällainen upea auringonlasku näkyi asuntomme ikkunasta. Sekä auringonlaskut että nousut näkyvät kauniisti tähän.

Meidän kotielämästä muuten voisi sen verran sanoa, että olemme mieheni kanssa molemmat olleet kotona, kun mieheni on jonkin aikaa sairaslomalla. Yllättävän hyvin olemme toisiamme jaksaneet. Minä olen enemmän kiukutellut, mutta ei kyllä mitään suurempia riitoja ole ollut. Pääasiassa arki yhdessä on tosi mukavaa. Ehkä parhaiten tilannetta kuvaa se, kun viime viikolla valvoimme yhtenä yönä noin viiteen aamuyöstä katsellen hassuja Youtube-videoita ja katsellen kaunista auringonnousua. Olen kyllä hyvin tyytyväinen avioliittoomme ja siihen, kuinka hyvin viihdymme yhdessä. Tuntuu aina vaikealta lähteä kotoa minnekään pitemmäksi aikaa, kun tulee heti miestä ikävä. Hassua, koska oletin käyvän toisin päin! Kaiken väsymyksen keskellä elämässäni olen saanut ymmärtää, että elämässäni on kaikesta huolimatta niin paljon hyvää ja olen niin äärettömän kiitollinen erityisesti tuosta miehestä, joka jaksaa minua rohkaista ja piristää ja halata hyvinä ja huonoina päivinä.