Hyvä alkuviikko

Tämän viikon alkupuoli on ollut vähän rankka, koska meillä on ollut kemian labroja nyt kolmena päivänä noin 6 tuntia päivään. Toisaalta oli kiva, että ne sai nopeasti alta pois, mutta toisaalta yhteen pötköön se oli yllättävän rankkaa, erityisesti kun loppupäivästä olisi pitänyt kaivaa looginen päättelykyky aivojen perukoilta esiin ja laskea, kuinka 2-molaarisesta suolahaposta saadaan 0,1-molaarista. Ei riitä aivokapasiteetti, ei.

Onneksi näihin rankkoihin päiviin mahtui myös monta ilonaihetta. Maanantaina tulin kotiin väsyneenä, mutta mieli piristyi kummasti, kun huomasin graduni tulleen hyväksytyksi arvosanalla 4 (toiseksi paras)! On pitänyt pari päivää ihan sulatella sitä, että nyt se on ihan oikeasti ohi ja 24.11. minä valmistun Filosofian maisteriksi. Ja ihanaa, että kova työni palkittiin noin hyvällä arvosanalla. Viitosta en odottanutkaan saavani, koska gradusta sen saavat vain ne, jotka ovat tehneet aivan huippuhyvän gradun. Olen siis todella tyytyväinen neloseeni. Nyt on jäljellä enää se, että lähetän tutkintotodistushakemuksen yliopistolle ja sitten yliopisto olisi käyty. Aika hurjaa, kun jossain vaiheessa tuntui, että ei tämä lopu ikinä, mutta tässä sitä nyt ollaan!

Tiistain ilonaiheena oli se, että kävin hakemassa paketin, joka sisälsi uuden läppärini. Edellinen läppäri on melkein 6,5 vuotta vanha, ja sen kyllä huomaa. Näppäimet ovat toimineet kunnolla viimeksi kolme vuotta sitten, joten sen jälkeen olen käyttänyt erillistä näppäimistöä. Sen lisäksi netti on pätkinyt välillä todella häiritsevästi ja kaiken huippuna koneella on ollut käynnistymisvaikeuksia. Esimerkiksi kun kirjoitin viimeistä esseetä tutkintoa varten tuossa pari viikkoa sitten ja saunan jälkeen aioin tarkistaa sen loppuun ennen arvosteltavaksi lähettämistä, kone jäi hurraamaan ikään kuin valmiustilaan eikä käynnistynyt. Meinasi itku jo tulla, kun varmuuskopiointi oli unohtunut ja monen päivän työ oli menossa hukkaan. Onneksi kuitenkin vuodet ovat opettaneet koneen niksit ja vanha kunnon kikka antaa koneen ylikuumentua ja sammua siten itsekseen sai sen käynnistymään.

Vanha ja kovia kokenut vanha koneeni pääsee eläkkeelle

Ymmärrätte siis, että ei tuollaisella koneella voi enää jatkaa, kun se saattaa hajota milloin tahansa. Niinpä oli aika ostaa uusi. Onneksi miehelläni on ystäviä, joilla oli vinkata paikka, josta saa ostettua käytettyjä toimistoläppäreitä. Saimme siis hyvän koneen ostettua halvalla. Uusi koneeni on siis pieni ja näppärä Lenovon Thinkpad X230. Vaikka läppäri on käytetty, se vaikuttaa aivan uuden veroiselta. On ihanaa, kun voi kirjoittaa koneen omalla näppäimistöllä ja netin pätkiminen ei haittaa työskentelyä. Lisäksi vanha koneeni tosiaan ylikuumeni todella helposti ja päästi kauhean kovaa ääntä. Tämä taas on tosi hiljainen siihen verrattuna.

Uusi koneeni

Keskiviikkoa piristi se, että tänne pääkaupunkiseudullekin satoi reilu kerros lunta. En ole mikään kauhean innokas talvi-ihminen, mutta kyllä lumi mielestäni kuuluu marraskuuhun. Marraskuu on mielestäni kaikista ankein kuukausi ilman lunta: on pimeää, harmaata ja puut ovat paljaita. Sen sijaan heti kun lunta sataa vähänkin, valon määrä moninkertaistuu ja ankeus peittyy. Siksi olin lumisateesta iloinen. Onneksi ei tosin tarvinnut mennä junalla minnekään, koska koulusta lähtiessäni vilkaisin alikulkutunnelissa juna-aikatauluja ja kaikki junat olivat myöhässä. Joten kaikille lumen tulo ei varmaankaan ollut mieleen.

Ihanaa, kun lumi ei sulanut heti pois.

Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa tätä viikkoa eteenpäin. Hyvää loppuviikkoa myös teille, lukijat!

Uusi koti ja uusi elämä

Elämä Vantaalla alkoi jo noin kaksi kuukautta sitten, joten eiköhän vihdoin ole aika kertoa, kuinka täällä on sujunut. Elämä on asettunut uomiinsa ja tänne on ehtinyt jo hieman sopeutua.

Muutto itsessään sujui melko näppärästi täällä päässä. Päädyimme ottamaan käyttöömme muuttofirman, koska pakettiauton vuokra ja bensakulut olisivat tulleet aika lailla yhtä kalliiksi. Onneksi ystävä sattui suosittelemaan firmaa, joka kuljetti tavaramme edullisesti. Ainoa miinus oli siinä, että aikataulut heittivät aika paljon. Olimme ystävän luona Espoossa majailemassa, kun saimme puhelun firmalta. He sanoivat, että ovat uudella asunnollamme puolen tunnin-tunnin päästä. No, me tosiaan olimme Espoossa täysin valmistautumattomina lähtöön emmekä millään olisi ehtineet paikalle ajoissa. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät. Firman miehet olivat tullessamme kantaneet paljon tavaraa porrastasanteelle, josta he sitten kantoivat ne asuntoon. Olin hyvästä palvelusta kiitollinen, koska miehelläni oli selkä kipeänä ja minulla taas oli melko mojova flunssa. Eli aika hirveät olosuhteet muuttoon, jos olisimme joutuneet itse kantamaan tavarat.

Tältä näytti alun purkamisvaiheessa olohuone

Seuraavaksi tietenkin piti alkaa purkamaan tavaraa. Koska minulla oli kaksi koulua sen lisäksi samaan aikaan päällä, päädyin purkamaan välttämättömimmät, kuten keittiön tavarat, suurimman osan vaatteista ynnä muut jokapäiväiset tavarat. Sen lisäksi sain kirjahyllyn melko pian täytettyä. Pyykin- ja astianpesukoneiden kanssa piti hieman säätää, mutta nekin saimme onneksi pian paikalleen. Muutoin olen vähitellen purkanut tavaraa, kun olen ehtinyt ja jaksanut. Suurin osa alkaa olla purettuna ja tänä viikonloppuna luultavasti puran paljon lisää vielä. Ovensuussa vain odottaa valtava laatikkokasa, josta pitäisi alkaa viemään vähitellen varastoon.

Tämä kasa pitäisi saada rahdattua varastoon...

Ehkä senkään takia purkaminen ei ole innostanut eikä blogipäivityksen kirjoittaminen huvittanut, että aluksi epäilin pitkään asunnon sisäilmassa olevan ongelmia. Minulla nimittäin oli ainakin ensimmäisen kuukauden ajan melko pahat astmaoireet, erityisesti yskää ja ääni painuksissa. Koska minulla tosiaan oli flunssa silloin kun muutimme, ei aluksi voinut suoraan sanoa, johtuivatko oireet siitä vai jostain muusta. Kun flunssa muuten parani, mutta oireet eivät hävinneet, alkoi huolestuttaa. Ajatus uudesta muutosta ahdisti, mutta toisaalta pelotti myös tänne jääminen jos se tuhoaisi terveyteni. Yksi ystävä kuitenkin lopulta sanoi, että kyse voi olla ihan vain liiasta pölystä ja että kannattaa siivota kunnolla. En ollut viitsinyt kunnolla vielä nimittäin siivota purkamattomien laatikoiden ynnä muiden ollessa tiellä. Noudatin ystävän neuvoa ja ihme ja kumma - oireet alkoivat hävitä. On aivan valtavan huojentavaa, ettei taas tarvitse käydä läpi muuttoruljanssia! Olen niin kiitollinen siitä. Varsinkin kun tämä kämppä on todella hyväkuntoinen ja tilava ja sen lisäksi halpa, kiitos HOASin.

Valokuvauskurssilta saimme lainaan tehtäviä varten järjestelmäkamerat. Tuli nämä kolme kuvaa sisustusyksityskohdista napsaistua sillä.

Uudessa koulussakin kaikki on sujunut hyvin. Luokkakaverit ovat mukavia ja toivon mukaan meille tulee hyvä luokkahenki, kunhan pääsemme kunnolla hommiin. Nyt on ollut vasta johdantokursseja, kemiaa ja valokuvauskurssi eli ei varsinaisesti oman alamme erikoiskursseja vielä. Jonkun mielestä kemia voi kuulostaa aika kamalalta, mutta minusta se oli todella kivaa! Tykkäsin lukiossa kemiasta ja olisin halunnut lukea sitä enemmänkin kuin kaksi pakollista kurssia. En kuitenkaan keksinyt, miten se olisi sopinut selkeästi humanistiseen alaan viittaaviin muihin aineisiini. No, tässä sitä ollaan, kulttuurialalla, johon kuuluu keskeisesti myös kemiaa.

Valokuvauskurssia taas jännitin hieman etukäteen, koska en ollut käyttänyt järjestelmäkameraa paljon ollenkaan. Perusasioista lähdettiin kuitenkin liikkeelle ja loppujen lopuksi kurssi oli aivan mahtava. Suurin osa kurssista oli käytännön harjoitustöitä, joissa kyllä oppi todella hyvin erityisesti meidän alallemme tärkeää kuvaamista. Tykkäsin myös kurssin opettajasta todella paljon. Tähän mennessä siis on mennyt todella hyvin, mutta edelleen jännittää se, kun oikeasti pääsemme tekemään oman alamme harjoitustöitä. En ole vieläkään täysin luottavainen sen suhteen, olenko tarpeeksi pikkutarkka ja visuaalisesti lahjakas tälle alalle, mutta sen näkee myöhemmin.

Yleisesti elämä Vantaalla tuntuu varsin mukavalta. Asumme Jokiniemessä lähellä Tikkurilaa, ja täällä on mukavaa pikkukaupungin tunnelmaa. Iltaisin liikkuminen ei juurikaan pelota, metsää ja peltoakin löytyy läheltä ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Olemme käyneet kerran Vantaan Minttukirkossa, joka on tässä melko lähellä. Siellä oli mukava tunnelma, joten siellä voisimme käydä enemmänkin. Nyt vain on ollut liikaa kiireitä, joten emme ole ehtineet aikoihin käymään siellä. Tietenkin edelleen surettaa se, että perhettä ei pääse niin helposti tapaamaan. Ennen matkaan meni se pari tuntia, nyt junalla 6-8 tuntia ja halpoja lentojakin löytyy Ouluun harvoin. Onneksi täälää kuitenkin viihtyy hyvin ja elämässä on uusia jännittäviä haasteita, joihin on mukavaa tarttua.

Mihin sitä on oikein tultu, kun lähiympäristöstä löytyy samasta maisemasta peltoa ja tehdas...?

Loma täynnä kokkausta

Tällä viikolla on täällä etelässä ollut syyslomaa. Puolet siitä tosin meni loppujen yliopisto-opintojen kanssa, mutta on tässä onneksi ehtinyt ihan vain lomaillakin vähän. Unirytmi on ainakin päässyt pahasti sekoamaan. Maanantaista tulee raskas päivä, huoh.

En tiedä, onko minulla vihdoin aktivoituneet jotkin emäntägeenit, kun loman aikana on tullut erityisen paljon testailtua erilaisia ruoka- ja leivontaohjeita. Kymmenen vuotta sitten olisin nauranut ajatukselle siitä, että käytän lomallani aikaa ruoanlaittoon. Haha, niin sitä aikuistuessa muuttuu. Jaan joka tapauksessa näitä kokemuksia teille lukijoillekin.

Jonkin aikaa sitten osallistuin tutkimukseen, jossa aiheena oli perunan käyttö. Tutkimuksen lopuksi annettiin itsetekoisten perunalastujen ohje. Resepti on pitkään ollut minulla tallessa valmiina kokeiltavaksi, mutta vasta viiime viikonloppuna herkkuhimossa päätin sitä kokeilla kun jääkaappiin unohtunut 2 kg perunasäkin neljäsosa oli päässyt jo osittain pilaantumaan. Tuli siis pelastettua vielä kunnossa olevat perunayksilöt tätä varten

Sipsit tehtiin siten, että esimerkiksi juustöhöylällä leikattiin ohuita lastuja. Niihin lisättiin öljyä ja haluamiaan mausteita. Sitten ne laitettiin uunipellille ja uuniin pastumaan n. 10 minuutiksi. Saamani ohje oli melko suuripiirteinen ja olisinkin kaivannut vähän tarkempia ohjeita siitä, millaisia valmiit lastut olisivat. Googletin paistovaiheessa vielä ohjeita ja huomasinkin, että omatekoisia sipsejä olisi voinut tehdä paljon helpommin mikrossa. Voi olla, että joskus vielä kokeilen, sillä uunissa paistetut lastut olivat pettymys. Niissä jäi joko keskikohta löysäksi tai sitten koko hoito meni ylikypsäksi. Jotain mätää oli siis paistolämpötiloissa tai muissa. Toki lastut saattoivat myös olla liian paksuja, koska juustohöylällämme niistä ei saanut kovin ohuita. Voisi siis kokeilla esimerkiksi kuorimaveitsellä tehdä ensi kerralla ohuempia.

Toinen kokeilu oli paljon kehuttu corn flakes -leivitys kanafileille. Itse rakastan kananugetteja, joten olin aika innoissani tästä. Kanafileet siis kieritellään ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja vielä corn flakes -murskassa. Kuulostaa helpolta, ja varmasti sitä onkin kunhan ensi kerralla muistaisi ottaa ne kanafileet hyvissä ajoin pakastimesta sulamaan. Nyt meni varmaan puoli tuntia siihen, että lämmitin kanoja miedolla lämmöllä mikrossa, jotta sain ne irti toisistaan... Sitten valitsin vielä työläämmän vaihtoehdon paistamiseen eli päätin paistaa kanat pannulla. Ajattelin, että lopputulos olisi siten ehkä rapeampi. No, siinpäpä yrität saada vielä sisältä vähän kohmeisia kanoja kypsäksi polttamatta leivitystä... Mutta lopputulos oli ihan hyvä kuitenkin. Ainoa haitta oli vain lievän kärtsääntymisen lisäksi se, että leivitys irtoili aika paljon, koska kääntelin kanoja pannulla niin paljon palamisen minimoimiseksi. Ensi kerralla voisi kokeilla uunissa. Ja sulaneilla kanoilla. Mutta suosittelen testaamaan. Ainakin tuo vähän vaihtelua.

Kanoja pannulla. Vähän se pinta irtoili, mutta hyvää oli silti.

Kanojen kanssa samana päivänä tuli myös tehtyä kinkkupiirakkaa kaupan lehtitaikinapohjalla. Olen siis aina ennen tehnyt pohjan itse, koska siitä vaan tulee tosi hyvää niin. Olin aikonut tehdä piirakan jo viikkoa aiemmin, kun ystäviä oli tulossa meillä käymään, mutta en sitten ehtinytkään silloin. Nyt kinkkusuikaleista oli menossa päiväys, joten piirakka oli lopulta tehtävä. Mukaan pääsi kinkkujen lisäksi sipulia ja rutkasti juustoa. Mokasin homman ensin, koska en esipaistanut taikinaa. Umpiraa'aksihan se sitten jäi. Laitoin piirakan vielä uudestaan uuniin alatasolla ja se kypsytti taikinaa vielä mukavasti polttamatta pintaa. Ihan hyvä piiras siitä tuli, mies ainakin kehui paljon. Itse tosin edelleen pidän itsetehdystä taikinasta enemmän. Mutta mukava tietää, että jos ei jaksa joka kerta sitä tehdä, niin aina voi ostaa valmistaikinaa ja se kelpaa ihan hyvin.

Moni piirakka päältä kaunis... Muuten näyttää hyvältä, mutta pohja aivan raaka.

Kolmas kokeilu syntyi siitä, että meillä oli muutama banaani jäänyt syömättä ja ne olivat jo kauttaaltaan ruskeita. Muistin yhden tuttuni jakaneen blogissaan banaanileivän reseptin ja kertoneen, että mitä mustempi banaani, sen parempi. Niinpä laitoin reseptin kokeiluun. Ikävä kyllä resepti on nyt kadonnut johonkin, joten en voi sitä jakaa tähän. Mutta tosi hyvää siitä tuli, vaikka vähän sovelsimmekin muun muassa fariini- ja vaniljasokerin puutetta lisäämällä vaaherasiirappia ja kanelia. Tulos oli kuivakakkumainen ja se maistui todella ihanasti banaanille. Todellakin suosittelen kokeilemaan, netistä varmasti löytyy monenlaisia ohjeita, joista voi valikoida omaan käyttöön sopivan.

Ennen uuniin menoa. Meillä ei ollut leipävuokaa, joten laitoimme tuollaiseen pyöreään.

Valmis banaanileipä.

Mmmm. Oli se vaan herkkua. Tuossa oli muuten sekä sisällä että päällä mantelirouhetta. Oli namia.

Melkoista kohellusta olivat taas nämä ruokakokeilut, mutta ensi kerralla sitten osaa ottaa oppia ensikokeilun virheistä. Ja pääasia tietysti, että oli hauskaa!

Muistoja kesältä

Syksy alkaa olla jo pitkällä. Syksy on ihan mukava vuodenaika, mutta kaikkein eniten pidän kesän valoisuudesta ja lämmöstä. Puhelimen kameraan kertyi kesän aikana kaikenlaista, mitä ei tullut blogin puolella julkaistua. Tässä pieni katsaus:

Tämä kuva on entisen kotimme pihalta. Kauniisti kukkivat tällaiset puut alkukesästä.

Tämä ja alempi kuva ovat Oulun Hietasaaresta. Ehdin vielä kesällä löytää tällaisenkin rauhan tyyssijan sieltä.

Sainpahan edes kerran kesän aikana käytyä torilla ostamassa metrilakuja ja mansikoita.

Oulujärven Ärjänsaari on upea paikka, jonne perheemme moottoriveneellä hurauttaa mukavasti.

Tulipa sanottua kesällä hyvästit myös lapsuudenkodilleni, jonka "pieni pintaremontti" paisui ensin näihin mittoihin ja lopulta päätyi purettavaksi.

Venäjän reissun kuvia aiemmin jo julkaisinkin vähän, tässä vielä muutama lisää. Pietarhovi.

Dasha on niin ihana, että pakko vielä laitta hänestä yksi kuva <3

Viipurin maisemia.

Olen rakastunut

Täytyy kyllä myöntää, että olen rakastunut. On usein hyvin auvoisa, onnellinen ja haaveellinen olo ja paljon helliä tunteita. Kun olen miehestäni erossa, tulee jo puolessa päivässä välillä ikävä. Hääpäivästä tulee kohta vuosi ja kaksi kuukautta jo täyteen ja tuntuu muuten todella hyvältä. Olen jostain syystä vähän arastellut kirjoittaa tätä blogiin, mutta täytyy myöntää että meillä on avioliitossa nyt jotenkin tosi hyvä kausi menossa. Viihdymme mieheni kanssa todella hyvin yhdessä, meillä on tosi hauskaa ja edelleen kuljemme paljon käsi kädessä.

Tämä ei tarkoita, että kaikki menisi koko ajan todella täydellisesti meidän elämässä. Ihan avioliiton alussa meidän piti totutella siihen, että asumme saman katon alla. Se aiheutti alkuun paljon konflikteja välillemme eivätkä omat itsetunto-ongelmani auttaneet asiaa. Vuoden alussa mieheni alkoi huomattavasti väsyä ja nyt hän on ollut kohta puoli vuotta sairaslomalla, eikä se ole ollut helppoa meille kummallekaan. Väsyin itsekin, kun vastuu kotitöistä ja vähän kaikesta muustakin kaatui minun harteilleni rankan koulunkäynnin lisäksi.

Kaikista vaikeuksista olemme kuitenkin selvinneet tähän asti yhdessä. Luottamuksemme toisiamme kohtaan on kasvanut todella paljon ja osaamme myös kommunikoida paljon paremmin sekä selvittää konfliktit. Mielestäni suhteemme voi paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka seurusteluaikanakin oli todella auvoista ja ihanaa varsinkin alussa, meillä oli välillä vaikeuksia löytää yhteisiä juttuja ja harrastuksia. Nykyään hengailemme todella paljon yhdessä ja usein ihan vain juttelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Enää ei ole kiusallisia hiljaisuuksia vaan osaan rentoutua täysin mieheni seurassa. Hän on paras ystäväni. Tunnen olevani rakastettu ja arvostettu hänen seurassaan. Ennen minulla oli vaikeuksia ilmaista ärtymyksen tunteita, koska inhoan konflikteja ja pelkäsin toisen loukkaantuvan tai suuttuvan. Nykyään uskallan jopa kiukutella miehelleni, koska se tuntuu turvalliselta.

Kävin kesällä hyvästelemässä Oulusta paikan, jossa mieheni kosi minua. Tuossa löysin "geokätkön" eli sormuksen ja mieheni polvistui keskellä kivikkoa.

Muutos on melkoinen siihen, kun seurusteluaikana tuli todella paljon pohdittua sitä, onko tämä suhde kuitenkaan meant-to-be. Toiseen, muuttuvaan ihmiseen sitoutuminen tuntui välillä todella pelottavalta. Asiaa ei auttanut se, että monet tutut menivät todella nopealla aikataululla naimisiin ja tuntuivat olevan niin varmoja asiastaan. Toisaalta toisten tuttujen erot lisäsivät pelkoja. Epäilyksiä oli loppuun saakka, ja ne ruokkivat toisiaan entisestään. Kuitenkin toisaalta rakastin miestäni todella paljon, Jumalan johdatus tuntui seurustelumme alussa todella selvältä ja esimerkiksi kihloihin mennessä tuli todella varma ja oikea olo valinnastamme. Niinpä menimme naimisiin ja tällä hetkellä olen pelkästään iloinen, että tein sen valinnan. Vihdoin on tullut se kaipaamani varmuus.

Haluan kertoa noista epäilyistäni täällä blogissa sen takia, että monella muullakin on niitä ja ne kuuluvat minusta asiaan. Toki on pareja, jotka ovat täysin varmoja asiastaan ja menevät ehkä todella nopeasti naimisiin. Mutta moni saattaa seurustella jonkin aikaa tutustuakseen kunnolla ja siinä ajassa ehtii usein tulla epäilyjäkin. Avioliitto kuitenkin on yksi elämän isoimpia päätöksiä, sillä siinä luvataan rakastaa toista loppuelämän niin vaikeina kuin hyvinä aikoina. Siksi on ihan luonnollista pohtia, onko siihen todella valmis juuri tämän ihmisen kanssa.

Tahdon edelleen.

Vaikka monta kertaa olen blogissa sanonut, että aika näyttää mitä tulevaisuus tuo, niin tässäkin se pitää paikkansa. Varmasti meille tulee vielä aviolittossa niitä varjopaikkojakin, mutta nyt ainakin haluan täysillä nauttia siitä, että menee hyvin. Ja yritän myös parhaani tehdä, että meillä säilyisi jatkossakin hyvät välit miehen kanssa ja että anteeksiantoa riittäisi puolin ja toisin.

P.S. Mulla on ihan paras mies, koska se kattoo mun kanssa kissaohjelmia ja on luvannut lähteä mun kans kissakahvilaan! <3

Kun koti jää taakse

Kirjoitin tämän tekstin bussimatkalla Oulusta kohti Helsinkiä 21.8. Tekniset ongelmat ja kiire ovat viivyttäneet sen julkaisua, mutta tässä hieman ajatuksia muutosta etelään.

Muutin Ouluun heti lukion jälkeen ja aloitin opinnot. Olin aiemmin jo asunut ystäväni kanssa kahdestaan vanhempieni omistamassa asunnossa. Silloin kuitenkin kävin vielä joka viikonloppu kotona. Niinpä Ouluun muutto oli vasta se varsinainen itsenäistymisprosessi. Ja kun nyt itseäni vertaan siihen 19-vuotiaaseen tyttöön, huomaan että on tapahtunut valtavaa henkistä kasvua. Oulun vuodet ovat olleet tärkeitä merkkipaaluja kasvuprosessissani.

Oulussa sain myös kuulua aivan upeaan seurakuntaan, joka oikeasti tuntui kuin toiselta kodilta välillä. Sain olla mukana palvelemassa eri tavoin ja oppimassa, mitkä ovat minun vahvuuksiani ja heikkouksiani. Olen saanut olla Jumalan johdatuksessa ja oppia uutta. Kaikkein antoisinta oli kuitenkin olla osana solua, jossa naisten pienryhmässä saimme jakaa elämämme iloja ja suruja toisillemme ja rukoilla yhdessä. Nimenomaan solu on ehkä eniten opettanut minulle Jumalasta ja rohkaissut ajattelemaan asioita omilla aivoilla. Ikävä tulee noita upeita naisia, mutta ystävyys onneksi jatkuu yli välimatkojen.

Pääsykokeiden aikaan oli oikeastaan aika hassua, että minulle tuli aika vahva ajatus siitä, että kyllä minä täällä pääkaupunkiseudulla voisin asua. Hassua se on siksi, koska aina aiemmin on Helsingin suunnilla käydessä tullut täysin päinvastainen reaktio: ihmispaljous on ahdistanut ja tullut sellainen olo, että en minä kuulu tänne. Niin se Jumala johdattaa ja valmistaa. Pitkä matka on tässäkin tultu, koska silloin kun muutin Ouluun, olin ihan pihalla miten bussissa tuli toimia, ja menin vaatekaupan pukukoppiin lukemaan rauhassa karttaa, kun en kadulla kehdannut (mutta löytyi samalla hyvät farkut!). Tässä sitä nyt mennään vielä suurempaan metropoliin ihan hyvillä mielin. Onneksi nykyään kartta löytyy tarpeen tullen puhelimesta, niin ei tarvitse piilotella karttaa...

Vaikka olen siis hyvillä mielin lähdössä uuteen opiskelupaikkaan, on se kuitenkin haikeaa. Vaikein asia on ehkä se, että perheenjäsenistäni asuvat kaikki pohjoisessa, eikä heitä enää voi nähdä yhtä usein kuin ennen. Aiemmin olen saanut olla sisarten lasten kanssa läheisissä väleissä, mutta nyt minusta tuleekin etäisempi Helsingin-täti. Onneksi kääntöpuolena on se, että useampi läheinen ystävä asuu pääkaupunkiseudulla, joten heitä pääsee näkemään paljon useammin kuin ennen. Myös miehen sukulaiset asuvat nyt huomattavasti lähempänä, joten myös heitä voi tavata useammin.

Bussi kulkee ja Oulu jää taakse

Onhan se aina omalla tavallaan surullista jättää yksi elämänvaihe taakse ja aloittaa uusi. Koska gradu on vielä vaiheessa, ei itse yliopisto-opintoja tule juurikaan ikävä. Ajan kanssa varmasti tulee kuitenkin haikeudella muisteltua aikaa Oulun yliopistossa, opiskelukavereita ja tunnelmaa siellä. Toisaalta uusi koulu ja se, miten sopeudun joukkoon jännittää myös. Ja nyt kun lähdin Oulusta, alkaa upota vähitellen tajuntaan sen, että tälle tielleni minä nyt sitten ainakin neljäksi vuodeksi jään. Enää ei ole kotia, minne palata Oulussa. Se tuntuu aika turvattomalta. Onneksi saan olla matkalla ystävien luokse, niin ei olo tunnu ehkä niin orvolta.

Tällä hetkellä on siis vähän alakuloiset tunnelmat, mutta toisaalta surun ja luopumisen tunteen täytyy antaa tulla. Täytyy käsitellä sitä tosiasiaa, että jostain täytyy aina välillä elämässä luopua ja jättää se vanha kunnon turvallinen kupla. Onneksi taustalla on myös innostus tulevista opinnoista ja kaikesta, mitä Jumalalla on tuleville vuosille varattuna. Varmasti mahtavia juttuja, mutta välillä vastoinkäymisiäkin. Onneksi minulla on nyt yhä selkeämmin ympäri Suomen ulottuva tukiverkosto, joka on aina vähintäänkin puhelinsoiton päässä.

Gradun viime metrit

Hei! Blogissa on ollut vähän hiljaista kesän aikana. Heinäkuu hujahti ohi hurjan nopeasti kesätöissä ja elokuun alku onkin sitten mennyt tehokkaasti gradun ja muuttovalmistelujen ynnä muiden asioiden parissa.

Mutta onneksi uurastus palkitaan! Gradu alkaa nimittäin vihdoin viimein olla loppusuoralla. Jihuu! Ajoittain on ollut aika epätoivoinen olo tässä kesän mittaan, kun on tuntunut ettei työ lopu ikinä. Tällä viikolla sitten vihdoin alkoi pilkottaa valo tunnelin päässä.

Kirjojen ja muistiinpanolappusten ympäröimänä tulee töitä tehtyä. Flunssa vielä päätti iskeä päälle, mutta tahdonvoimalla on puskettu.

Huomenna tai viimeistään ylihuomenna koetan saada gradun siihen kuntoon, että voin lähettää sen ohjaajalle viimeisiä kommentteja varten (normaalisti se hoidettaisiin seminaarissa, mutta koska haluan saada paperit ulos mahdollisimman pian Kelan valitusten välttämiseksi, saan homman tällä tavalla hoidettua). Kommenttien pohjalta teen sitten vielä viimeiset korjaukset ja se on valmis!

Ja kyllä tässä välillä ehdittiin onneksi mun 25-vuotissynttäreiden ja ekan hääpäivän kunniaksi käydä Pietarin suunnilla vähän lomailemassa miehen perheen kanssa. Oli mukava reissu ja mukava irtiotto arjesta. Ja pääsin maistelemaan aitoja venäläisiä herkkuja lihahyytelöstä saslikkeihin (lihavartaisiin). Pääasiassa kaikki ruoka oli hyvää, paitsi juuri tuo lihahyytelö oli liian eksoottista. Aiotaan vielä sitten kahdestaan juhlia jälkikäteen ensi viikolla kun on aikaa ainakin hyvän ruuan merkeissä.

Pietarhovin komeita maisemia

Leppoisaa tunnelmaa venäläisellä mökillä. Ja ihana Dasha-kissa, joka vei sekä minun että mieheni sydämen.

Käytiin torilla ostoksilla. Mukaan tarttui muun muassa uudet kengät ja valtavan kokoisia ja makeita vesimeloneja. 

Yritän kirjoittaa lähiaikoina vielä liittyen muuttoon ja Oulusta lähtöön liittyvistä tunnelmista ja myös ajatuksista ekasta avioliittovuodesta. Pysykää kuulolla! ;)