Hei! Taas kerran aikaa on päässyt vierähtämään reilusti. Minulla on ollut aika hektistä viimeiset puoli vuotta koulun ja töiden kanssa. Viikonloppuisin olenkin sitten ollut niin poikki, että blogin päivittäminen ei ole erityisemmin kiinnostanut. Anteeksi tästä. En halua ottaa bloggaamisesta paineita, koska haluan pitää sen mukavana harrastuksena ja lisäksi stressiä arjessa riittää ajoittain muutenkin tarpeeksi.
Syksy meni yllättävänkin hyvin koulun ja iltatöiden kombolla. Iltatöitä teen siis 19 tuntia viikossa, eli 3-4 tuntia illassa maanantaista perjantaihin. Viikonloppu jää siten vapaaksi. Loppujen lopuksi työmäärä on aika iso, kun olen kuitenkin koulussa yleensä sellaiset 6 tuntia tai jopa yli, eli päivässä olen jonkinlaisissa hommissa 10 tuntia. Rankinta oli jossain vaiheessa se, kun koulussa päivät venyivät niin, että ehdin käydä kotona kääntymässä tunnin ajan, eli juuri ja juuri ehdin syödä, hiukan hengähtää ja valmistautua töihin lähtöön. Siinä vaiheessa tosissani suunnittelin työtuntien vähentämistä viiteentoista, mutta lopulta kun vain päätin lähteä koulusta ajoissa aina kun mitään aivan välttämätöntä ei jäänyt kesken, olo alkoi taas helpottua. Huomaan, että minulle sopii paremmin tällainen järjestely, että teen arkisin kaiken ja viikonlopun otan täysin vapaaksi. Siten ehdin kunnolla levätä ja palautua. Tietenkin viikonloppuna tulee liikuttua ja tehtyä kotitöitä, koska viikolla niitä ei ehdi, mutta joka tapauksessa ei ole pakkoa lähteä minnekään.
Joululomaa minulla oli koulusta peräti kolme viikkoa. Se teki kyllä todella hyvää, vaikka työt tietenkin jatkuivat sen aikana. Joulunpyhinä oli onneksi hyvä tilaisuus lähteä Kajaaniin vanhempieni luo. Aika perinteinen perhejoulu meillä oli siis. Saimme appivanhempieni auton lainaan ja sitä palauttaessa söimme myös jouluisen aterian heidän kanssaan. Välissä oli muutama päivä töitä ja sitten uudenvuoden vapaa. Tänä vuonna olimme mieheni kanssa kahden kotona. Söimme unelmatorttua, katselimme ilotulituksia parvekkeelta puolenyön aikaan ja pelasimme tietokoneella Don't touch anything -nimistä peliä. Hieman harmitti, ettei yhteinen uusivuosi ystävien kanssa onnistunut tänä vuonna, mutta aina ei voi voittaa. Ainakin oli rento uusivuosi.
Yleisesti tämä puoli vuotta on mennyt hieman vaihtelevasti. Minun mielialani on ollut suhteellisen hyvä, vaikkakin välillä hyvin väsynyt. Miehelläni sen sijaan on mennyt melko huonosti, mikä tietenkin vaikuttaa minuunkin jonkin verran. Depressiohoitaja onneksi painotti minulle, ettei minun tarvitse lähteä mukaan toisen pahaan oloon, sillä se ei auta toista sen enempää. Työt ovat olleet tietyssä mielessä pelastus, koska niiden myötä on saanut kotiasioihin etäisyyttä, enkä ole ajautunut liikaa mukaan miehen ongelmiin. Tietenkin olen hänen tukenaan ja apunaan, mutta olen pyrkinyt pitämään mielessä että olen ennen kaikkea vaimo enkä mikään terapeutti. Minun tehtäväni ei ole kantaa miestäni eteenpäin, vain hän itse voi nousta lääkärien ja terapian tukemana. Minä olen vain siinä rinnalla kannustamassa häntä uhraamatta kuitenkaan omaa jaksamistani.
Kirjoitin jossain vaiheessa siitä, kuinka viime keväänä vastoinkäymisiä tuli yksi toisensa perään. Juuri kun olin toipunut edellisestä, hyppäsi seuraava niskaan. Tämän syksyn aikana vastoinkäymisiä on ollut ehkä hieman vähemmän, mutta kyllä niitä on ollut. Ovat ne olleet myös raskaita, mutta jotenkin nyt on ollut paremmat eväät käsitellä niitä. Lääkitys on selvästi auttanut siihen, ettei vointi ole täysin romahtanut niiden takia. Tietysti välillä tulee niitä hetkiä, kun on niin ylikuormittunut että tekee mieli vain itkeä. Onneksi niissä on saanut purkaa tunteensa, tehdä sitten jotain mukavaa ja rentoa ja lopulta asiat ovat palautuneet oikeisiin mittasuhteisiinsa. Vähitellen mennään kaiken kanssa eteenpäin. Päivä kerrallaan -ajattelu auttaa kyllä paljon.
Entä mitä vuosi 2018 tuo tullessaan? Koulusta olen edelleen innoissani. Lähdemme ensi kuussa viikon opintomatkalle Tukholmaan ja mielenkiintoisia oppilastöitä on luvassa. Kevään loppupuoli on varattu harjoittelulle. Itselläni harjoittelupaikka on vielä jokseenkin epävarma. Kesälle saisin mahdollisesti paikan, jonka alunperin halusin, mutta varmaa tietoa en ole vielä saanut. Pitäisikin seuraavaksi lähettää kyselyitä muihin paikkoihin. En ole suuremmin jaksanut asiaa vielä stressata, lähinnä on hiukan ärtynyt olo, kun tuossa yhdessä paikassa asiaa vielä jahkataan. Olisi mukavaa saada varmuus siihen, että saanko harjoittelupaikan, vai pitääkö tosissaan alkaa kysellä muualta. Minulle ei ole oikastaan väliä, onko harjoittelu keväällä vai kesällä. Toisaalta voisi olla ihan mukavaa hengähtää keväällä hieman koulusta ja vaikkapa kirjoittaa enemmän. Toisaalta kesälle olisi parempia mahdollisuuksia saada oman alan töitä vaihteeksi. No, toivon mukaan asia selviää pian, jotta voisi alkaa suunnittelemaan tarkemmin ja hakemaan kesätöitä jos tarvitsee.
Ehkä hieman tulevaan kevääseen ja kesään liittyy myös pelkoa. Viime kesä oli niin kamala, että pelottaa että se toistuu. Jonkinlaista toimintasuunnitelmaa olen yrittänyt itselleni kehitellä sen varalle, mutta tietysti kaikkeen ei vain voi varautua etukäteen. Helpottaa todella paljon onneksi se, millaista huolenpitoa sain perheeltä ja ystäviltä viime kesänä. Tiedän, että minulla on turvapaikka, johon mennä jos asiat menevät päin mäntyä. Se antaa lohtua ja turvaa kaiken keskellä.
Hyvää kevään jatkoa! Yritän jaksaa taas kirjoittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti