Tässä muutamia tämän kesän aikana syntyneitä runoja. Aika monet niistä ovat olleet myrskyaiheisia tai eksymiseen liittyviä. Ne ovat olleet minulle keino sanoittaa tunteitani ja toisaalta löytää toivo kaiken takaa. Ja synkät elämäntilanteet voi ainakin kääntää inspiraatioksi, jotta syntyy runoja hiukan eri näkökulmasta. Runoja on enemmänkin, mutta nämä olivat niistä onnistuneimpia.
*
Vaikka tiesinkin
kivun kuuluvan elämään,
ei mikään valmistanut minua
näihin tuskan vaahtopäihin,
jotka huuhtovat minua
uudelleen
ja uudelleen
Ei pimeisiin ja kylmiin pelon syvyyksiin,
jotka loputtomuudellaan kangistavat minut,
vaikka toivo kelluu lauttana
suoraan edessäni
Eikä tähän kaipuuseen,
joka vyöryy ylle ukkosmyrskynä
väläytellen muistoja salamoina
eikä entiseen ole paluuta
Tämä viluinen ja tyhjä yksinäisyys
melkein hukuttaa minut alleen:
en saa happea ja voimani hupenevat.
Epätoivon vimmalla koetan löytää pinnan,
vetää henkeä ja odottaa apua.
Liekin lailla toivoni lepattaa tuulessa,
hätärakettini valo himmenee taivaantantaan
Jumala, en tiedä suuntaa,
etkö jo auta minua?
Pidä liekkini elossa.
Älä anna tämän myrskyn voittaa minua.
*
Tuuli nousee
Nostan purjeen
Katselen kun se pullistuu
Annan Herran henkäysten
kuljettaa minne tahtovat
tämän pienen hauraan
kaarnalaivani
Kurimuksesta selvinneen
*
Kun olen väsynyt ja voimaton,
pettynyt itseeni ja saamattomuuteeni,
siivoan yhden puolen keittiöstä,
käännän selkäni törylle ja sekamelskalle,
katselen puhtautta ja iloitsen:
"Jaksoin tänään tehdä jotain hyvää!"
Sillä niinhän se on.
Muutos alkaa yhdestä askeleesta.
Se ei tarkoita,
että kaikki sotku häviää heti,
mutta kun katseen kiinnittää
siihen yhteen hyvään nurkkaan,
saa taas vähän voimaa jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti