Ensimmäinen (päälle) kuukausi vaimona

Siitä on nyt (nopea laskutoimitus, ei kun tähän tarviinkin mun sormia koska mulla on surkea matikkapää) kuukausi ja 19 päivää kun oli minun ja mieheni ihana, koskettava, hauska, kaunis ja niin edelleen upea hääpäivä. Oli huikeaa, kun kaikki se kuumeinen valmistelu, joka kärjistyi viimeisen viikon viimeisten päivien aamusta iltaan kestävään hääpuuhasteluun, oli vihdoin ohi ja sai nauttia kuinka kaikki se vaivanäkö palkittiin siten että kaikki meni täydellisesti.

Kun minulta on tähän mennessä kysytty, millainen ensimmäinen kuukauteni vaimona on ollut, olen yleensä vastannut "hyvin", koska se on ollut paras siihen hätään keksimäni kuvaus. Lisäksi en ole kovin hyvä spontaanisti keksimään kuvaavia sanoja, joten valitsen ne tutut ja tylsät. Ajattelin tässä postauksessa hieman enemmän valaista, mitä tämä "hyvin" pääpiirteissään on sisältänyt.

Häitten jälkeen ensimmäinen helpottava tunne oli ensinnäkin se, että viimein koitti loma koulusta, töistä ja häävalmisteluista. Loma, jota oli pitkään odotettu. Myös minun ja mieheni kohdalla toteutui juurikin se, minkä jo monista seuraamistani hääblogeista tiesin: häiden jälkeen nukuttaa. Ja se oli ihanaa, ettei tarvinnut välittää kellonajoista vaan nukkua niin pitkään kuin nukutti, ottaa päikkäreitä ja rentoutua. Ennen häitä olin useampana aamuna myöhäisestä nukkumaanmenoajasta huolimatta herännyt melko aikaisin, koska jännitti. Univelat tuli siis pian nukuttua pois. Eikä enää ollut sitä loputtomalta tuntuvaa tehtävälistaa, jota piti epätoivoisesti lyhentää eivätkä päässä pyörineet iltaa myöten rattaat yrittäen muistaa, mitä olen mahtanut unohtaa. Vihdoin se kaikki oli ohi.

Toinen ihana tunne oli se, että saimme vihdoinkin olla kahdestaan mieheni kanssa. Olimme kesän olleet enimmäkseen eri paikkakunnilla, sillä minä olin lapsuudenkodissani kesätöitä tehden ja häitä valmistellen ja mieheni taas Tampereen seudulla kesätyöpaikassa, jossa hän on ollut joka kesä monta vuotta. Niinpä näimme melko vähän ja silloinkin useimmiten kiireisissä merkeissä: oli kavareiden häät, molempien muutot ja kämpän siivoamiset sekä tavaroiden purkaminen uudessa asunnossamme. Mieheni työt loppuivat jonkin verran aiemmin ennen kuin minun ja hän tuli kahta viikkoa ennen häitä lapsuudenkotiini. Sielläkään emme kuitenkaan kovin paljon ehtineet viettää aikaa kahden kesken, sillä ensimmäisen viikon olin vielä töissä ja toisella viikolla häävalmistelut veivät paljon aikaa. Stressi, kiire ja väsymys aiheuttivat sen lisäksi kitkaa ja konflikteja.

Kun häitä edeltävänä iltana hääpaikka oltiin vihdoin viimein saatu koristeltua kelvolliseen kuntoon.

Häiden jälkeen olimme ihan mahtavalla mökillä muutaman päivän ihan kahdestaan omassa rauhassamme. Se oli aivan ihanaa kaiken kiireen jälkeen. Oli mahtavaa lueskella häävieraiden täyttämiä häävieraskortteja, syödä hyvää ruokaa upeissa maisemissa, lueskella hääraamattua ja rukoilla yhdessä ja kävimmepä veneilemässä ja kalassakin. Ja minä sain kerrankin valita ihan minkä elokuvan vain katsottavaksemme. Valitsin romanttisen draamakomedian, joka oli ikävä kyllä pettymys. Mutta siitäkin jäi hauska muisto, etenkin kun mieheni yritti samalla sytyttää mökin huonosti vetävää takkaa, joka sai palohälyttimet piippailemaan. Saimme kuin saimmekin kuitenkin vaahtokarkit paistettua!

Näkymä mökkimme takakuistilta. Aivan vieressä kohisi parikin koskea.

Veneilemässä

Mökillä viettämiemme päivien jälkeen olimme vielä kaksi yötä vanhempieni luona. Sen jälkeen pakkasimme tärkeimmät häälahjoista sekä omat tavaramme siskoni autoon (tavaraa oli oikeasti aivan älyttömästi, olin takapenkillä ihan jumissa sen keskellä) ja huristimme Ouluun. Oli hiukan sellainen olo lähtiessä, että oli kesän loppu, mutta onneksi Oulussa oli vielä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä lomamme aikana.

Viimein pääsimme ensimmäiseen yhteiseen kotiimme. Se oli vielä aika hyrskyn myrskyn, mutta onneksi olimme jo suurimman osan tavaroista saaneet ennen häitä puretuksi. Piti enää purkaa pari laatikkoa, viedä ylimääräiset tavarat kellariin tai heittää pois ja koota ruokapöytä penkkeineen. Oli se ihana tunne, kun vihdoin sai imuroida lattiat ja levittää matot ja asunto alkoi oikeasti näyttää kodilta. Toki vieläkin on pikkujuttuja, jotka pitäisi hankkia, kuten lamput eteiseen ja keittiöön ja hyllyt tai vastaavat olohuoneen seinälle peittämään aiempien asukkaiden tekemät rumat jäljet. Kuitenkin, vaikka yleensä uuteen asuntoon pitää yleensä ensin totutella jonkin aikaa ennen kuin se tuntuu kodilta, tämä on tuntunut siltä alusta asti. Ehkä sen vuoksi, että vihdoin viimein voimme asua saman katon alla pitkän odotuksen jälkeen.

Elokuu meni enimmäkseen rentoutuessa. Mieheni oli minulle todella ihana ja kiltti, mistä olin vähän ihmeissäni, koska ei hän ole ollut sellainen kuin seurustelumme alkuaikoina (ei sillä etteikö mieheni olisi minulle sellainen peruskiltti normaalisti, mutta tarkoitan siis sellaista erityisen kilttiä ja omistautuvaa). Aloimme katsoa yhdessä How I met your mother -sarjaa, koska en ollut koskaan nähnyt sitä kokonaan. Tänään katsoimme viimeisen jakson eli aika tiiviisti sitä on tullut katseltua. Tämän lisäksi olemme viritelleet muun muassa frisbeegolf-harrastustamme ja käyneet useamman kerran kiekkoa heittelemässä. Toki olemme myös ottaneet aikaa omille harrastuksillemme, jotka kesän aikana olivat jääneet melko vähälle, nähneet ystäviämme ja pitäneet jopa yhden Oulu-kierroksen Amerikan sukulaisille.

Toki kaikki ei ole ollut aivan auvoista koko ajan, vaan riitaakin on välillä ollut. Useamman muuton ja loppusiivouksen jälkeen minulle jäi päälle jonkinlainen "pakko pitää nyt kaikki siistinä"-vaihde. Yritin neuvoa miestäni pitämään paikat siistinä ja siivoilin itse ahkerasti kummankin jälkiä. Tämä kesti ehkä viikon tai pari. Sitten tajusin, että vanha laiskuuteni alkoi palailla ja syyllistyin itse niihin asioihin, joita olin pyytänyt miestäni muutamaan tavoissaan. Päätin siis höllentää. En ole kovin siisti ihminen, eikä vaimous muuta sitä tuosta vain. Haluan toki säilyttää kotimme perussiisteyden, mutta jos pöydillä pyörii välillä pari likaista astiaa, sohvalla on vähän muruja ja likaisia vaatteita lojuu lattialla, niin mitä sitten. Ei se minua haittaa ja on mukavampaa elää rennommin niin ei miehenikään tarvitse koko ajan kuunnella motkotustani.

Ja muuten - tiskikoneemme ansaitsee erityismaininnan. Ihan mahtava laite ja on jo säästänyt meidät varmasti ties kuinka monelta riidalta (vaikka koneen käyttökin on kyllä vaatinut muutamat neuvottelut).

Syyskuun alussa alkoi paluu arkeen ja nyt kummankin kurssit ovat alkaneet. Ainakin vielä itselläni on innostunut asenne tähän syksyyn. Kurssit ovat mielenkiintoisia ja myöskään gradu ei tunnu vielä ahdistavalta. Ja puolisoni kuorsaamisesta huolimatta on mukavaa nukahtaa hänen viereensä ja elää yhteistä arkea hänen kanssaan.

Eli kooten, tämä on ollut todella ihana ensimmäinen päälle kuukausi iloine ja suruineen. En ehkä odottanut, että arki palaisi parisuhteeseemme näin pian, mutta olen silti tyytyväinen. On mukavaa olla vaimo. Vaikka vieläkin meinaan vastata puhelimeen väärällä sukunimellä. Vielä on siis opeteltavaa ja totuteltavaa, mutta nyt olen iloinen että saan olla juuri tässä elämäntilanteessa nyt.

Kimppuni päivän tai pari häiden jälkeen.

Kimppuni kuivattuna on hiukan kutistunut, mutta silti mukava muisto.