Kuulumisia + suosikkisarjani

Hei! Kevät etenee ja minulla on kiva viikko edessä: tällä viikolla nimittäin on Euroviisut! Huomenna on ensimmäinen semifinaali ja koska en ole vielä lainkaan perehtynyt muihin kuin Suomen edustajaan, jännittää nähdä millaisia esityksiä tänä vuonna on luvassa ja millaista lavaloistoa Tukholma tarjoaa. Myös MM-jääkiekkokausi on alkanut, mutta vielä en ole yhtäkään peliä katsonut. Yleensä en jaksa katsoa alkupään pelejä ja loppupäästäkin oikeastaan kiinnostavat vain Suomen pelit. Tykkään kuitenkin jännityksestä ja tunnelmasta, mikä jääkiekossa on.

Viime viikon kohokohta oli ehdottomasti Amazing Oulu -kilpailu. Vaikka kisa olikin aika rankka, oli se kuitenkin huikea kokemus. Pääsimme kokeilemaan muun muassa amerikkalaisen jalkapallon harjoitteita, tutustumaan Roller Derbyyn, käymään suppailemassa ja yrittämään tankotanssiliikkeitä. Voittoa emme kylläkään ikävä kyllä saavuttaneet, mutta kymmenen parhaan joukkoon sentään ylsimme (ilmeisesti parikymmentä joukkuetta osallistui). Ei voiton meno sivu suun kuitenkaan haitannut, riitti että oli hauskaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille oululaisille, joita kiinnostaa kokeilla uusia lajeja ja seikkailla.



Lyhyen kuulumiskatsauksen jälkeen itse asiaan. Ajattelin tällä kertaa jatkaa musiikkimakupostauksen kaltaisella katsauksella siihen, mitä sarjoja tykkään katsoa. Meillä ei ole televisiota, joten katson sarjoja yleensä esimerkiksi Yle Areenasta tai Katsomosta. Netflixkin olisi kivaa hankkia, mutta jäänyt tähän mennessä aikomukseksi. Liitän mainitsemiini sarjoihin linkit Imdb-sivustolle tai vastaavalle, jos haluatte tutustua niihin tarkemmin.

Olen joskus blogissa maininnutkin viittauksia esimerkiksi The Big Bang theorysta (suom. Rillit huurussa) ja How I met your motherista (Ensisilmäyksellä). Tämän tyyppiset komediasarjat ovat mukavaa viihdettä. Erityisesti näissä kahdessa on vieläpä onnistuttu mielestäni luomaan hyvät hahmot, joiden välinen kemia toimii, ja hyvä tarina. Ehkä vähän minua tökkii se, että esimerkiksi irtosuhteita korostetaan niissä, mutta kaipa sitä on oppinut näkemään sen ohi hyvät asiat. Onneksi sarjoissa usein on monentyyppisiä hahmoja, joista voi valita suosikkinsa.

Draamasarjoja seuraan myös paljon. Tosin ylidramaattiset ihmissuhdesopat, kuten Salkkarit, eivät uppoa enää yhtään. En vain jaksa sitä, että mikään pari ei pysy yhdessä vaan aina pitää jostakin repiä mehukkaita juonenkäänteitä lisää. Eniten pidän periodidraamoista, joista suosikkejani ovat Hakekaa kätilö (engl. Call the Midwife) ja Candlefordin postineiti (Lark rise to Candleford). Ne ovat hauskoja, mutta niissä on myös todella paljon syvyyttä. Erityisesti Hakekaa kätilö on saanut minut kyynelehtimään monet monet kerrat. Henkilöitä on monenlaisia ja he ovat upean hurmaavia.

 

Hakekaa kätilö -traileri.

Toiset historialliset sarjat eivät kuitenkaan uppoa. Katsoin esimerkiksi Outlanderin ensimmäisen kauden lähes kokonaan, koska jostain syystä skottimiehet ovat äärettömän ihania. Sarja kuitenkin ei lopulta uponnut erityisesti sen vuoksi, että koko ajan täytyi tapahtua jotakin ja sen vuoksi juoni tuntui liian hengästyttävältä, ja toisaalta siksi että se meni turhan vahvasti pehmopornon puolelle. Siitä syystä myöskään Game of Thrones ei ole innostanut. Downton Abbeyta en sen sijaan ole vielä ehtinyt katsastaa, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus.

Toimintasarjoja en ole erityisemmin jaksanut katsoa. Lähinnä sellaiset ovat uponneet, joissa on myös jotakin draamaa mukana. Esimerkiksi Arrowta katsoin jonkin aika, mutta kakkoskauden ylidramaattiset juonenkäänteet olivat liikaa ja sarjan katselu jäi siihen. Uusi Sherlock on myös todella loistava sarja, johon mieheni minut tutustutti. Pidän erityisesti siitä, että Sherlock Holmes -tarinat on hyvin kekseliäästi käännetty nykyaikaan säilyttäen kuitenkin alkuperäisen hengen. Sen sijaan esimerkiksi The Walking Deadia en kyllä uskalla katsoa, koska olen todella herkkä kauhuteemoille.

Tosi-tv on myös yksi yleisin katselukohteeni. Ehdottomia lemppareitani ovat The Amazing Race ja Muodin huipulle (engl. Project Runway). Amazing Racessa kiehtoo erityisesti erilaiset ympäristöt ympäri maailmaa ja tietenkin erilaiset tehtävät, joita kilpailijat joutuvat tekemään. Muodin huipulle sen sijaan vetoaa sen luovuuden vuoksi, jota vaatesuunnittelijoilla on. Itse olen käsitöissä surkea, joten voin vain haaveilla että itsellänikin olisi kyky tehdä kauniita vaatteita. Selviytyjät oli suosikkisarjojani teininä, mutta vanhemmiten olen väsynyt siinä tapahtuvaan juonitteluun. Uusin hurahtamiseni ovat erilaiset kokkauskilpailut. Hell's Kitcheniä tai Top Chefiä en tosin ole katsonut, mutta Koko Suomi leipoo ja uusin formaatti Katastrofikokki ovat olleet seurantalistallani.

 Fullmetal Alchemistin traileri. Sarjasta on tehty kaksi eri versiota, alkuperäinen ja mangaa noudattava Fullmetal Alchemist Brotherhood. Molemmat ovat loistavia omalla tavallaan, mutta Brotherhood ehkä sitoo langat paremmin yhteen.

Täytyy yös myöntää että olen hyvin hurahtanut japanilaiseen animeen ja mangaan. Fullmetal Alchemist oli Pokemonia lukuunottamatta ensirakkauteni ja edelleen se on suosikkisarjani. Se on varsin synkkä teemoiltaan, mutta sisältää myös paljon huumoria, toimintaa ja ihmissuhteita. Erityisesti veljesten välinen suhde on sarjan parasta antia. Animessa synkät sarjat jostain syystä uppoavat; muun muassa mieheni kanssa vastikään katsomamme Death Note on hyvin synkkä sarja, mutta todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Erityisesti fantasiaseikkailut ovat animessa kivoja, mutta nykyään olen katsonut enemmän shoujoa eli tytöille suunnattuja draama-romanssisarjoja. Suosikkejani ovat muun muassa Skip beat!, Toradora, Kaichou wa Maid-sama ja Kimi ni Todoke, jonka koulukiusaamisteema irrotteli minusta monenmonet kyyneleet. Myös strippisarjojen pohjalta tehdyt K-on! ja School Rumble ovat hulvattoman hauskoja.


Tässä pieni katsaus siihen, millaiset sarjat minua kiinnostavat. Kertokaa toki tekin, mitä te katsotte ja onko teillä erityisiä suosikkeja, joita haluaisitte suositella.

Kevään iloja

Kevät etenee etenemistään ja tuntuu kyllä, että voimat ehtyvät sitä myötä. Väsymystä lisää myös viime viikolla iskenyt flunssa. Tällä hetkellä yskä vaivaa eniten, ja yölläkään ei meinaa saada sen vuoksi nukutuksi. Mutta uskon, että tauti alkaa olla jo paranemaan päin, koska kaamea kurkkukipu ei enää yhtä lailla vaivaa.

Sairastuminen ja ylipäätään väsyminen on hidastanut gradun valmistumistahtia. Todennäköisesti maisterin paperit saavat odottaa syyslukukauden puolelle, mutta toivon että saisin ennen kesää kuitenkin kaiken tarpeellisen tehtyä. Graduntekoon pitäisi kuitenkin saada reilusti vauhtia, joten paniikki alkaa pikku hiljaa hiipiä mieleen. Niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa - ja sen päälle vielä kaikki muutkin kiireet.

Yliopiston kirjastossa

Onneksi elämän surkeutta lievittää moni mukava asia. Edessä on paljon kivoja arjen piristysruiskeita: vihdoin järjestynyt tapaaminen kauempana asuvien ystävien kanssa, Elliots-tanssikoulun kevätesitys, jota aion mennä katsomaan ja osallistuminen Amazing Oulu -kilpailuun. Ja toki myös kevään perinteiset eli jääkiekon MM-kisat ja Euroviisut. Erityisesti kuitenkin odotan tuota Amazing Oulua. Rakastan rastiratoja, joten tämähän on kuin minulle tehty. Tarkoituksena on siis neljän hengen joukkueessa suunnistaa polkupyörillä vihjeiden perusteella rastilta toiselle ja kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Viime vuonna meinasimme jo osallistua kisaan, mutta ikävä kyllä joukkueen kasaamiseen meni niin paljon aikaa, ettemme mahtuneet mukaan. Tänä vuonna olimme hyvissä ajoin liikenteessä ja saimme varmistettua kisapaikan.

Uskaltauduin tänään jo pyörällä kouluun yskästä huolimatta. Hissukseen kun ajeli, niin hyvin se meni.

Kevättäni on kovasti piristänyt myös se, että kirjoitusharrastus on saanut tekohengitystä. Osallistuin nimittäin mukaan erääseen kirjoituskilpailuun, jossa piti kirjoittaa uskoon liittyvistä kokemuksista. Olen joskus aiemminkin aikonut osallistua muutamaan kirjoituskilpailuun, mutta lopulta en ole jaksanut hioa tekstiä valmiiksi asti. Ajattelin, että jos kesällä aikaa riittää, voisin osallistua useampaankin kisaan. Se voisi olla hyvä tapa herätellä tätä luovaa puolta. Toki myöskin elinikäiset kirjailijahaaveeni ovat heränneet eloon, joten jos aikaa ja tahdonvoimaa riittää, voisi myös omia projekteja edistää.

Vielä viimeisenä tähän kevääseen tuo jännitystä se, että hain opiskelemaan alaa, josta olen ollut kiinnostunut jo pitkään. Se olisi hyvä jatkokoulutus nykyiselle alalleni ja nyt piti ottaa tilaisuudesta vaari, kun kyseiseen paikkaan ei joka vuosi oteta opiskelijoita. Siihenkin pitäisi siis alkaa valmistautua. Onneksi pääsykoe ei kuitenkaan vaadi pänttäämistä, vaan kyseessä on hieman luovempi ala. Toisaalta juuri se minua huolettaakin, sillä pääsykokeissa mitataan todennäköisesti tarkkuutta ja huolellisuutta - jotka eivät ole vahvuuksiani. Jos ensimmäisen vaiheen tehtävistä kuitenkin jotenkin selviäisin, luulen olevani vahvoilla sen jälkeen. En ole kuitenkaan ottanut asiasta liikaa paineita. Aion tehdä parhaani ja katsoa, mihin se riittää.

Kävin rannalla katselemassa jäätilannetta.

Vähän satoi, mutta ei se haittaa kun on kevät.

Ihkaoma identiteetti

Minulla on ollut viimeisen vuoden aikana paljon mielessä oma identiteetti. Vieläkin tunnen välillä olevani melko eksyksissä, kun pohdin kysymystä "kuka minä olen?". Minusta tuntuu, että siihen vaikuttaa melko paljon huono itsetuntoni, jonka seurauksena olen ehkä pyrkinyt vuosien varrella "häivyttämään" itsestäni niitä piirteitä, jotka koen huonoiksi. Se on johtunut siihen, että olen usein hyvin pidättyväytyväinen muitten seurassa ja koetan miettiä tarkkaan sanani ja tekoni etukäteen sen sijaan että antaisin niiden tulla luonnostaan.

Erilaisia luonnetyyppitestejä tehdessä usein kehotetaan miettimään, miten on toiminut lapsena. Sillä pyritään luullakseni saamaan kiinni alkuperäisestä luonteesta verrattuna opittuihin toimintamalleihin. Minun on kuitenkin melko vaikeaa saada kiinni jopa lapsuuden aidoista luonteenpiirteistä, koska olin pitkään tyttö, joka leikki yksikseen. Minulle oli lapsena vaikeaa tutustua toisiin, koska olin ujo enkä osannut ottaa toisiin kontaktia oma-aloitteisesti. Lisäksi olin jossain määrin kiusattu. Niinpä melko varhain kiusaaminen johti siihen, että en pitänyt joistain asioista itsessäni ja yritin muuttaa niitä sopiakseni paremin joukkoon.

Joitain piirteitä kuitenkin on, joiden voin melko varmasti sanoa olevan minulle luontaisia. yllä oleva kertomuskin kertoo sen, että painotun introvertiksi. Siitä kertoo hyvin se, että paras ystäväni oli meillä lapsena paljon yökylässä, mutta jos hän oli kaksi yötä putkeen, oli se minulle jo liikaa. En jaksanut olla niin pitkään niin tiiviisti hänen kanssaan. Tarvitsen introverttien tapaan aikaa itsekseni, jotta saan latautua. 

Kuten blogini kuvauksessa sanonkin, koen olevani tavallaan kävelevä ristiriita. Mieheni voi allekirjoittaa tämän, sillä hän tutustui ensimmäisenä juuri introverttipuoleeni. Pian hän kuitenkin sai huomata, että kaipaan hyvin paljon ihmisten huomiota ja sosiaalisia suhteita. Pienestä pitäen olen ollut varsin vilkas ystävien seurassa ja rakastanut esiintymistä. Kun siskoni ja serkkuni suunnittelivat juhannukseksi ohjelmaa, kuten lauluja ja näytelmiä, minulla oli siellä omat väliaikaohjelmani. Kuitenkin introverttipuoleni on huomattavasti vahvempi. Siinä on paljon hyviä puolia, koska tykkään pohdiskella asioita, voin ilmaista itseäni erityisesti kirjoittamalla ja osaan yleensä antaa muille tilaa puhua.

Suurimmat ongelmani introverttinä ovat olleet siinä, että lapsesta asti olen ollut todella huono ottamaan kontaktia toisiin. Vieläkin se tuntuu välillä hirmuisen vaikealta ja jännitän sellaisia tilanteita. Esimerkiksi meno uuteen työpaikkaan tai puolitutulta saatu autokyyti ovat minulle todella jännittäviä tilanteita juurikin sen vuoksi, että olen kertakaikkisen surkea small talkissa. Toki alussa on helppoa esimerkiksi kysellä toisen työstä, asuinpaikasta ja tietenkin puhua kaikkien puheenaiheiden klassikosta eli säästä. Minulle on kuitenkin iso kynnys kysyä esimerkiksi perheestä ja jos joku tuntematon alkaakin avautua avioerostaan, menen hyvin helposti lukkoon.

Hyvänä puolena, en yleensä ole mitenkään hankala ihminen kenenkään mielestä eli uskoakseni minun kanssani on melko helppoa tulla toimeen. Toisaalta jos henkilökemiat eivät kohtaa erityisen hyvin, minuun on vaikeaa tutustua paremmin. Jään monelle vain arkipäivän tutuksi. Tämä on ollut minulle hyvin vaikea asia, koska moni ihminen, johon olen kovasti halunnut tutustua onkin minun jähmeyteni vuoksi jäänyt etäiseksi hyvänpäiväntutuksi. Tuntuu, että hyvin harva ihminen on kanssani samalla aaltopituudella. Se on aiheuttanut hylätyksi tulemisen ja yksinäisyyden tunnetta. Tiedän kuitenkin, etten voi syyttää siitä toisia, koska "syy" on minussa itsessäni.

Vuosia olen kysellyt miksi-kysymyksiä ja yrittänyt pohtia, mikä minussa on vikana. Vastikään koin ehkä selvänäköisimmän hetken aikoihin ellen jopa koskaan. Katsoimme nimittäin häävideomme. Siinä kun useamman tunnin tuijotti omaa naamaa, alkoi nähdä itsensä uusin silmin. Tiesin kyllä näkemäni asiat ja osasin ne etsiä itsestäni. Pidättyväisyyden, ujouden, hermostuneisuuden, mumisemisen. Mutta nyt oikeasti näki ne itsessään. Sen jälkeen tajusin, että olen todellakin introvertti. Olen hyvin sisäänpäinkääntynyt ihminen. Siis ei vain itsekseen viihtyvä ja ujo, mutta oikeasti sellainen jolla on vaikeuksia ulkomaailman havainnoinnissa, koska minulla koko ajan surraavat omat mietteet päässä. En oikein osaa selittää tätä kunnolla, mutta tuntuu kuin olisin hyvin syvälle uppotunut sisäänpäin, niin että muun maailman äänet ja toimet helposti sumentuvat.

Tuo kokemus vaikutti minussa ensin niin, että se herätti itseinhoa. Näin itsessäni niin paljon asioita, joista en pitänyt. Ihmettelin, miksi ihmeessä kukaan haluaisi olla tuollaisen ystävä tai jopa rakastettu. Mutta vaikka omien vahvuuksien ja hyvien puolien näkeminen on edelleen välillä vaikeaa, olen saanut hurjasti itsevarmuutta. Minulla on aviomies, joka tajuaa minun tyhmät vitsini ja sanoo, että olen mahtava vaimo. Minulla on ystäviä, jotka ovat sitä mieltä että olen yhteydenpidon arvoinen. Saan yhä kohdata ihmisiä, joita kiinnostaa tutustua minuun. Se tuntuu niin ihmeelliseltä ja helpottavalta, että saan nytkin pyyhkiä kyyneleitä. 

Viime aikoina olen yhä enemmän alkanut ajatella itsestäni hyviä ajatuksia. Olen fiksu. Keksinpä hauskan jutun! Omasta mielestäni tämä minun runoni ON hyvä. Rakastan kykyäni innostua asioista täysillä. Ihan mahtavaa huomata, että kyllä ne tutkijat oikeassa taitavat olla ja minun identiteettini alkaa kovasti kasautua kokoon tässä kun mennään kohti 25. ikävuotta.

Olen aina ihaillut niitä, jotka osaavat olla oma itsensä, vaikka kaikki eivät heistä sen takia pitäisikään. Muun muassa miehessäni arvostan suuresti tätä piirrettä. Minä olen itse ollut kuin muovailuvaha, joka muokkautuu sen mukaan, jonka seurassa olen. Osittain se on osa minun identiteettiäni: olen joustava. Mutta toivon, että minäkin voisin olla jokin päivä kuitenkin täysin uskollinen itselleni enkä luovuttaisi pois omia mahtavia luonteenpiirtietäni vain sen takia, että joku muu ei niistä pidä. Eniten minua rohkaisee ajatus siitä, että Jumala tarkoitti minut tällaiseksi ja hän rakastaa minun luonteenpiirteitteni jokaista vivahdetta. Syksyllä pohdin tätä asiaa ja asetin rukousaiheekseni oman itseni löytämisen. Tuohon rukoukseen on vastattu ja olen pari jo askelta sitä lähempänä tänään.

Millaista musiikkia kuuntelen?

Jotkut sanovat, etteivät voi elää ilman musiikkia. Minulle se ei oikeastaan tuota ongelmia, koska kuuntelen musiikkia yllättävän harvoin. Sanoisin silti, että se on minulle tärkeä asia ja ennen kaikkea se rentouttaa ja tuottaa nautintoa. Joskus vain saattaa mennä esimerkiksi viikko kuuntelematta oikeastaan ollenkaan mitään, mutta jonain iltana saatankin kuunnella tuntitolkulla musiikkia. Syynä on ehkä se, että kun kuuntelen musiikkia, haluan usein todella keskittyä siihen. Sen takia kuunteleminen itsessään vie aikaa. Toisaalta nautin hiljaisuudesta hyvin paljon. Minusta on ihanaa, kun ajatukset saavat mennä omia ratojaan ilman että mikään häiriötekijä katkoo niitä. Ja toisaalta musiikki on läsnä joka päivä - minun päässäni. Välillä tuntuu kuin mieleni olisi elävä jukeboksi, jossa soi aina milloin mikäkin kappale.

Tässä blogitekstissä jaan teille hieman sitä, millainen musiikki saa minut syttymään ja innostumaan. Kyllä, jos kuulen hyvää musiikkia, se saa minut oikeasti innostumaan niin että haluaisin vain tanssia ympäriinsä. Kerron vähän yleisemmin musiikkimaustani ja annan joitain esimerkkejä (voih, valinnan vaikeus)

Musiikkimakuni on hyvin laaja. Ehkä sen vuoksi, että kyllästyn nopeasti jos kuuntelen vain tietyn tyyppistä musiikkia. Lapsena ensimmäiset lempparit olivat muun muassa Smurffit, Princessa (jolla isoin hitti oli Anyone But You), Spice Girls ja eritoten Backstreet Boys. Poikabändit ovat vieläkin melko mukavia, mutta yleensä en niitä enää jaksa kovinkaan kauan kuunnella, koska kappaleet ovat usein melko yksitoikkoisia. Titanicin myötä monien suosikki oli Celine Dionin My heart will go on, mutta minuun teki sitä suuremman vaikutuksen Whitney Houstonin I will always love you. Vieläkin naisen laulutaito saa ihon kananlihalle. Vanhempana sitten Idols-tähdet Hanna Pakarinen ja Antti Tuisku olivat suursuosikkeja. Nykyään oikeastaan ihmettelen sitä, koska enää ei edes Antin uudempi tuotanto kauheammin uppoa.

Hieman yllättävämpiä suosikkeja lapsuudessa oli kantripuolelta J. Karjalainen. Menin usein lämmittämättömään saunaan istuskelemaan ja löylysaavia rummuttaen laulelin Väinö-kappaletta aina milloin kenenkin perheenjäsenen tai pehmolelun nimellä. Nykyäänkin kantrityylinen musiikki on minulle mieleen, mutta pääasiassa modernimpana versiona. Muun muassa Third Day uppoaa minuun sen kantrivivahteiden vuoksi. Laitan tähän esimerkiksi kantrirakkaudestani Alankomaiden vuoden 2014 euroviisukappaleen, joka oli ehdoton suosikkini tuona vuonna. Se kipusikin kilpailussa kakkossijalle, mutta Conchita Wurst vei lopulta voiton. Olkoon tämä myös esimerkki rakkaudestani euroviisuihin.

Eli siis, The Common Linnets - Calm after the storm. Tässä esityksessäkin oli jotenkin niin rauhallinen ja ihana tunnelma.

90-luvun musiikin lisäksi 80-luvun musiikki uppoaa minuun. A-Han Take On Me oli jo lapsena suosikki, mutta suurimpaan osaan 80-luvun helmistä olen vasta vanhempana tutustunut. Erityisesti Michael Jackson on vasta yliopistoikäisenä iskenyt. Yksi zumba-ohjaaja sai minut täpinöihini, kun laittoi meidät tanssimaan Thrillerin tahtiin. Oli tosi hauskaa! Rock-puoli tosin on kasarista vieläkin vähän pimennossa, pitäisi enemmänkin kuunnella.

Rickrollina tunnettu Rick Astleyn kappale Never gonna give you up on melkoinen korvamato, mutta minulle juuri sellainen kappale, joka saa kyllä jalan heilumaan pään nyökkäilemään.

Teini-iässä poikabändit ja pehmeät soundit alkoivat korvautua yhä enemmän rockilla ja metallilla. Näistä genreistä kuuntelemani bändit ovat pitkälti kristilliseltä puolelta, koska samoihin aikoihin tein uskonratkaisuni ja maallisen musiikin kuunteluni vähentyi sen myötä. The Rain oli ehdoton lempibändini, joka vastasi lähes täydellisesti musiikkimakuani. Melodinen metalli ja Sami Haverin ääni hurmasivat. Maalliselta puolelta samaan sarjaan lukeutunee Stratovarius, jota en aktiivisesti ole kuunnellut, mutta mistä hyvin paljon pidän. Muita kuuntelemiani bändejä olivat/ovat mm. HB, Skillet, Tera ja Kls. Myös punkista tykkään paljon. Pop-punkia soittava Relient K onkin yksi lempibändejäni. Erityisesti The Rainin ja Relient K:n sanoitukset ovat myös aivan upeita.

Tässä on ehkäpä lempikappaleeni The Rainin tuotannosta, Tie 316. Vinkuvissa kitaroissa on kyllä vain sitä jotain! Tämä tosin on vähän sitä pehmeämpää Rainin soundia.

Nykyään musiikkimakuni on hieman rauhoittunut. Tykkään paljon muun muassa folk-musiikista, kuten Idän ihmeistä, Outi&Leestä ja Mustarastaasta. Myös aiemmin mainittu kantrin paluu liittyy tähän. Myös pop-musiikista olen tykästynyt musiikkimakuni entisen miesvaltaisuuden sijaan naisartisteihin. Sen lisäksi olen mielistynyt yhä enemmän klassiseen ja instrumentaaliin musiikkiin. Sen vuoksi häämarssin valinta oli minulle haastava tehtävä. Lopulta päädyin aivan ihanaan sellistien painajaiseen Canon in D:hen, vaikka listalla olivat myös mm. Myrskyluodon Maija, Jesu Joy of Man's Desiring ja repäisyä miettiessä myös Star wars- ja Indiana Jones -teemat, joista jälkimmäinen päätyi sitten soimaan kun lähdimme hääpaikalta. Lindsay Stirling, The Piano Guys ja muut Youtubessa suosiota niittäneet artistit ovat massakulutuksessa erityisesti opiskelun taustalla.

The Piano Guysin Arwen's Vigil on niin kaunis! Menee aina kylmät väreet, kun kuuntelen tätä.

Ja koska jopa Sheldon Cooper rakastaa Taylor Swiftiä, pitää minunkin laittaa tähän vielä hänen kappaleensa. Tämä on Nälkäpelien lukemisen ja katsomisen myötä soinut mieleni soittolistalla melkoisen paljon. Ylimaallisen kaunis minusta ja ajattelen aina Rue-rukkaa... Taylor Swift feat. The Civil Wars - Safe & sound

Millaista musiikkia te kuuntelette? Kuunteletteko päivittäin vai ajoittain?

Paineeton pääsiäinen?

Minun täytyy myöntää näin "uskovaiselle" hieman nolo juttu. En oikein osaa viettää pääsiäistä. Olen kyllä jouluihminen henkeen ja vereen. Ehkä siksi, että talven pimeys ja kylmyys ovat minulle niin vaikea asia, että tarvitsen tuon lämpöisen ja valoisan juhlan nostattamaan mielialaa. Rakastan lahjojen ostamista, sitä että saan miettiä miten ilahduttaa läheisiäni. Toki joulu on minulle myös hyvin hengellinen juhla. Minusta on niin ihanaa rauhoittua niin kauniin sanoman äärelle, että Jumala tuli pieneksi vauvaksi, kaikkein haavoittuvaisimmaksi. Ja että jo tuolloin ristin synkkä varjo ulottui Häneen.

Pääsiäinen taas on mennyt monena vuonna vain ohi. Usein olen jopa tehnyt koulutehtäviä sen ajan, tuo aika kun usein sattuu juuri loppukeväälle kiireisimpään opiskeluaikaani. Sama kuvio toistuu myös tänä pääsiäisenä. Olisin kovasti halunnut mennä seurakuntaani ehtoolliselle tänään, mutta deadline puski päälle ja niinpä en ehtinyt. Se hieman hävettää minua, koska ymmärrän kyllä, miten tarpeellista olisi pyhittää pääsiäinen levolle ja sen sanoman ääreen rauhoittumiselle. Yläasteikäisenä se vielä luonnistui, sillä luin pääsiäisen tapahtumat evankeliumeista ja kuuntelin musiikkia, joka sopi pääsiäiseen.

Tämän lisäksi koulukiireet ovat jatkuneet niin pitkään, että koti on jäänyt täysin heitteille. Nurkat ovat täynnä pölyä ja roskaa ja tavaraa lojuu pitkin poikin asuntoa. Neljään viikkoon emme ole kunnolla siivonneet. Sotku on aika ahdistavaa, mutta ei vain ole riittänyt voimaa eikä aikaa. Ei myöskään ole jälkeäkään rairuohosta,  tulppaaneista tai narsisseista. Kyllä, pääsiäistunnelma on todella kaukana tästä asunnosta.

Toisaalta pääsiäinen ei ole minulle yhtä ulkoinen juhla kuin sisäinen. Olen kuitenkin aina pyrkinyt edes jossain vaiheessa pohtimaan Jeesuksen uhria ja sen merkitystä minun elämälleni. Ei tästäkään pidä tehdä taakkaa itselleen. Onneksi nyt kun koulutyöt on juuri ja juuri ajalleen palautettu, on hieman enemmän aikaa levätä ja pohtia tuota sanomaa. Hieman varmaan gradukirjallisuutta pitää lueskella, mutta ajattelin vähintäänkin sunnuntain ottaa ihan vain vapaapäiväksi.

Tällaisia pääsiäisherkkuja tuli sentään ostettua. Ja miehelle mämmiä.

Minusta ehkä hienoin tapa viettää pääsiäistä olisi nimen omaan elää omaa uskoa todeksi. Kiittää siitä, että Suomessa on uskonnonvapaus ja minä saan viettää juhlapäivänä minulle tärkeän tapahtuman muistopäivää. Toivon, että voisin tänä pääsiäisenä tehdä hyvää toisille ja osoittaa rakkautta. Viikonloppuna lähden tapaamaan vanhempiani ja siskojeni perheitä, mikä on sekin mukavaa.

Virsi 77 on yksi minun suosikkipääsiäislauluistani. Se sopii hyvin juurikin pitkäperjantaihin. Ihanaa pääsiäistä kaikille!

1. Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. 2. Tien kaikkein raskaimman Jeesus on käynyt armossaan, kun meidän kurjain tähden hän kulki kuolemaan. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. 3. Oi rakkautta näin suurta, kun meitä säälii hän, maailman synnit kantaa, tuo meille elämän! Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.

4. Nyt, köyhä syntinen, riennä luo Herran Jeesuksen! Saat rauhan, lohdutuksen haavoissa Kristuksen. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. 5. Myös laulun oppia uuden saat tiellä taivahan. Se taivaassa jo kaikuu edessä Karitsan. Hän kuoli kaiken täyttäen, mutta tie oli tuskien.

Vuodet runoina

Nuoresta asti minulle hyvin tärkeä tapa käsitellä asioita ja tunteita on ollut kirjoittaminen. Erityisesti runot ovat suhteellisen lyhyt ja helppo tapa laittaa tunteet ja ajatukset paperille. Selailin tässä muistikirjaani, jota olen alkanut täyttää vuodesta 2011 lähtien, ja huomasin, että runot kertovat hyvin selvästi siitä, millainen elämänvaihe on milloinkin ollut meneillään. Päätin valikoida niistä parhaat ja jakaa ne tänne blogiin pienellä saatetekstillä.

2011:

Tämä runo kertoo ehkä eniten muutoksesta ja siitä, että jotain on jätettävä taakse. En ole varma, kirjoitinko tämän tietoisena tästä sanomasta, mutta se kertoo kyllä jonkin verran elämäntilanteestani. Olin tuolloin asunut noin kahdeksan kuukautta Oulussa ja opiskellut ensimmäistä vuotta yliopistossa. Kotona vanhempieni luona kävin entistä harvemmin eli noin kerran kuussa. Samoihin aikoihin myös hyvä ystäväni oli menossa naimisiin, mikä ehkä vahvisti sitä tunnetta, että tässä ollaan aikuistumassa. Se tuntui aika pelottavalta. Yhtä lailla tämä runo voisi kertoa masennuksesta, mutta en tosin muista olleeni tuolloin erityisen masentunut. Eniten tämä oli sellainen tuokiokuva.

Syksy

Kesä kuoli.

Se kävi pitkän taistelun,

mutta sen vahvuus muuttui hiljalleen

hauraaksi, ja tuuli

lehti lehdeltä riisui sitä elämänvoimasta.

Vilu tunki sisään

pienen pienistä rakosista ikkunanpielissä.

Oli aika kaivaa villasukat

kaapin perukoilta esille.

Lopulta jäi pimeys ja tyhjyys,

mutta kesän hautajaisissa todettiin:

"Sen kuolema oli kaunis".

2012:

Vuonna 2012 kirjoitin melko paljon runoja. On paljon tuokiokuvauksia asunnostani, tulevaisuuden suunnitelmien pohtimista, opiskelija-arjen raskautta. Joukossa oli useampikin kiva runo, mutta lopulta valitsemani tuntui kuvaavimmalta. Vuotta leimasi hyvin vahvasti se, että vaikka elämäni oli hyvää, kaipasin hyvin vahvasti elämänkumppania vierelleni. Se oli ärsyttävää, koska olisin halunnut nauttia sinkkupäivistäni niin paljon kuin pystyin, mutta kaipuu ei vain suostunut väistymään. Saman vuoden kesällä sitten aloinkin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa.

Kai jokaisen täytyy oppia

pärjäämään omillaan.

Niin monesti oon saanut tuntea

ollaan Sinä ja minä vaan.

Se lohduttaa, etten oo yksin,

mut samalla kaihertaa,

kun ihminen vierelleen toista

samanlaista aina kaipaa.

Mutta tiedän oppia täytyy

ensin itsensä tuntemaan,

että kaikkensa antaen voisi

toista ihmistä rakastaa.

2013:

Olimme seurustelleet jo jonkin aikaa nykyisen mieheni kanssa ja mietimme paljon tulevaisuutta. Se tuntui minusta pelottavalta. Niin paljon ihmisiä eroaa ja naimisiin meneminen varmasti tarkoittaisi myös tuskallisia hetkiä ja uhrauksia. Niinpä vuodelta 2013 on paljon tätä asiaa pohdiskelevia runoja. Samaan aikaan niissä on pohjalla luottamus Jumalan johdatukseen. Valitsin kaksi lyhyttä runoa, koska en osannut valita niistä.

Maalaat rakkautesi

auringonlaskun väreihin.

Olen sylissäsi,

tiedän, että viet minut

parhaalle tielle,

vaikkei se ehkä ole helpoin.

Kun koko maa on vaiennut

eikä kuulu ääntäkään

tunnen selvimmin

lähelläni hengität

suojaat edestä ja takaa

joskus lempeästi kosketat

 ohjaat suuntaa

2014:

Vuonna 2014 koin jonkinlaista luovuuskatoa. Muistikirjaani on tallentunut lukuisten hoidettavien asioiden muistilistojeni lisäksi ainoastaan yksi runo. Se kertoo jälleen luopumisesta, sillä aloin ehkä irtautua nuoruuden muistoista, jotka ennen olivat olleet minulle kaikki kaikessa, onnellisinta aikaa elämässäni. Henkisesti taisin jo tuolloin alkaa tehdä tilaa uudelle. Ja huom. tämä runo on totta, sillä sisäpelikenkien pussini on vieläkin peräisin ehkä vuodelta 2005 ja se on jo aika hirveän näköinen jos totta puhutaan. Välillä kiinnyn todella hassuihin asioihin.

Luopumisen tuska

Toiset sanovat olevansa hamstraajia,

minä vaalin jopa muovipusseja.

"Ei, ei Conadia!

Se on Italiasta!"

Sisäpelikenkien pussikin

on jo melko retro.

Olen siitä vähän ylpeäkin.

(ei pari reikää mitään haittaa)

Tiedän.

Joskus pitää luopuakin.

Aina ei voi vain olla

kaapit täynnä muovipusseja.

2015:

Luovuuskato jatkui viime vuoden kevääseen. Yhtenä osatekijänä oli kiire: piti suunnitella häitä, käydä koulua, etsiä kesätöitä ja uutta asuntoa, olla töissä ja muuttaa. Minua harmitti jo silloin, etten ehtinyt nauttia tarpeeksi häitä edeltävästä ajasta. Erityisesti kesällä kiire oli aivan valtava enkä ihan oikeasti ehtinyt ottaa sitä aikaa, jonka olisin halunnut pohtiakseni avioliittoa ja elämää. Sen vuoksi runoja syntyi lähinnä syksyn puolella, kun asiat vähän rauhoittuivat. 

Sitä aikaa leimasivat jälleen pintaan nousevat itsetunnon ongelmat ja yllättävä yksinäisyyden tunne. Sosiaalinen kanssakäyminen tuntui vaikealta ja näin itsessäni vain vikoja. Tuosta kuopasta on jo vähän noustu, itsetunto vahvistuu edelleen vähä vähältä. Seuraavaan runoon olen yrittänyt selittää ainaista ongelmaani eli sitä, miltä tuntuu kun on vaikeaa saada sanojaan kuuluviin ja mitä ehkä toivoisin toisilta. Onneksi lähipiiriini on siunaantunut paljon niitä, joilla riittää kärsivällisyyttä antaa minulle suunvuoro ja jotka huomaavat, vaikka ääneni olisi liian hiljainen kuultavaksi.

Kun ei tule kuulluksi,

näen kun sanani hukkuvat

toisiin, voimakkaampiin virtoihin

Kun ei tule kuulluksi,

oma ääni vaimenee.

Ehkä muut haluavat,

ettei minua olisi.

Tilaa sanoa oma sanoma,

sopiva tauko puhua.

Se, että sinua kiinnostaa,

mitä minä ajattelen.

Sitä toivon.

Vain pieni ero on sen välillä,

tuleeko kuulluksi,

tunteeko itsensä arvostetuksi,

hukkuvatko sanat,

unohtuuko.

Autuaita ovat kärsivälliset,

he perivät maan.

Koulukiireitä

Tämä kevät on kulunut sukkelaan, sillä minulla on ollut paljon koulukiireitä viime aikoina. Erityisesti gradu on vaatinut paljon työtä, koska maanantaina minun piti palauttaa puolivälityö, jota käsittelemme seminaarissa ensi maanantaina. Nyt kun palautus on tehty ja olen ehtinyt hiukan sen jäljiltä huilata, on aikaa päivittää blogiinkin koulunkäynnin haasteista ynnä muusta.

Puolivälityön valmiiksi saaminen oli melkoinen operaatio, mitä 6,5 vuoden opiskelukokemuksella osasin odottaakin. Kuten tavallista, työtä oli paljon enemmän kuin aavistin ja sen seurauksena tein viime viikolla pitkiä päiviä yliopistolla. Maanantaina vietin yliopistolla 10 tuntia ja jatkoin tekstin hiomista vielä kotona. Aloitin yhdenstoista aikoihin ja lopullinen versio lähti siinä kahdentoista jälkeen, eli yli 12 tuntia siinä sitten lopulta vierähti. Enkä lopulta ollut tyytyväinen siihenkään versioon, ja jouduin laittamaan tulkintaohjeita melkoisen listan sähköpostin mukana.

Minulle on hyin vaikeaa antaa kenenkään luettavaksi hiomatonta tekstiä. Yhtenä syynä on kenties perfektionismini. Toisaalta pelkään, etten ole lukenut kirjoittamaani tekstiä tarpeeksi tarkkaan ja siksi siellä on jotakin tyhmää ja/tai noloa. Tämän takia myös luentomuistiinpanojen lainaaminen toisille on tuottanut vaivaa. Yksi syy on myös se, että työtapani eivät ole suoraviivaisia ja loogisia, vaan gradussakin kirjoitan kaikkea yhtä aikaa. Jos ajatus jotain kappaletta kirjoittaessa katkeaa, saatan jättää sen hautumaan ja kirjoittaa sen sijaan jotain muuta kohtaa. Sen pelossa, että unohdan hyvät ajatukseni, hahmottelen myös kappaleita siten, että kirjoitan otsikoiden alle vain sen, mitä asiasta sillä hetkellä ajattelen. Kun vielä alkuvaiheessa lähdeviitteet olivat sulkeissa eivätkä siististi alaviitteinä, oli tuloksena melkoinen sekametelisoppa, jonka siistimiseen meni monen monta tuntia. 

Itse gradun tekeminen on ollut kuitenkin onneksi mukavaa ja kiinnostavaa. Olen siinä mielessä tutkijatyyppiä, että tykkään syventyä aineistoon ja selvittää, mitä siitä saisi irti. Erityisesti se, kun oivaltaa jotakin uutta ja ehkä odottamattomatontakin, on todella tyydyttävä tunne. Heikkouteni vain on se, etten millään jaksaisi lukea tutkimuskirjallisuutta, erityisesti erilaisia teorioita käsittelevää sellaista. Ajatukseni lähtevät lukiessa helposti harhailemaan, minkä vuoksi lukeminen on hidasta. Tietokoneelta lukeminen on osoittautunut helpommaksi kuin kirjojen, koska tekstiä voi zoomailla sopivasti ja monesti kuuntelen koneelta instrumentaalia musiikkia samalla. 

Toinen heikkouteni on järjestelmällisyyden puute. Teen yhä uudelleen saman virheen, että luen jotakin kirjaa, mutta en kirjoita siitä mitään muistiinpanoja. Kuukauden päästä huomaan, etten muista enää yhtään mitään aiheesta, tekstissä lähdeviitteenä on vain kirjan tai kirjailijan nimi eikä sivunumeroista ja muista ole hajuakaan. Tai sitten en kuollaksenikaan muista, mistä jokin tieto on peräisin, koska olen unohtanut laittaa yhtään minkäänlaisen lähdeviitteen. Työmäärä vain kaksinkertaistuu sen seurauksena, kun kirjat pitää hankkia käsiin uudelleen. Siinä vaiheessa sitä kiroaa omaa ajattelemattomuuttaan ja laiskuuttaan.

Gradua tehdessä kunnon Word-versio on tietenkin todella ihanaa olla. Tein kandidaatintutkielmani pääasiassa Wordpad-ohjelmalla, koska sen kanssa ei tullut yhteensopivuusongelmia Wordin kanssa. Tässä välissä yliopisto on kuitenkin mahdollistanut oikean Word-version lataamisen myös kotikoneelle, mikä on ollut valtava apu. Muokkausta nimittäin tarvitsee tehdä melkoisen paljon vähemmän. Myös Excelin käyttö sujuu melkeimpä simät kiinni, niin paljon minulla on se ollut käytössä. Erilaisia Excel-tiedostoja on tällä hetkellä reilusti yli kymmenen.  Kolmas ohjelma, josta on tullut paras ystäväni, on Adobe Illustrator, jolla siis voi piirrellä kaikenlaista mukavaa. Sen käyttöön minulla oli kandin aikaan viha-rakkaussuhde, mutta koska tällä kertaa olen tarvinnut sitä vain yksinkertaisempiin töihin, sen käyttö on ollut melkein mukavinta koko gradussa. Luurit korville, musiikkia soimaan ja sitten piirtelemään. Mukavan nollaavaa toimintaa.

Tällä hetkellä minulla on ollut gradun kanssa se vaihe, että se pyörii helposti mielessä vähintään taustalla koko ajan. Unissakin yritän keksiä parhaita tapoja käsitellä jotakin asiaa vain huomatakseni aamulla niitten olleen täysin typeriä. Heräillessäni yöllä yritän vakuuttaa itselleni, että voin rentoutua ja antaa graduasioiden olla. Usein tuloksetta. Puolivälityön lähettämisen jälkeenkin hiominen jatkui unimaailmassa ja ohjaajalta tuli korjausehdotuksia ennen koko seminaaria. Sen lisäksi jos elokuvia katsoessani tai ihan vaan kaupungilla käydessäni näen jotain graduuni vähänkin liittyvää, kiinnitän siihen vaistomaisesti huomiota ja yllätän itseni sitä pohtimasta. Huokaus.

Tässä siis läpileikkaus viimeaikaiseen elämääni. Kuten huomaatte, pieni tauko on totisesti tarpeen. Nyt nautin talvilomaviikosta niin paljon kuin voin ja keräilen voimia. Ikävä kyllä en voi ihan koko lomaa lekotella, koska minun pitää loppuviikosta lukea venäjän välitenttiin ja koettaa kirjoitella referaatteja kurssitöinä. Muutama päivä lomaa on onneksi sekin virkistävää. Ehtii lukea, käydä ulkona ja kirjoittaa blogia. Eilen kävin pitkällä kävelylenkillä ja poikkesin samalla kirjastossa, joka on yksi mieluisimmista rentoutumispaikoistani. 

Gradu on kaikesta ikävyydestään huolimatta kuitenin hyvä juttu. Olen oppinut sen myötä paljon uutta paitsi tutkimusaiheestani, myös työskentelymenetelmistä, suunnittelusta, järjestelmällisyydestä ja tiedonhakumenetelmistä. Ja ehkäpä jatkossa uskallan olla itselleni hieman lepsumpi enkä aina stressaa sitä, ettei kaikki ole aivan täydellisesti. Voiton puolella onneksi jo aletaan olla, joten eiköhän se gradu siitä valmistu ja sen myötä minä.