perjantai 20. tammikuuta 2017

101 suomalaista kirjaa


Julkaisin aiemmin blogissa BBC:n keräämän sadan kirjan listan, jotka jokaisen tulisi heidän mielestään lukea elinaikanaan. Laskin itse, montako olin tullut lukeneeksi ja sain tulokseksi 21. Tämä postaus löytyy täältä.

Huomasin, että Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Yle on listannut 101 kirjaa jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Sain siitä idean, jolla voin juhlistaa Suomen juhlavuotta lukemalla. Listaan nyt ne kirjat, jotka olen lukenut ja vuoden lopulla teen uuden postauksen, jossa katsastan montako kirjaa lisää olen saanut luettua. Tässä hyvä haaste myös muille lukutoukille tai ihan vain niillekin, jotka tahtovat sivistää itseään kotimaisella kirjallisuudella. Koko lista löytyy täältä, ja jokaiseen kirjaan liittyy myös lyhyt kuvaus, johon pääsee kirjan nimeen liitetystä linkistä.

Olen merkinnyt punaisella kaikki lukemani kirjat.

2010-luku

2016 Ilkka Remeksen Kiirastuli
2015 Elina Hirvosen Kun aika loppuu
2014 Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia
2013 Pauliina Rauhalan Taivaslaulu
2012 Juha Seppälän Mr. Smith
2011 Rosa Liksomin Hytti nro 6
2010 Markus Nummen Karkkipäivä

2000-luku

2009 Maarit Verrosen Normaalia elämää
2008 Sofi Oksasen Puhdistus
2007 Risto Isomäen Litium 6
2006 Leena Krohnin Mehiläispaviljonki
2005 Arto Salmisen Kalavale
2004 Reko Lundánin Rinnakkain
2003 Lars Sundin Erikin kirja
2002 Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie
2001 Jari Tervon Suomemme heimo
2000 Jusa Peltoniemen Jäähyväiset sukuromaanille


1990-luku

1999 Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä
1998 Hannu Raittilan Ei minulta mitään puutu
1997 Mauri Kunnaksen Koiramäen joulukirkko
1996 Kreetta Onkelin Ilonen talo
1995 Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki
1994 Matti Paloheimon Valkoinen Mandela
1993 Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rakkauden nälkä
1992 Daniel Katzin Saksalainen sikakoira
1991 Erno Paasilinnan Kauppamiehet isänmaan asialla
1990 Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi

1980-luku

1989 Annika Idströmin Kirjeitä Trinidadiin
1988 Kari Kontion ja Tuomas Nevanlinnan Kirjava lehmä
1987 Eeva Kilven Animalia
1986 Antti Tuurin Ameriikan raitti
1985 Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema
1984 Pirkko Saision Kainin tytär
1983 Joni Skiftesvikin Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
1982 Kaari Utrion Ruusulaakso
1981 Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä
1980 Kauko Röyhkän Tien laidalla Waterloo

1970-luku

1979 Asikaisen, Mellerin ja Vuennon Pete Q
1978 Juhani Peltosen Elmo
1977 Paavo Haavikon Kansakunnan linja
1976 Risto Rasan Kaksi seppää
1975 Jussi Kylätaskun Revari
1974 Veijo Meren Kuviteltu kuolema
1973 Heikki Turusen Simpauttaja
1972 Arto Paasilinnan Operaatio Finlandia
1971 Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä
1970 Lassi Sinkkosen Solveigin laulu

1960-luku

1969 Jarkko Laineen Niin kulki Kolumbus
1968 Tytti Parraksen Jojo
1967 Hannu Salaman Minä, Olli ja Orvokki
1966 Arvo Salon Lapualaisooppera
1965 Timo K. Mukan Tabu
1964 Marja-Leena Mikkolan Tyttö kuin kitara
1963 Paavo Rintalan Sissiluutnantti
1962 Pentti Saarikosken Mitä tapahtuu todella?
1961 Anni Polvan Tiinalla on hyvä sydän
1960 Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia

1950-luku

1959 Anders Cleven Katukiviä
1958 Aapelin Pikku Pietarin piha
1957 Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita
1956 Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia
1955 Rauha S. Virtasen Seljan tytöt
1954 Väinö Linnan Tuntematon sotilas
1953 Aino Räsäsen Näkemiin, Helena!
1952 Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija
1951 Yrjö Kokon Sudenhampainen kaulanauha
1950 Tove Janssonin Muumipapan urotyöt

1940-luku

1949 Valentinin Ruma Elsa
1948 Elvi Sinervon Vuorelle nousu
1947 Outsiderin Kilroy oli täällä
1946 Jussi Talven Tällaista oli palata
1945 Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
1944 Armas J. Pullan "Jees, leskiyli-insinöörskä!" sanoi vääpeli Ryhmy
1943 Matti Hällin Suopursu kukkii
1942 Eila Pennasen Ennen sotaa oli nuoruus
1941 Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä
1940 Erkki Palolammen Kollaa kestää

1930-luku

1939 Hella Wuolijoen Niskavuoren leipä
1938 Olavi Paavolaisen Risti ja hakaristi
1937 Martti Laineen Kuilu
1936 Sally Salmisen Katriina
1935 Saima Harmajan Sateen jälkeen
1934 Katri Valan Paluu
1933 Joel Lehtosen Henkien taistelu
1932 Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa
1931 Pentti Haanpään Noitaympyrä
1930 Iris Uurron Ruumiin ikävä

1920-luku

1929 Aarno Karimon Kumpujen yöstä
1928 Aino Kallaksen Sudenmorsian
1927 Unto Seppäsen Taakankantajat
1926 Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili
1925 Edith Södergranin Maa jota ei ole
1924 Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva
1923 Kaarlo Hännisen Kiveliön karkurit
1922 Anni Swanin Pikkupappilassa
1921 Ollin Mustapartainen mies herättää pahennusta
1920 Juhani Ahon Muistatko?

1910-luku

1919 Frans Emil Sillanpään Hurskas kurjuus
1918 Eino Leinon Vapauden kirja
1917 Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä



Kotimainen kirjallisuus on selvästi kansainvälistä huonommin hallussa, kun luettuja kirjoja kertyi vain neljä. Toisaalta todella moni kirjailija oli tuttu ja olin lukenut heiltä muita teoksia kuin tässä mainitut, mukaan lukien Tove Jansson, Mika Waltari, Anni Swan, Anni Polva, Saima Harmaja ja Edith Södergran. Täytyy kyllä tutustua näihin listalla oleviin teoksiinkin. Ja tietenkin minulla on ainakin kaksi valtavaa Sinuhe Egyptiläisen ja Tuntemattoman Sotilaan muotoista aukkoa sivistyksessä. Erityisen iloinen olin siitä, että mukaan oli otettu myös runoteoksia, klassikkolastenkirjoja ja vuoden kristilliseksi kirjaksi vuonna 2013 valittu Pauliina Rauhasen Taivaslaulu, joka on loistava kirja.

Montako kirjaa te saitte listalta? Jäikö jokin teos ulkopuolelle? Mitä suosittelette?

Minulla on tässä vuodeksi urakkaa. Eipähän ainakaan ideat lopu kesken. Katsotaan sitten joulukuussa, montako tuli luettua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti